Ironman 70.3 Miami huomenna!

Julkasija Sanna ajankohtana sunnuntaina, lokakuuta 26, 2014 1 kommentti
Huomenna on edessä kauan odotettu Miamin puolikas Ironman (uinti 1,9 km, fillari 90 km ja juoksu 21,1 km). Kisaa ajatellen kaikki alkaa vihdoin olla kunnossa vaikka aiemmin päivällä hermojen kestävyyttä koeteltiin useampaan otteeseen. Onneksi leppoisa merituuli vei kaikki hermosauhut mennessään.




Uinti suoritetaan Miamin sataman läheysyydessä yhtenä lenkkinä. Merivesi on sen verran lämmintä ettei kotona kaapissa olevalla Orcalla tee täällä mitään (jes, onneksi en raahannut sitä tänne turhaan). Uintipaikka vaikuttaa myös aika tyynelle, joten homma pitäisi olla lätkyttelyä vaille valmis.

Kävin aiemmin tällä viikolla testaamassa uintia Miami beachillä ja olin suunnitellut uivani oikein kunnon lenkin nyt kun kerta noin hieno mahdollisuus olisi. Sinänsä idea oli loistava, mutta käytännön toteutus jäi torsoksi. Heti alkuun silmiini osui useita pieniä meduusan mötiköitä. Jatkoin kuitenkin uintia ja yritin olla ajattelematta niitä. Hetken päästä meinasin sitten kauhoa pienen taulutelevision kokoisen hytyilijän päälle ja siinä vaiheessa totesin tämän olevan tässä. Yäk.

Uintini starttaa huomenna 8.31 ja samaan aikaan lähtee taivaltamaan kaikki ikäryhmäni naiset eli 125 kisailijaa. Hartain toiveeni on etten törmää uinnin aikana muihin kuin toisten jalkoihin ja käsiin. Kaikki merilillurat saisivat pysyä poissa tieltä säikyttelemästä. 

Fillariosuus tulee olemaan mielenkiintoinen, koska allani on vuokrattu Cervelon triathlonpyörä. Ehdin tehdä sillä vain yhden testilenkin aiemmin tällä viikolla. Mieluusti olisin tehnyt useamman, mutta sateisten kelien puolesta se nyt jäi... Jännä nähdä tuuppaako triathlonpyörällä tavallista maantiepyörää kovempaa?



Minun piti myös käyttää Garminin tehoa mittaavia polkimia, mutta niiden toimintakuntoon saattaminen aiheutti aika paljon päänvaivaa. Sinänsä ne on todella yksinkertaiset ottaa käyttöön, mutta se ei nyt vaan onnistunut. En saa teholukuja millään ulos polkimista vaikka olen käyttänyt kaikki mahdolliset keinot ongelman korjaamiseksi. Olen niin tottunut tehomittarin käyttäjä, että tottahan tuo hieman harmittaa. Toisaalta on kuitenkin kiva päästä ajamaan omien tuntemusten mukaan!

Juoksu mennään taas tutulla kaavalla sen verran mitä irtoaa. Reitille osuu yhden sillan ylitys kahdeksan kertaa, mutta muuten se on tasainen. Oman haasteensa tuo porottava aurinko ja kuumuus. Onneksi Joroisillakin oli hellettä, joten tiedän kyllä mitä on luvassa noin suunnilleen :) 

Toivottavasti huomenna on vetreät kintut ja kova vauhti!


PS. Seuraavaan ulkomaan kisaan haluan oman mekaanikon, oman shoppailjan, oman ruokavastaavaan ja yleisen huolehtijan :) 

Categories: