Treenasit varmaan koko ajan 20 tuntia viikossa?

Kisasuorituksen jälkeen monet ovat kyselleet minulta, mitä täydenmatkan triathlonille valmistautuminen oikein edellyttää? Hyvin moni on ollut erityisen kiinnostunut treenimääristä ja he ovat arvelleet niiden olleen järkyttävän suuria. Koska tämä aihe on selvästi kiehtonut monia ja tiedän useammankin ystäväni pohtivan tällä hetkellä osallistumista Ironmanille, päätin raaputella muutaman oman ajatukseni kasaan tämän tiimoilta.

Huomioittehan etten ole valmentamisen ammattilainen, joten luvassa ei ole mitään tiukkaa asiatekstiä. Tässä on vain otteita omista treeneistäni ja kokemuksista valmistautumisen ajalta. Ironmanille jokainen valmistautuu tyylillään ja omat taustansa huomioon ottaen, joten metodeja on varmasti yhtä monta kuin riathlonia harrastavia trikooheppuja.

Liiallinen keskittyminen pelkkiin treenimääriin on myös mielestäni hieman hölmöä, sillä kuten sanonta kuuluu, määrä ei korvaa laatua. Tämän uhalla halusin silti tuoda esille tekemiäni tuntimääriä, sillä niiden kautta on mielestäni jokaisen helppo ymmärtää mitä Ironmanille valmistautuminen yleisellä tasolla edellyttää tavalliselta kuntoilijalta.

Ironmanille valmistautumisessa minua auttoi suuresti ystäväni Ville. Hän muun muassa suunnitteli minulle treeniohjelmat. Ennen varsinaisen treenaamisen aloittamista istuimme alas ja kartoitimme hieman tavoitteitani ja toiveitani koitoksen suhteen. Näiden perusteella Ville pystyi paremmin laatimaan itselleni sopivan treeniohjelman. 

Taustoistani vielä sen verran, että olen hehkeästi ilmaistuna tavallinen oravanpyöräläinen, joka käy päivät töissä, ulkoiluttaa illalla noutajaansa ja viettää viikonloput vapaammin. Tavallinen arki asettaa siis hyvin raaminsa muulle tekemiselle.

Tehtyäni päätöksen osallistua täydenmatkan triathlonille, asetin ensisijaiseksi tavoitteekseni ainoastaan kunniallisen läpipääsyn. Tavoitteen ollessa periaatteessa aika simppeli, ei itse treenaaminenkaan ollut mitään rakettitiedettä. Treenit sijoittuivat neljän viikon blokkeihin, joista kolmen ensimmäisen viikon aikana nostettiin määrää/tehoa ja neljäs viikko oli sitten kevyempi viikko, jolloin myös yleensä teimme suht. vakioidut kuntotestit. Treenien edetessä blokki kerrallaan, tavoitteena oli myös nostaa määriä/tehoja blokki blokilta. Käytännön toteutuksessa en päässyt ihan idealiin, mutta sinne suunnille :)

Jos nyt sitten vihdoin puhutaan niistä konkreettisista määristä, niin treenasin aikavälillä helmikuu 2013-syyskuu 2013 noin 7,5 tuntia viikossa, mikä ei kyllä korvaani kuullosta mitenkään hurjalle määrälle. Tarkempi jakauma näkyy tuossa alla olevassa kuvaajassa. Kokosin tuohon alle lisäksi muutamia esimerkkiviikkoja treenijakson ajalta.  

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee yksi treeniviikko viime maaliskuulta. Se on mielestäni oikein hyvä esimerkki tyypillisimmästä treeniviikosta minulle. Tämän kaltaisia viikkoja jaksolle mahtui paljon, viikkotuntimäärien vaihdellessa 5 ja 8 tunnin välillä.  

Ma: lepo

Ti: uinti 40 min

Ke: juoksu 1.05

To: voimaharjoitus 40 min

Pe: uinti 45 min

La: pyöräily 1.30

Su: juoksu 1.10

Yhteensä: noin 5 tuntia 50 minuuttia

Toukokuun puolelta treenipäiväkirjastani löytyi tälläinen viikko, jossa määrät ovat keskivertoon nähden suurempia. Treeniä on kertynyt rapiat 10 tuntia. Tästäkin huolimatta ehdin käydä viikonloppuna Savon suunnalla ja vietimme ihanan ystäväni polttareita. Ihan kaikkea sosiaalista elämää ei siis tarvinnut uhrata triathlonin alttarilla :) 

Ma: uinti 50 min

Ti: juoksu 1.20

Ke: lepo

To: juoksu 1.30

Pe: uinti 1 h + voimaharjoitus 45 min

La: pyöräily 1.35

Su: pyöräily 3.05

Yhteensä: noin 10 tuntia 5 minuuttia

Viimeiseksi esittelyyn pääsee elo-syyskuun taitteeseen osunut hieman erilainen viikko. Tuo viikko oli siis periaatteessa kevyt, mutta viikonlopulle oli suunniteltu tiukempi treenikokonaisuus. Tälläisiä tiukempia treeniviikonloppuja koko jaksolla oli yhteensä kolme ja tämä on näistä kaikista rankin. Tuohon treenikokonaisuuteen olisi kuulunut vielä yksi uinti, mutta en ehtinyt tekemään sitä.  

Ma: lepo

Ti: lepo

Ke: juoksutesti 25 min (epäonnistui)

To: juoksutesti 45 min (onnistui)

Pe: pyöräily 1.35 + juoksu 30 min

La: pyöräily 5 h + juoksu 2.20

Su: uinti 1 h + juoksu 1.35

Yhteensä: noin 13 tuntia 30 minuuttia

Loppuun vielä kuva kevyempien viikkojen aikana suoritetuista kuntotestien tuloksista. Saimme suoritettua kuntotestit hyvin toukokuulle saakka, mutta kesän aikana testikuvioita vaikeuttivat Finntriathlonit, treenileirit yms. kuviot. Ihan viimehetken kuntotietoja ennen kauden pääkoitosta ei nyt ole saatavilla, mutta suunta on treeneissä on kuitenkin ollut oikea.

Yhteenvetona voisin siis todeta ettei Ironmanin läpipääsy edellytä mitään älyttömiä treenimääriä. Järkevällä perustyöllä pääsee jo pitkälle ja tärkeintä kuntoilijan kannalta on, että treenit sopivat yhteen muun elämän kanssa ja ovat sopivia omaan taustaasi nähden. Voin myös lämpimästi suositella oman valmentajan hankkimista. Villen apu oli itselläni keskeisessä roolissa onnistuneen suorituksen saamiseksi sekä pahimpien yli- ja alilyöntien välttämisessä.  

Seuraavaksi yritän hahmotella lopulliset tavoitteet ensi vuoden riathloneille. Siihen asti, sporttista uutta vuotta kaikille! 

Lue lisää

Kisaraportti: jälkitunnelmat

Tämän kauden pääkilpailu oli ja meni pari kuukautta sitten. Vaikka tuo aihe ei ole enää yhtään tapetilla, haluasin kuitenkin vielä raporteerata jälkitunnelmista. Eli millaiset fiilikset koko projektista sitten jäi mieleen? Tekstiä värittää satunnaiset kuvat Barcelonasta.

 Palautumissuklaat Barcelonassa, nam :)

Alkuvuodesta heräsin kytevään paloon tehdä täydenmatkan triathlon. Paperilta katsottuna 3,8 kilometrin uinti, 180 kilometrin pyöräily ja 42 kilometrin juoksu tuntuivat aika utopistisilta suorittaa yhteen pötköön. Pyörittelin usein mielessäni ajatusta voiko siitä selvitä? Joka ikinen kerta sisäinen ääneni kuitenkin tuli lopputuokseen, että tottakai siitä selvitään. Usko omaan itseen oli ainakin vankkumaton.

Alkuvuodesta oma fyysisen suorituskyky oli kyllä kaikkea muuta vankkumaton. Tältä kantilta katsottuna Ironman-vuori näytti tammikuussa vielä kovin korkealta. Toisaalta ihan sama millaisesta vuoresta tässä tapauksessa olisi ollut kyse, ei sinne ihmettelemällä olisi kuitenkaan kavuttu. Ei siinä muu auttanut kuin alkaa ulkoiluttaa lenkkikenkiä tosissaan.

Katalonian-aukio Barcelonassa.

Treenini sujuivat mielestäni suht koht hyvin elokuun puoliväliin saakka. Toki väliin mahtui muutama jo ennelta odotettu vaikea viikko, mutta niin käy varmasti jokaiselle. Harmikseni kuitenkin viimeiset 1,5 kuukautta ennen pääkisaa menivät aikalailla tyystin mönkään. Treenijaksosta tuli rikkonainen enkä saanut harjoiteltua kunnolla erinäisistä syistä johtuen. Kaikkein tiukimmat ja ehkä omalla kohdallani kaikkein tärkeimmät treenit jäivät siis tekemättä. 

Nämä seikat huomioon ottaen olisi voinut kuvitella, että olen ennen kisaa täysin hermorauniona ja täydellisen epäileväinen omiin kykyihini suoriutua tuosta hirmumatkasta. Ihme ja kumma, näin ei kuitenkaan käynyt. Yllätin itseni olemalla pikemminkin varma siitä, että pääsen kisan läpi jos mitään havereita ei satu.

Turremehuja

Loppujen lopuksi pääsin hienosti maaliin ja olin riemuissani ajastani. 12 tunnin alitus oli ollut pieni salainen haaveeni, mutta en uskonut sen olevan kovin helpposti tai edes todennäköisesti alitettavissa. Nyt tuo 12 tunnin raja alittui kuitenkin reilusti ja projekti todellakin sai arvoisensa päätöksen.

Tämä varsin onnistunut ensimmäinen Ironwoman-suoritus jätti palon kokeilla tätä kuninkuusmatkaa toistamiseenkin, sillä pitäähän tuota omaa ennätystä lähteä ruuvaamaan vähän kireämmälle. Haaveissa on alkanut siintää 11 tunnin alitus ;) Missä ja milloin lähden haavettani jahtaamaan, jää nähtäväksi. Ensi kesän kisasuunnitelmat ovat nimittäin vielä aikalailla auki.

Meillä oli ihana hotelli Barcelonassa. Se oli juuri avattu ja se oli ihanan persoonallinen. Sen lasitetulla parvekkeella kelpasi nauttia aamiaista.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää tukijoukkojani, joita ilman tämän projektin läpivieminen ei olisi ollut läheskään niin helppoa tai hauskaa.

• Ensimmäiseksi suuren suuri kiitos ystävälleni, treenikaverilleni ja valmentajalleni Villelle aivan kaikesta. Kiitos siitä, että aikanaan houkuttelit minut tämän lajin pariin ja ennen kaikkea kiitos kaikesta mahdollisesta tuesta tämän projektin aikana. Olet käyttänyt aivan mielettömän määrän tunteja minun auttamiseeni tämän lajin harrastamisessa, etten oikein tiedä miten sinua kiittäisin :) Haaveilen siitä, että pääsemme yhdessä osallistumaan johonkin Ironman-kisaan kilpailijoina.
• Kiitos isi Jekun hoivaamisesti ja aktiivisesta huoltajan roolista. Aika monta lenkkiä olisi tullut heitettyä kuivin suin ellei liikuteltava huoltopiste olisi kulkenut mukanasi erinäisiin maanteiden kolkkiin Savossa.
• Kiitos äiti ja Masa täydellisestä huollosta Espanjan maankamaralla. Touhustani ei kertakaikkiaan olisi tullut mitään yksin.
• Kiitos kaikki lukuisat ystäväni kannustuksesta ja treeniseurasta matkan varrella. On sanomattakin selvää, että se tsemppaa eteenpäin.
• Kiitos Eppu vankkmattomasta tuesta hullutuksiani kohtaan. Kanssasi askeleeni on kevyt :)   

Se kalja, jota olisi pitänyt maistaa, ihan periatteesta :)

PS. Meinasin muuten kirjoitella vielä muutaman tarinan tähän projektiin liittyen. Yhdessä tekstissä ajattelin keskittyä Ironmanista palautumiseen ja toisessa tekstissä avata hieman harjoittelumääriäni, koska ne tuntuvat kiinnostava monia. Noiden tekstien jälkeen on sitten todellakin aika kääntää tekstit olevaan ja tulevaan menneen märehtimisen sijasta.

Lue lisää

Papattaja päivittyy

Heinäsirkkapapattaja joutui ulkoasullisen päityksen uhriksi. Ihan kaikki ei ole vielä kohdallaan, mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa valmistu.

Lue lisää

Mukavaa luettavaa pimeneviin iltoihin

Päivitin äsken hieman blogini oikeasta reunasta löytyviä seuraamiani blogeja. Tässä vielä sama lista seuraamistani pääasiassa triathlonaiheisista suomenkielisistä blogeista.

• Aktiiviliikkujan uusi laji
• Anu Uhotoinen
• Ekonomin treenikalenteri
• Energianurkkaus
• Fanikerhoriitu
• Hearts and Minds
• Liikuntapäiväkirja
• Loppukiri
• Matkalla Hawaijin Ironmaniin
• Projekti Joroinen 2014
• Sporttaillaan
• Treenipäiväkirja
• Triathlonisti Anni Antikainen
• Trisome
• Tritraining
• Älä poika märise vaan reenaa

Mukavia lukuhetkiä. Ei mulla tänään muuta :)

PS. muista hauskoista blogeista saa myös vinkata minulle!

Lue lisää

Kisaraportti: Juoksu 3.55.25

Viimeisenä täydenmatkan triathlonissa suoritetaan maraton. Mittaa tällä juoksulla on siis noin 42 kilometriä ja se on ihan riittävästi se. Juoksuosuudelle minulla ei ollut mitään tiettyyn vauhtiin tai sen ylläpitoon liittyvää taktiikkaa. Tarkoituksenani oli lähinnä pyrkiä etenemään tasaisesti kropan tuntuman mukaan ja yrittää välttää kävelyaskeleiden ottamista mahdollisimman pitkälle.

Juoksuosuuden reittikartta. Reitti kierrettiin neljään kertaan ja maalin ohi piti juosta neljä kertaa ennen kuin sai kurvata loppusuoralle.

Tälle osuudelle olin myös yrittänyt tehdä etukäteen jonkinsorttista "henkistä tsemppausta". Pari maratonia aiemmin juosseena tiedän ettei se itsessään ole välttämättä mitään kovin helppoa ja kipuja vastaan voi joutua taistelemaan pitkänkin ajan... Puhumattakaan siitä, että alla on vähän uintia ja pyöräilyä... Odotukset ennätyksellisen Via Dolorosan suhteen olivat siis korkealla.

Hoidettuani tarvittavat toimenpiteet vaihtoalueella, pääsin vihdoin juoksemaan! Ensimmäiset töpötykset otettuani, olin yllättynyt kuinka kivoilta jalat tuntuivat. Seurasin kellostani juoksutahtia ja ensimmäiset kilometrit taittuivat reilusti alle 5.30/kilometri. Sen verran tajusin kuitenkin, että tuo olisi liian kova tahti ja pyrin rauhoittamaan menoani aavistuksen realistisemmaksi. Lopulta sopivan tuntuinen tahti asettui sinne 5.30-5.40 välille ja pystyin ylläpitämään tätä tahtia hämmästyttävän kauan.

Tuntui myös, että pääsin juoksussa johonkin "flow-tilaan". Päässäni jyskytti tasan yksi ajatus, ja se oli juosta maraton mahdollisimman hyvin. Omien monotonisten ajatusten lisäksi ehdin juoksun aikana rekisteröimään seuraavia asioita:

• Suomalaiset katsojat olivat hurjia kannustajia. Kun he äkkäsivät sinun olevan suomalainen, et todellakaan voinut olla huomaamatta sitä. Huuto ja tsemppaus oli mieletöntä ja se siivitti minua eteenpäin.
• Alkumatkasta juoksin Epun ohi, kun hän oli nauttimassa kaljaa rantabaarissa kujeileva ilme kasvoillaan. Ensinnäkin siitä tuli hyvä mieli, että kannustajani osasi ottaa homman rennosti. Toiseksi muistan ajatelleeni, että jumankekka minäkin haluan joskus tuohon rooliin kannustamaan muita rennoissa tunnelmissa. Ei tartte aina itse sätkiä :)
•  Jossain vaiheessa Eppu juoksi pari sataa metriä rinnallani ja kertoi pitävänsä yllä jonkinsortin sosiaalisen median tulospalvelua. Siellä oli kuulemma monta aktiivista kannustajaa ja heidän tsemppinsä siivitti juoksua kivasti eteenpäin. 
• Äiti antoi jossain vaiheessa reittiä tsemmitaputuksia selkään. Siinä hötäkässä taisi päästä muutama kipinä kitalaesta. Ilmeisesti matka vähän painoi, kun pieneen hipellykseen ei enää riittänyt huumoria :) 
• Jossain vaiheessa juoksua menetin hermoni siihen, kun ihmettelin ja vatvoin päässäni onko juoksuvauhtini nyt liian kova. Lopulta tulin siihen tulokseen, että vauhti on hyvä ja jos hyydyn niin ihan sama, tulkoon vaikka joulupukki ohi.

Flow-ilme.

Tälläisissa tunnelmissa juoksuni eteni siis loppuun asti. Kun viimeistä kierrosta oli jäljellä nelisen kilometriä, tajusin tekeväni hyvän loppuajan. Toki jalkani alkoivat pikkuhiljaa ollan kankeammat ja kankeammat, mutta pään sisällä myllertävä ilo ei antanut väsylle valtaa. Pusersin viimeisetkin kilometrit niin hyvin kuin pystyin enkä alkanut hölläilemään.

Pahimman loppukangistumisen varalle olin suunnitellut, että juoksen Epun kanssa maaliin. (Perheenjäsenten kanssa maaliin juokseminen on sallittua Challenge-sarjan kisoissa.) Lopulta kujeileva punashortsi siintyi näkökenttääni eikä matkaa maalin ollut enää kuin vajaa kilometri. Edelleenkään tahdin höllentäminen ei tullut kyseeseen vaan loppusuorakin piti vetää täysillä.

Juoksejuokse!

Yritin viipottaa loppusuoraa sen minkä pönkyröillä jaloilla pääsin ja toivoin ettei lihakset sakkaa. En oikein tiennyt olisiko loppusuoralla pitänyt itkeä vai nauraa ja siltähän tuo ilme tuossa yllä olevassa kuvassa näyttää.

Maaliviivan ylitettyäni kapsahdin onnellisena Epun syliin ja lähetin Villelle telepaattisen ajatuksen, että teimme sen! Olin hämmentynt ja onnellinen. Loppuaikani 11.47 oli paljon parempi kuin alunperin uskalsin toivoa ja juoksuosuus jätti koko hommasta todella onnistuneen tunteen.

Me and my mitali.

Päättyköön tämä teksti nyt näihin tunnelmiin. Loppukaneetit ja -kiitokset seuraa omassa tekstissään.

Lue lisää

Kisaraportti: Pyöräily 6.09.21

3,8 kilometrin uinnin jälkeen täydenmatkan triathlon jatkuu 180 kilometrin pyöräilyllä ja se minullakin oli edessä seuraavaksi. Pyörälenkki ajettiin kolmena kierroksena, joista kaksi ensimmäistä olivat hieman pidempiä ja viimeinen sitten taas lyhyempi. Reitti oli suhteellisen tasainen, sillä se kulki merenrannan lähellä. Järjestäjien huoltopisteitä oli matkan varrella tasaisesti noin 30 kilometrin välein.

Pyöräilyosuuden alussa ja lopussa oli tiukkaa kaupunkiajoa, jotka otin rauhallisesti etten lentäisi rähmälleen. Varsinaisen maantieajon alkaessa yritin päästä omaan taktiikkaani nopeasti kiinni. Suunnitelmanani oli ajaa tasaisesti 120-130 watin teholla sekä syödä ja juoda 15 minuutin välein.

Join pyöräilyn aikana ainoastaan vettä aerotankojen väliin asetetusta pullosta ja energiat otin HIGH5 Isogel-merkkisistä geeleistä, jotka ovat koostumukseltaan todella vetisiä. Olin liruttanut yhteensä 18 geelipussia kahteen juomapulloon, jotka laitoin pyörästäni löytyviin muihin juomapullotelineisiin. Näillä asetuksilla veden ja energian nauttiminen oli helppoa ja vaivatonta. Mikään ei ole ehkä ärsyttävämpää kuin yrittää repiä geelipussia auki kesken ajon. Se on varmaa, että puolet pussin sisällöstä rähmääntyy sormille, naamalle ja rinnuksille. Sitten loppupäivän saa ihmetellä tahmaisia ruumiinosia.

Tarpeen tullen täydensin vesivarastojani järjestäjien huoltopisteillä. Muutamaan kertaan otin heiltä myös banaaninpätkiä, jotta saisin syödä välillä jotain oikeaa. En nimittäin usko, että IsoGel-dietistä tulee ikinä mitään kovin populaarista.

Hittidietin aineiksia?

Taktiikkani tuntui toimivan loistavasti. Ajo tuntui kevyelle, energiat ja nesteet imeytyivät. Suurimmaksi ongelmakseni muodostui se, että porukkaa lappasi minusta ohi koko ajan. No tokihan ohittelijat olivat suurimmaksi osaksi naisten sarjan jälkeen lähteneitä miesten ikäluokkasarjojen edustajia. Kismityksestä huolimatta sain pidettyä hermoni kasassa ja vältin kiusauksen polkea kovempaa. Yritin pitää mielessäni, että minulla olisi vielä maraton juostavana ja siinä saisin ehkäpä ohitella vuorostani :)

Reitin alussa naurattaa ja arska paistaa.

Toinen haaste pyöräreitillä oli sadekuuro, joka iski niskaan yleisen syyttäjän voimalla. Tienpinta täyttyi nopeasti vedestä ja kilpailijoilta pudonneita juomapulloja alkoi kellua tietyissä kohdissa ansoina siellä täällä. Sateen ja tuulen myötä jossain vaiheessa oli jopa kylmä.

Pyöräilyosuuden tavoiteajaksi olin asettanut semmoisen 6.00-6.15. Vaihtopaikalle kurvatessani kello näytti suunnilleen 6.10, joten olin tyytyväinen ajooni. Fyysisesti olin hyvävoimainen, mutta henkisesti hieman tylsistynyt.

Lue lisää

Kisaraportti: Uinti 1.29.22

Edellisessä kirjoituksessa kertailin kisapäivän aamun tunnelmia. Jatketaan nyt tarinaa siitä hetkestä eteenpäin...

Siirryttyäni lähtökarsinaan sadan muun naisen kanssa, kisatunnelma alkoi tiivistyä entisestään. Ympärillä näkyi paljon keskittyneitä ilmeitä ja näin useamman naisen pyyhkivän kyyneleitä silmäkulmistaan. En siis todellakaan ollut ainut, jolle lähtöhetki nosti tunteet pintaan enkä näin jälkikäteen ajateltuna ihmettele yhtään lähtöön liittyvää herkistelyä. Lähtöviivalle pääsy edellyttää monelta kuitenkin lukuisia harjoitustunteja ja kovaa työtä. Kun rantahietikossa lopultakin seisoo lähtövalmiudessa, on olo aika etuoikeutettu.  

Kaikkein tunteikkain hetki minulle oli katsella vammaistriathlonin lähtöä. Osa tämän sarjan osallistujista kannettiin avustajien toimesta varovasti veteen. Heidän startatessaan omaan kisapäiväänsä en voinut enää välttyä pyyhkimästä silmäkulmiani. Nämä urheilijat ovat kyllä todellisia sisupusseja ja loistavia esimerkkejä periksiantamattomuudesta.

Lähtöhetken tunteikkuus oli myös asia, johon en ollut osannut varautua etukäteen. Tavallaanhan se on ihan hassua alkaa tuhertamaan itkua ennen kilpaurheilusuoritusta! Yleensähän starttiviivalla kaivellaan ennemminkin taistelija-asennetta esiin. Noh, ehkä triathlonin startti poikkeaa hieman agressiivisuudeltaan esimerkiksi 100 metrin kilpajuoksusta. Eikä siitä reisille läiskimisestä ole kyllä mitään adrenaliininnostatusapua, kun nahkan suojana on useamman millin neopreenikerros.

Oman starttini ollessa entistä lähempänä, fiilikseni alkoi muuttua enemmän itselleni ominaiseksi. Yritin nauttia viimeisistä minuuteista kaikilla aisteillani. Hymyilin ja olin innoissani, että pääsisin kohta toteuttamaan unelmaani. Hyvä etten haljennut onnesta siihen paikkaan. Lopulta se starttapaukkukin pamahti ja niin säntäsin sadan muun naisen kanssa kohti yhtä seikkailua elämässäni. Kaikki poukkoilevat ajatukset unohtuivat ja aloin keskittyä itse suoritukseen.

Kaikki naisten ikäluokkasarjat starttasivat samaan aikaan eikä uinnin lähtö ei ollut mikään härdelli. Pääsin oikeastaan heti uimaan omaan rytmiini. Uintireitti uitiin yhtenä 3,8 kilometrin lenkkinä ja se oli merkattu keltaisin poijuin. Paikoitellen poijuja oli todella harvassa...

Kuva lähtöpaikasta ja uintireitistä. Kuriositeettinä yllä olevassa kuvassa näkyy tasan yksi triathlonreitin poiju, muut poijut ovat rannan "vakiopoijuja". Eihän niitä poijuja siellä siis ihan hirveästi ollut.

Ensimmäiselle poijulle matka taittui mutkitta, mutta sen jälkeen reittipoijujen välit pitenivät rutkasti ja suunnistusvaikeudet alkoivat. Ensimmäisen poijun ohitettuani aloin tähyillä seuraavaa. En saanut sitä näköpiiriini, joten päätin lähteä kauhomaan muun ryhmän mukana. Siinähän kävi sitten niin, että uimme kaikki suhteellisen reilusti reitiltä sivuun ja meidän piti kurvata jyrkässä kulmassa takaisin oikealle reitille. Tämän ryhmäpummin jälkeen päätin etten enää luottaisi sumeasti muihin.

Uintireitin GPS-käppyrät. Paikoitellen tuli mutkiteltua...

Yksin suunistaminen ja uintilinjan varmistelu hidasti menoani varmasti jonkun verran. Tuntui, että reittipoijujen näkeminen oli kokoajan todella vaikeaa. Niitä oli harvakseltaan enkä nähnyt niitä ellen noussut pystyyn ja yrittänyt tähyillä niitä aallon harjalta. Onneksi ei ollut yhtään tuon tyrskyisempi keli. Toisaalta tilanne oli kaikille sama, joten turhapa tuosta on liikaa välittää.

Uinnin edetessä tutkailin aina välillä Suunnosta etenemistahtiani. Melko nopeasti kävi ilmi ettei uintiajasta tulisi niin hyvää kuin olin kaavaillut. Tavallaan asia hieman harmitti minua, mutta pyrin sysäämään ajatuksen Välimeren pohjaan. Sen sijaan keskityin nauttimaan uimisesta kirkkaan turkoosissa meressä.

Uintireitin loppuvaihessa taisin vielä osua meduusan uintireitille. Kasvojani  alkoi nimittäin poltella yht'äkkiä aika paljon enkä keksinyt mistä muustakaan se voisi johtua. Polttelu jatkui hyvän aikaa, mutta onneksi kasvoihini ei noussut mitään tyylikkäitä polttojälkiä.

Olin kaavaillut uintiaikani osuvan noin 1.20-1.25 välille. Noustuani vedestä ja katsoessani kelloa jouduin kokemaan pienen pettymyksen. Uinti päättyi lopulta aikaan 1.29, joka sillä hetkellä tuntui melko huonolle suoritukselle. Jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin tyytyväinen siihen. Yleisesti ottaen tuossa kisassa taidettiin uida keskimääräistä hitaammin.

Loppuihan se uinti lopulta!

Päästyäni vaihtopussukani  luokse, heitin märkäpuvun pois, mussutin banaanin ja join yhden mehun poistaakseni merenmaun suusta. Sitten vielä naama puhtaaksi, aurinkolotionit niskaan ja pyöräosuutta kohti.

Lue lisää

Kisapäivän aamu

Tämän projektin ehdottomasti vaikein asia on ollut kirjoittaa kisaraportti. Olen yrittänyt rustata sitä epätoivoisesti jo kohta kuukauden verran. En ole oikein osannut päättää mitä kisapäivästä haluaisin kirjoittaa. Sitten kun olen jotakin tekstiä saanut aikaiseksi, on se kuullostanut ihan hölmölle ja delete-nappi on saanut laulaa.

Päädyin nyt sitten siihen tulokseen, että jaan tarinan ainakin neljään osaan. Kirjoitan tarinan kisapäivän aamusta ja sitten omat sepustuksensa uinti-, pyörä- ja juoksuosuuksista. Näin saan hyvän syyn päivittää blogia vähän tiheämmällä tahdilla eikä yhdestä kirjoituksesta tule niin mahdottoman pitkää. Aloitetaan siis kisapäivän aamusta.

Heräsin kisapäivän aamuun virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen. Kello tikitteli tässä vaiheessa 5.00 aamulla ja löysinkin äidin keittiöstä hääräämästä aamupalaa triathleetille. Pöytä notkui tuttuun tyyliin kaikenlaisia herkkuja ja yritin nikertää pöydän antimia mahaani. Sen verran taisi kuitenkin jänskättää ettei Suomesta asti raahattu kaurapuurokaan meinannut oikein maistua.

Aamutoimien jälkeen oli aika suunnata Calellan vielä pimeään aamun tarkastamaan fillari sekä viemään uinnin ja pyöräilyn vaihtopussukat paikoilleen. Pyöräni oli selvinnyt hienosti yön taivasalla tuhannen muun pyörän kanssa eikä sille tarvinnut oikeastaan tehdä muuta kuin pumpata kumit ;) Muutkin kisailijat olivat samoissa tarkistuspuuhissa ja ilmassa oli aistittavissa mukavaa kisafiilistä.

Viimeisten varustetarkistusten jälkeen lähdimme Epun kanssa kävelemään rauhassa kohti uinnin lähtöpaikkaa. Lähtöpaikalle oli reilun kilometrin verran matkaa, mutta mikäs siinä oli kävellessä kaunista rantabulevardia pitkin. Meri liplutteli rauhallisena ja aurinko hiipi taivaalle omaan tahtiinsa värjäämällä taivaan kauniiksi.

Mainitaan nyt vielä se, että äitini oli jo tässä vaiheessa pöheltänyt lähtöpaikalle. Verkkainen odottaminen ei liene hänen vahvin ominaisuutensa :) Taisi äippäkin käydä vähän kierroksilla.

Kaunis aamu. Lähtö lähenee. Jiiks!

Lähtöpaikalle päästyämme nyhdin märkäpuvun päälle ja kävin tekemässä pienen alkuverkan meressä. Meri oli onneksi ymmärtänyt laskea kierroksia aiempiin päiviin nähden eikä se vellonut enää läheskään niin terhakkaasti. Uintikelin pitäisi siis loistava.

Vamosvamos

Verkat tehty ja starttihetki alkaa olla lähellä!

Verryttelyjen jälkeen kello oli jo sen verran paljon, että minun piti alkaa siirtyä kohti lähtökarsinaa. Halatessani maailman parhaimpia kannustajiani, meinasin purskahtaa onnenkyyneliin. Hetki oli niin ikimuistoinen minulle ja olin kovin onnellinen ikiomista kannustajistani.

Päätän nyt tämän tekstin tähän itselleni tärkeään hetkeen. Huomenna ilmestyvässä tekstissä päästään jo starttaamaan :)

Lue lisää

Kisaviikon kuulumisia Challenge Barcelonasta

Kauden päätävoite on saavutettu ajassa 11.47.06. Tavoitehan tuli täyteen jo yli kaksi viikkoa sitten, mutta kisaraportin tekeminen on ottanut aikansa eikä se ole vieläkään valmis. Palataan siihen siis paremmilla pakkasilla ja sitä ennen tässä tulisi hieman kisaviikon kuulumisia.

Alunperin meitä piti lähteä kolme kaverusta tavoittelemaan läpipääsyä Challenge Barcelona täysmatkan triathlonissa. Alkukesästä kävi jo ilmi ettei Kari pääse viivalle. Takaiskut eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan kisaviikon alussa kävi ilmi ettei treenikaverini ja valmentajani Ville pääse matkaan mukaan. Ville joutui pieneen leikkaukseen eikä hän saanut lääkäriltä lupaa lähteä reissuun, kilpailuun osallistumisesta puhumattakaan. Yht'äkkiä olin meistä kolmesta ainut, joka pääsisi toteuttamaan yhteistä unelmaamme.

Tämä kisaviikon alussa ilmennyt uusi tilanne meinasi olla vaikea pala nieltäväksi minulle. Aloitin tämän projektin yhdessä Villen kanssa vuoden alussa ja siitä lähtien olemme puhkuneet intoa kuin Turusen pyssyt. Alkuvuodesta olimme molemmat aikamoisessa rapakunnossa, mutta perusharjoitteluilla saimme nostettua kuntoamme ja tämä yhteinen tavoite tsemppasi meitä eteenpäin. Vaikka emme treenanneetkaan kovin paljoa yhdessä, höpöttelimme kuitenkin projektistamme säännöllisin väliajoin. Keskustelun aiheina oli milloin mitäkin, kuten kisataktiikka, pyöräosuuden wattilukemat, juoksuosuuden piinaavuus tai unelma ylittää maaliviiva.

Vaikka tässä tilanteessa ei ollut kyse mistään kovin vakavasta tai peruuttamattomastia asiasta, kyllä tilanne silti veti mieleni matalaksi ja ennen kaikkea se tuntui kovin epäreilulta. Ville on kuitenkin ensi kädessä se henkilö, joka houkutteli minut kokeilemaan triathlonia. Tämän lisäksi hän on käyttänyt lukemattoman määrän tunteja auttaakseen minua löytämään oikeat triathlonvälineet, suunnitellakseen minulle harjoitusohjelmia ja jakanut kanssani valtavan paljon lajitietoutta, jotta minun on ollut helppo hypätä lajiin mukaan ja harrastaa sitä aktiivisesti.

Ville otti kuitenkin häntä kohdanneen ikävän tilanteen rauhallisesti ja käänsi ajatuksensa nopeasti jo kauteen 2014. Villen esimerkillisen asenteen myötä en voinut enää itsekään jäädä piehtaroimaan nenäliinapaketin kylkeen vaan oli alettava kaivamaan taisteluasennetta esiin :) Ei siis muuta kuin tavarat laukkuihin ja kohti Barcelonaa.

Näiden ikävien uutisten keskellä oli entistä arvokkaampaa, että joukko perheenjäseniäni oli lähdössä kannustamaan minua Barcelonaan. Ilman heidän apuaan en ehkä olisi selvinnyt edes Helsinki-Vantaan lentoasemalle kaikkine laukkuineni.

Lähdimme siis reissuun torstaina 3.10, joten meille jäi muutama kokonainen päivä käytettäväksi kisakylässä pyörimiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo ei ollut yhtään liikaa, vaan tekemistä riitti jokaiselle päivälle. Johdattokoot seuraavat kuvat teidät muutaman kisaa edeltävän päivän tunnelmiin.

Menomatkalla alkoi jo vähän jännittää

Perillä Calellassa kaikkine romppeineni

Kisaexpoa, kilpailumateriaalin hakua, kisainfoa ja yleistä kuhinaa

La deportista ;)

Kerran jos toisenkin tuli tuskahiki
 

Kisaa edeltävänä perjantaina ei paljoa uintitreenejä vedelty. Meri oli aika vellova.
 

Kisaa edeltävänä päivänä oli kaunis keli ja täydelliset olosuhteet käydä vähän kauhomassa.
 

Kisajännitysilme

Seuraavaksi rustaan kisaraportin. Kyllä se sieltä tulloo aekannaa :)

Lue lisää

0 días

Parin tunnin päästä ei sovi enää arpoa. Se on sitten aaltoja päin!

Lue lisää

Viikko armonaikaa

Tämän kauden päätavoitteeseen on enää vajaa viikko. Tasan viikon päästä olen toivottavasti jo hyvin lähellä maalia tai kaikin mokomin nauttimassa maalitarjoiluista. Kisan ollessa näin lähellä pään sisältö alkaa täyttyä aika mielenkiintoisella hutulla. Itse kisa pulpahtaa ajatuksiin aina tasaisin väliajoin.

Keväällä kun aloitimme tämän projektin näin useana yönä unta kisasta. Noissa unissa oli aina joku asia hassusti tai vinksallaan. Useimmiten uintireitti oli laitettu johonkin omituiseen paikkaan tai en meinannut löytää oikeaa uintireittiä millään. Muistan myös kuinka kisa-ajatukset herättivät tuolloin melkoisia jännityksen tuntemuksia. Ajattelin tuolloin, että mitenköhän selviän jännitykseni kanssa lähempänä kisaa jos se tästä vain pahenee. Kumma kyllä, projektin edetessä pahempi jännittäminen on unohtunut.

Edelleenkään tämän kisaa edeltävä kuukauden aikana jännitys ei ole pahentunut. Uskon vahvasti, että ilman suurempia onnettomuuksia pystyn vetämään kisan läpi. Jännityspeikon sijasta olkapäilleni on muuttanut kaksi apinaa.

Ensimmäinen näistä apinoista pelottelee flunssapöpöillä. Niitähän nimittäin nyt tuntuu leijailevan ilmassa joka henkäyksellä. Ehdin jo yhden flunssan sairastaa muutama viikko sitten, mutta se ei yltynyt mitenkään kovin pahaksi. Apina olkapäälläni ihmettelee nyt antoiko tämä flunssa riittävän vastustuskyvyn 6.10 saakka?

Funssa-apina olisi kuitenkin järkevä asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Jos jompi kumpi meistä, minä tai treenikaverini Ville, ei jostain syystä pääsisi flunssan takia starttaamaan, niin myönnän kyllä, että pettymys olisi valtavan suuri. Kaikki se tsemppi, energia ja panostus, jotka olemme kohdistaneet tuohon kyseiseen päivään menettäisi sillä hetkellä merkityksensä. Tuon valtavan pettymyksen tunteen kääntämiseksi paremmiksi ajatuksiksi olenkin  jo miettinyt erilaisia vaihtoehtoja. Toivotaan vaan ettei näille backup-suunnitelmille löydy käyttöä.  Mielestäni nämä varasuunnitelmat on kuitenkin hyvä olla laadittuina, jottei sitten tule turhaa hukattua aikaa mököttämiseen.

Toinen apinoista kuiskuttelee myös hyvin tutulla linjalla. Viimeinen 1,5 kuukauden treenijakso ei nimittäin mennyt ihan suunnitelmieni mukaan. Sain toki tärkeimmät treenit tehtyä, mutta kokonaisuudessaan viikot ovat olleet hyvin rikkonaisia. Treenileiriltä paluun jälkeen kroppa tuntui melko väsyneeltä, joten oli pakko lepäillä suunniteltua enemmän. Sitten syyskuun puolella pieni pöpö iski kimppuuni ja työkuormakin kasvoi normaalin nähden. Nämä tekijät summaamalla päästään siis tuntuun mantraan "olenko treenannut tarpeeksi"?

Onneksi tämä kassinen treenimääräapina on melko helppo hiljentää. Fakta on se, että olisin voinut treenata paremmin viimeisen 1,5 kuukauden aikana, mutta niinhän sitä aina voi. Toisaalta ei tämä jakso nyt ihan turpeeseenkaan sukeltanut. Sain tehtyä hyviä pitkiä kisamaisia treenejä ja jonkin verran nostettua tehojakin. Uskalsin myös levätä silloin kun se oli oikeasti järkevämpää kuin tokkurassa rykiminen.  

Tälläinen posmennus tänään :) Ensi viikko kuluukin pakkailupuuhissa, kisataktiikan hiomisessa, matkustamisessa paikan päälle jne... Yritän kirjoitella näistä parhaani mukaan mikäli aikaa vaan jää.

Lue lisää

Treenileri, raportti 7

Yksi vielä :)

Treenileirin virallinen osuus Calellassa loppui perjantaina 2.8. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä nopeaa poistumista, joten ehdin aamusta heittää vielä kunnon uintitreenin meressä.

Edellisestä kerrasta sisuuntuneena ajattelin, että perhana vieköön uin siellä kunnon matkan yrjötti miten paljon tahansa. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin tottua siihen. Niinpä sitten aamuinnoissani painelin rannalle mustanahka kainalossa ja aloin kiskoa sitä ylleni muiden päivänpaistattelijoiden katsellessa ihmeissään. Turisteilla on ilmeisesti tapana pikemminkin vähentää vaatetta rannalle tullessaan...

Kaikesta tuijottamisesta huolimatta painelin mustaan verhoutuneena uhmaamaan mereneläviä. Loppujen lopuksi sain uitua meressä liki tunnin ja homma tuntui sujuvan ihan nätisti. Onneksi kävin tekemässä tämän treenin. Sain nyt varmuuden siitä, että kyllä uintiosuuskin tulee menemään läpi kunhan en lähde koheltamaan. Ja milloinkas tämä sutki mitään koheltaisi :)

Iltapäivästä otimme junan kohti Barcelonaa ja tarkoituksenamme oli viettää siellä viimeiset pari päivää. Näille päiville ei oltu suunniteltu niin paljon treenejä. Lähinnä kai tarkoitus oli vähän shoppailla.

Vasemman laiturin hotellisuositus osui kohdilleen. Heti aulassa odotti jättikuppo karkkia.

Viimeiset päivät Barcelonassa kuluivat sukkelasti. Lauantaina olimme jo suuntaamassa rannalle, mutta sitten pilvet ehtivätkin hyökätä taivaalle ja vaihdomme suunnitelmaksi turrejuoksun. Kävimme Tintin kanssa kartta kädessä juoksemassa muutamalta turistikohteelta toiselle. Oikeasti tuo oli aika hauska tapa tutustua kaupunkiin!

Turrerundanilla Montjuicille tikkaamassa.

Monjuicin huipulla olevan linnan muurilla temppuilemassa. Siinä ei olisi saanut temppuilla. Kerran jo saatin vartijalta huomautukset. Heti hänen silmänsä välttäessä hiiret alkoivat taas hyppiä muurille. Vähän meinas olla kankeeta. 20 vuotta sitten oli vähän helpompaa vääntää ihteään mutkalle.

Paulautusjuomissa ei ollut kertaakaan valittamista.



Lauantai-illasta kävimme sitten illallistamassa koulukavereideni kanssa, jotka sattuivat myös samaan aikaan reissuun. Kävimme syömässä oikein kunnon tapassetit ja pikkuisen myös tutustumassa Barcelonan yöelämään. Homma ei kuitenkaan yltynyt miksikään himotamppaamiseksi, joten sunnuntaina jaksoi vielä lähteä kaupoille. Paitsi kaupat olivatkin kiinni. Jeps. Se siitä shoppailusta sitten :)

Tilattiin tapastelun päätteeksi kaikki kyseisestä ravintolasta löytyvät jälkkärit. Oliko vähän siistiä :)

Tintin kanssa fiilistelemässä Malesian opiskeluaikoja missäs muualla kuin Starbucksissa. Traditio, jota ei voi muuttaa.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 6

Ja aihepiiri pyöriköön edelleen treenileirin ympärillä.

Treenileirin keskiviikko ja torstai (31.7 & 1.8) omistettiin hyvin pitkälti pyöräilylle. Keskiviikkona kävimme ajamassa hieman lyhyemmän töräyksen, jotta Tintti ehtisi edes vähän tottua vuokrapyöräänsä. Aluksi yritimme suunnata rauhallisemmille kyläteille ylös kukkuloille, mutta paikallinen kartta tekikin meille jekut. Puolen tunnin kapuamisen jälkeen asfaltti katosi altamme ja päätimmekin aika äkkiä ottaa 180 asteen kiepsaukset. Pikaisen uudelleenreitityksen tuloksena päätimme suunnata nuuskimaan tulevaa pyöräilyosuuden kilpailureittiä. Ajoimme reitin Calellasta Mataroon ja takaisin. Saimme siis tosiaan ajaa kokoajan autojen seassa. Treeniympäristönä tämä ei ollut se kaikkein viehättävin vaihtoehto, mutta espanjalaisia autolijoita on pakko kehua. He huomioivat liikenteen seassa sotkevat pyöräilijät erinomaisen hyvin, eivätkä todellakaan tule pörinäpömpeleillään takarenkaaseen ahdistamaan :)

Oli muuten hyvä, että kävimme nuuskimassa tulevan kisan pyöräilyreittiä. Asfaltin kunto on pikkuisen eri luokkaa kuin Suomessa ja tuntui, että tuolla tuuppasi aika vaivattomasti ihan hyviä vauhteja. Täytyy vain toivoa ettei kisapäivästä tulisi kovin tuulista!

Pyöräilyn päätteeksi lähdimme vielä tekemään uintitreeniä mereen. Meriuinnin treenaaminen olikin yksi tärkeimpiä tavoitteita tämän treenileirin osalta ja se on asia mitä ehkä vähän jännitän varsinaisen kisan osalta. Muistan nimittäin oikein hyvin ne kerrat kun olen surffausta räpeltäessäni vetäissyt suolavettä kitusiini. Siinä vaiheessa homma on aina kääntynyt yrjön puolelle. Onneksi Calellassa ei ollut tällä kertaa surffaamiseen kelpaavia aaltoja, joten siinä mielessä homma oli helpompaa. Aaltojen pienuudesta huolimatta minulla on edelleen hieman tottumista märäntyneen hummerin makuun suussa, suolan kirvelemiseen nenukissa ja puhumattakaan niistä jättimäisistä merihirviöistä, jotka veden kirkkaudesta johtuen näkyvät jo hyvän matkan päästä :)

Namia. Maistoin ensimmäisen kerran jugurttijätskiä. 

Noh, koska en edelleenkään kelvannut minkään hirviön ruokalistalle, sain lähteä treenaamaan seuraavanakin päivänä. Viimeisen päivän kunniaksia otimme pyörät olille ja suuntasimme kaksiraiteisella ensiksi Gironaan. Paistattelimme hetken päivää kierrellen vanhaa kaupunkia ja lopulta pääsimme ihan treenin makuun. Ajelimme jälleen pitkin pikkuteitä auringon tiristäessä meistä nesteitä pihalle.

Taukopaikka. 

Ei se tämäkään treeni ihan kommelluksitta mennyt kun ensimmäiset puolituntia Tintti sai kitkuttaa takajarru lukkiutuneena. Onneksi tämä huomattiin kuitenkin suht ajoissa ettei Tintin tarvinnut loppumatkaa olla ihan täysin hapoilla.

Jano!

Seuraava kommellus sattui sitten navigoinnin kanssa kun jotenkin vaan yht'äkkiä tajusimme ajavamme moottoritiellä. Jep. Jännitti niin kuin tuktukissa konsanaan. Rauhallisella jännittämisellä selvisimme tästäkin autopista-kommelluksesta.

Aurinko lasissa.

Lopputreeni menikin oikein mukavasti. Ainut pettymys oli se kun lähdimme innokkaina jynssäämään ennalta jyrkäksi povattua mäkeä yhden kirkon päälle. Mäessä piti olla nousua kuulemma 14 %. Pyh ja pah. Mäki olikin ihan iisibiisi. Pitää varmaankin lähteä ensi kesänä ajelemaan Ranskan ympäriajon mäkiä. Eiköhän siellä saa reiskat tarpeeksi kyytiä :)

  
















Näissä maisemissa kelpasi ajella.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 5

Turinat treenileiristä saa jatkua, koska sieltä on olemassa edes jonkinmoista kuvamateriaalia.

Treenileirin maanantai oli tosiaan suunniteltu hieman kevyemmäksi päiväksi, mutta tiistaina palattiin heti ruotuun ja treenattiin enemmän kuin 1H/päivä. Aamu alkoi tuttuun tyyliin uintitreenillä Calellan Crol Centressä. Siellä ei ollut edelleenkään ruuhkaa ja aurinko piti selkälihakset vetreinä. Keskityin tässä uintitreenissä oikeastaan vain tekniikan  hiomiseen, kun ei oikein muuta jaksanut. Samalla opetin Tintille parit perusjipot uintitekniikasta tavoitteenani käännyttää hänetkin tämän lajin pariin :) Tinttihän hoksasi tekniikan sukkelasti, joten käännytyksen suhteen kaikki näyttää lupaavalle.

Videoitiin myös vähän uintitekniikkaa. BÖÖ!


Iltapäivästä sipaistiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin hikoilemaan kohti Pineda de Marin-kaupunkia. Tarkoituksena oli siis juosta sinne ja käydä vuokraamassa sieltä Tintillekin hieno maantieruoska pyörälenkkejä varten. Olin jo heti alkuun masentunut kun sain lähteä kahden entisen pikajuoksijan peesiin. Lopullisesti surkastuin kun otimme vähän loppukiriä pyörakaupan pihaan. Onneksi Ironman kestää pikkusen pidempään kuin 10 sekuntia.

Tappiosta huolimatta Pineda de Marista piti vielä länkyttää takaisin Calellaan noin 8 kilometrin verran. Matkahan meni oikein mukavasti kun onnistuin kehittämään itselleni valtavan juoksutekniikkakriisin ja jaksoin vatvoa sitä juoksukumppaneilleni. Kriisi jatkaa kyllä edelleen eloaan ja ensi talven aikana asialle varmaan tartteis tehdä jotain ja ehkä aika paljonkin :)

Näin se kului tämäkin treenipäivä aurinkoisissa ja iloisissa merkeissä. Illalla syötiin muuten jänistä ja juotiin Cava-sangriaa. Hups.

Blob-blob-blob

PS. Jos meinasi juoksutekniikka ahdistaa, niin illalla sain lisää päänvaivaa. Oman uintitekniikan videolta katselu herätti nimittäin lisää ajatuksia. Eihän tuokaan lapiointi ihan parhaalla mahdollisella tavalla suju ja tekniikassa olisi vielä rutkasti kehitettävää. Onneksi nyt on tuota videomateriaalia käytettävissä korjaavien toimenpiteiden hahmottamiseksi.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 4

Nyt tulisi vihdoin raportti numero neljä Calellan treenileiristä! Palataanpa siis ajassa reilusti taaksepäin, aina maanantaihin 29.7.

Heräsin maanantaihin melko voipuneena sunnuntaisesta seikkailusta. Onneksi tällä kertaa oli kyseessä hieman spesiaalimpi päivä, joten väsymyksestä viis. Heti aamun alkajaisiksi Tintti nimittäin löyttäityi meidän sporttijengiin. Alunperin Tintin tosin piti tulla jo sunnuntai-illasta meitä ilahduttamaan, mutta Finskin siivissä ei ollut tällä kertaa luvattua pitoa. Noh, aamuksi perille :)

Aloitimme aamun yhdessä syömällä oikein tuhdin aamupalan ja nautiskelemalla vakkarikahvilastani hakeemaani aamukahvia. Pupeltamisen lomassa aloimme kartoittaa päivän action plania. Lopulta suunnitelmaksi muodostui kevyt uintitreeni päivälle ja illaksi katsomaan MM-uinteja Barcelonaan.

Uintireenit käytiin vetäisemässä paikallisessa Crol Centressä, joka on ilmeisesti suhteellisen suosittu huippu-uimareiden harjoitusmekka. Kun me sinne ensi kertaa astelimme, niin meinasihan siinä leuka loksahtaa auki itse kultakin. Paikka oli käytännössä tyhjä ja meillä oli kymmenen 50 metrin ulkouimarataa käytössämme. Ei kyllä käynyt kaakeleiden katselu kyrsimään!

  


















Päivän treenit hoidettuamme hyppäsimme iltapäivästä Barcelonaan vievään junaan ja suuntasimme kohti MM-uinteja. Olimme ostaneet liput etukäteen netistä, joten sen kummempia säätöjä ei tarvinnut enää vääntää. Kävelimme vain kisapaikalle ja istahdimme nautiskelamaan kisatunnelmasta. Harmillisesti maanantai-iltana ei uinut yhtään suomalaista. Olisi ollut kiva kannustaa heitä!

Kisahalli

Kannustettiin hulluna ja mietittiin miten tuollaiset lihakset saa ;)

Tapasteltiin pimientoseja, patataseja ja quesoja.

Jotain sattumanlaukaisuja kännykästä. Olin aika huono turisti tällä reissulla.

Illan kruunasi mikäs muukaan kuin Justin Bieber-gelato, se maistui ihan HubbaBubba-purkalle. Olisihan se pitänyt arvata :)

Lue lisää