• Kisakausi avattu takkuisesti

    Alkuperäinen suunnitelma oli avata kisakausi kesäkuun lopussa Kiskossa, mutta joku ilkeämielinen virus päätti laittaa asiassa vastaan ja sain tyytyä selaamaan online-tulospalvelua sohvan syövereistä käsin. Onneksi tauti oli viikossa taputeltu ja pääsin vihdoin viime sunnuntaina starttiviivalle asti Voimarinteen teräsmieskisoissa!

    Lue lisää
  • Girona - Serinyà treenilomakohteena

    Kesän kisakausi on jo hyvässä vauhdissa eikä kenelläkään varmaan tällä hetkellä ole akuuteimmalla todo-listalla lähteä treenileirille. Siitä huolimatta ajattelin tehdä pienen yhteenvedon Gironan seudulla sijaitsevasta Serinyàsta ja sen treeniolosuhteista.

    Lue lisää
  • Aurinkoa, treeniä, lepoa ja ruokaa

    Edellisen ja tämän viikon tekemiset voisi vallan mainiosti tiivistää otsikon neljään sanaan. Elo Gironassa on siis ollut vallan yksinkertaista ja turistihommat ovat jäänet enimmäkseen luonnonmaisemien ihailuun, museoissa ja kirkoissa en ole paljon käynyt muita häiritsemässä.

    Lue lisää

maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Salsaa, torakoita ja retkia

Perjantaina koulutuksen paatteeks lahettiin porukalla vahan rimpsalle, mut aika ajoissa tultiin kampille takas. Meijjan italiaano jai kuitenkin pidemmaks aikaa ja vahan pelattiin miten se huppelissa loytaa takas kampille. Ihme tuurilla se seilaa ja kaikki meni hyvin:D

Lauantaina me ei sillain tehty mitaan ihmeellista. Pyorittiin kaupungilla ja ihmeteltiin elamanmenoa, jota tassa kaupungissa kylla riittaa. Pitaa laittaa siitakin videoita. Illalla sitten kampilla vilisikin kasoittain torakoita, joita kylla osasin kauhistella oikein hyvin. Hyi saakeli. Niihin rumiluksiin ei kylla voi tottua!!! Onneks meilla on nyt kampilla myrkkya jota en kylla saastele.



Ihme show Moreliassa!!!

Sunnuntaina suunnattiin sitten heti aamusta retkelle kohti Paricutin-nimista paikkaa. Lahto oli jo kasilta aamulla tai oikeastaan viela aikaisemmin kun meidan kuski tuli puol tuntia liian ajoissa. Voipa sita nakojaan nainkin kayda vaikka ollaan Meksikossa. Retki oli kaiken kaikkiaan tosi ihana!!! Ekaks mentiin visiitille yhdelle maailman nuorimmista tulivuorista, joka ilmeisestikin syntyi tai ainakin purkautui 40-luvun alussa haudaten alleen yhden kylan. Ketaan ei kylla onneks kuollu, mutta ei kylasta kylla juuri mitaan jaany jaljelle. Kirkon jamat torottaa sielta kovettuneen laavan valista. Se oli musta vaan jotenkin vaikuttavan nakosta ja viela kun se samainen tulivuori siinsi siina taustalla... Ja stressaajille huomio ettei tulkkarivuori oo talla hetkella aktiivinen! Tulivuorelle mentiin muuten hepoilla. Sekin oli ihanaa vaikka mun hepo melkein vetas nenilleen siella vaikeessa maastossa:(. Yritan laittaa tasta ratsastuksesta vahan videoo jos suostuu tulemaan.. Alla myos kuvia kirkosta. Nii joo ja tehtiin myos tulivuorireissun jalkeen visiittia pariin Purepecha-intiaanikylaan. Siella naisilla oli hauskat varikkaat vaatteet ja niista sai kilon mansikoita 50 sentilla!



Ma ja mun ihana heppa!



Heppavideo!



Laavan alle jaanyt kirkko.



Laavalla jyratty kirkko toisesta suuntaa.







Tanaan maanantaina meilla piti sit olla koulutuksen toinen osa aamulla yhdeltatoista ja silloin meidan piti saada tietaa keta kaikkia meidan leireille on tulossa. Mutta mutta! Kouluttajalla olikin joku tarkea tapaaminen hallituksen tyyppien kanssa joten meidan koulutus siirtyikin iltapaivaan! Jotenkin niin arvasin tan:D Mut tatahan taa on ja ei mua haittaa ku nyt sit ehtii viela paivittaa blogia.. Illalla onkin mulla lahto kohti miun tyopaikkaa. Iiik jannittaa! Mutta nyt Meksiko kuittaa.

PS. ihmemankiaaliot kay kommentoimassa tata plokia:D

lauantaina, kesäkuuta 27, 2009

Tassapa vahan kuvia Morelian hienoimmasta katetdaarista ja lisaa kuvia Uruapanin retkelta.













La Catatdral illansuussa.















Kirjaston sisapiha.














Katetdraali paivanvalossa.





















Pakollinen kukka, Uruapanilta.




















Vesiputous, Uruapan.













Yhen jarven lahelta, Uruapan.

perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

Mañana

Jospa nyt ehtis vahan kirjotella pidemmin lauseenkiertein.

KESKIVIIKKONA
Keskiviikko kului italiaanon kanssa sahlatessa kaupungilla. No onneks talla kertaa ei mitaan varastettu. Kovasti taa jantteri miulle kaikkee hopotteli, mutta sanotaanko nyt niin etten ihan kaikkee ymmartany:D Tosin sitten kun naytin sille feisbuukista miun ja epun reissukuvia ja kaytin netmot-italia-sanakirjaa apunani niin avot. Edes jotain ymmarrettiin. Sitte se oli ihan surkeena ku se joutu olemaan niin paljon hiljaa ku ei tietenkaan pystyny ilmasemaan itteaan normaaliin tahtiin. Mia sonkotin sille sitte, etta kuule meilla Suomessapa ei roklatetakaan Itaaliaan malliin vaan valilla ollaan pitkiakin aikoja turvat rullalla! Sitakii se vahan ihmetteli, heehheeh. Kivasti meni kuiteski keskiviikko. Sain puhuttua Eppusenkin kanssa messenger-puhelimella ilmatteeks ja se oli tosi kivaa. Hopotettiin hirmuusen pitkaan. Nii ja en oo viela tuota Mehiikolaista puhelinta hommannu, koska se on oletettua mutkikkaampaa ja en nyt jaksa niita koukeroita tassa alkaa raportoimaan. Puhelinasia on siis mañana-linjalla viela toistaiseksi! Oletettua on, et ens viikolla homma selviaa:D Niin joo ja keskiviikkona meijan taloon tai oikeestaan sikalaan (se on niin saastanen) tuli kaks uutta asukkia. Yski Kanadasta ja yski Jenkkilasta. Sainpa siis purettua sanaista arkkuanikin pikkuisen keskiviikkoiltana. Mukavan oloisia nama uudet tytot. He ovat siis myos vapaaehtoistyoleirin vetajia, jeij!

TORSTAI ON TOUHUPAIVA
Torstainapa lahdimme sitten nelistaan tuhtaamaan sellaiseen kylaan kuin Uruapan. Siella oli hieno luontopuisto tuhansine vesiputouksineen, sitten kavimme katsastamassa sellaisen kauniin jarvem ja vierailimme lisaksi kuparikylassa. Kuvat kertonevat lisaa paikoista. Sitten se oli myos kivaa kun tuolla jarvella tuuli niin tuoksu oli ihan samanlainen kuin Suomessa ja jarvenrannan nurmikolla kasvoi niittyleinikkeja. Nii ja italialainen kavas uimassa tossa jarvessa. Ite en menny, koska sieltahan ois voinu saaha matoja (Eppu ja Hanne tietaa ainakin millasia;).



















Meika kuikuilee jarvella.















Kuparitehtaalla aijjat painaa hommia.

Illalla oli muuten makee ukkonen, sain jopa yhden salaman kameralla kiinni!














JOHTAJAKOULUTUS;)
Tanaan perjantaina meilla oli siis johtakoulutus leirinvetajana toimimiseen (Alunperin koulutuksen piti olla kaks paivaa sitten :). Aamupaivalla osa 1 ja sitten iltapaivalla osa 2. No koulutuksen numero yksi aikana selviskin, et koulutus kaks on vasta maanantaina. Ja me kaikki odotettiin nimenomaan tota koulutusta kaksi, koska sen aikana ois pitany selvita keta meidan leireille on tulossa ja mista maista. Mutta yritetaanpa nyt totutella tahan mañana-meinikiin. Ois vaan ollu kiva saada tietaa esim. noitten leirilaisten sahkopostiosoitteeet, jotta ois voinu laittaa heille tiedottavaa meilia. Meinaan et ei ne leirilaiset kauheesti tieda millaisiin oloihiin ne on tulossa:D Toisaalta ma en nyt mitenkaan voinu saada niitten sahkopostiosoitetta eli edetaan nyt sitten matalan tiedottamisen tasolla! Itte koulutuksen eka osa oli ihan jees. Se vedettiin kyl españjoolaks, mut ymmarsin kyl melkein kaiken. Espanjan puhuminen vahan viela takkuilee.. Saatiin oikein tuhdit paperiniput missa on runsaasti hyodyllista tietoa leirin koordinoimiseen.

Tanaan siis varmistui, etta Marqueliian olen menossa. Majoitus ei ole rakennus vaan joku telttabamburakennelma. Skorppioneja ja muita rakkaita myrkkynilviaisia ei Marqueliassa pitais olla ja jopa hjurriikaaneilta pitais olla turvassa. Lienee siis vahvaa tekoa nuo meijjan teltat! Internetikka ja puhelimet pitais myos miun kylasta loytya. Sitten tyo mita me tehdaan on uhanalaisten merikilpikonnalajien (lepidochelys olivacea ja dermochelys coracea, saa guuglettaa) pelastustyota. Taalta sivulta loytyy vahan ja hyvin tietoa: http://www.wwf.fi/ymparisto/uhanalaiset_lajit/ulkomaiset/merikilpikonnat.html On meinaan sellanen juttu, etta nama kilpikonnalajit ovat nostattaneet Meksikoilaisten kulinaristien veden kielelle ja kilpparinliha on maistunu siihen tahtiin ettei syntyvyys oo pysyny syomisen tahdissa. No meksikolaiset on sitten itse tiedostanu tan homman ja siis meksikolaisten yliopistejen vaki on pistany vuodesta -97 alkaen useita kilppareiden suojeluprojekteja kayntiin. Suojeluprojekteista on paavastuussa paikalliset ihmiset, mutta meita ulkomaalaisia on otettu projekteihin sen takia mukaan etta kulttuurienvalinen ymmarrys lisaantyisi. Jee! Eli ihan hirvealla luontoaktivistiasialla tassa ei olla vaan hommalla on paljon muitakin ulottuvuuksia. Mielenkiinnolla odotan!

Sitten viela yleista lopinaa Meksikon kokemuksista tahan saakka. Eli turisteja on ollu huomattavasti paljon vahemman kun oon osannu odottaa. Aluks aattelin, et se on vahan pelottavaa kun ei nay yhtaan ketaan muita turisteja holmoilemassa ymparilla, mutta toisaalta olo on tuntunu koko ajan turvalliselta. Valkeen ihon takia en oo myoskaan onneks saanu juurikaan yhtaan huomiota. Kaikki ihmiset mita oon tavannu ovat olleet tosi ystavallisia ja auttavaisia. Kaikki on siis loistavasti!

Nuista videioista sen verran, et eka on polittisista juhlista San Luis Potosista. Toinen on myos San Luis Potosin katumeiningeista. Viiminen video on meininkia siita miten taalla Moreliassa ihmiset matkustaa joukkoliikenteella.

torstaina, kesäkuuta 25, 2009

Viideoita





tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Morelia

Holaa!

Nyt oon sitten saanu raahattua kimpsuni ja kampsuni aina Moreliaan saakka. Tama vaikuttaa aikas natilta paikalta. Paasin kaymaan tanaan tyopaikkani toimistolla ja varmistui, etta tulen tyoskentelemaan Marqueliassa ja mulla on jopa kuus ulkomaalaista alaista! Jeij! Tasta hommasta saattaa siis tulla jotain, mutta en riehaannu viela sata prossasesti. Perjantaina mulla on sitten koulutus tahan tehtavaan. Jannityksella odotan! Nytten mulla onkin sitten pari paivaa aikaa hoidella kaikkia asioita, kuten esimerkiksi ostaa hyttysverkko. Asun talla hetkella ton vapaaehtoisjarjeston tarjoamassa talossa yhden italialaisen pojan kanssa. Taa kaveri ei puhu enklatia ollenkaan eika oikeestaan espanjaakaan. Aika vahvasti puhuu mulle italiaa. No jos oli espanjan puhuminen hankalaa ni otetaan nyt sit yks lisahaaste ja opetellaan tuo italiakin tuossa sivussa... No ei kai! Kiva ettei tarttee asua siina talossa yksin, koska se on aika kummitusmainen:D Eika mikaan viehattava. Aion ostaa sinne kukkia ettei se olis niin morska. No mutta eipa tarvii maksaa siita mitaan:D Huomenna talolle tulee lissaa porukkaa. Jee, saa puhua jonkun kanssa:D

Nii joo yks taksikuski sano mulle et aannan espanjaa hyvin. Que, mita hah?

Talle italialaisella kavi vahan kopsasti tanaan, koska sen lompakko pollittiin.. Tultiin yhesta ravintolasta ulos tassa kaupungin keskustassa ja ehittiin kavella ehka 200 metria ku se huomas et rahat havish:( Ei yhtaan kiva... Siina olikin sit selvittaminen poliiseille.. Mutta kaikki kuitenki jarjesty ja se saa myos perheeltaan rahalahetyksen tanne Moreliaan. Ei siis hatia mitia. Mulla on ainakin toistaseks rahat tallessa, mutta pitaa olla tosi varovainen jatkossa. Se varas oli erittain nopee!!!

Voi hitsi kun vois kirjotella vaikka mista, mutta eipa taida olla nyt aikaa. Pitaa lahtee kaupungille hoitamaan asioita. Kiitos kaikille kannustaville kommentoijille ja kaikille ihanuuksille Suomessa. Taalla Moreliassa on nyt muuten sellanen possis, etta vetta tulee 20 paivana kuussa ja lamminta ehka just 20 astetta. Nauttikaa Suomen saista, siella on vissiin nyt tosi ihanaa!!!

maanantaina, kesäkuuta 22, 2009

Puhasta hulluutta

Tervehdys taas ystavaiseni!

Juhannusaatto menikin mulla yllattaen ihan mukavasti. Tutustuin yhteen sellaseen paikalliseen jantteriin, joka osas vahan enklantia, joten sitten oli helpompi keskustella. Olipa kiva saaha vahan juttuseuraa:D Naytin sille kaikkia kuvia Suomesta ja kerroin et tanaa Suomessa vietetaan juhannusta. Se oli vahan ihmeissaan. Juotiin sitten yhessa kuppilassa parit cervezat eli oluet eli coronat. Sitten se naytti yhen miulle yhen paikallisen yokerhon. Siella oli kauheesti sen kavereita ja ne pulitti espanjaa kaasu pohjassa. No suurin osa asioista meni ohi:D Ihan kiva baari oli se. Menin kuitenkin puoliltaoin nukkumaan, koska seuraavana aamuna piti herata aikasin kattomaan yhtia juoksukisoja.

Menin sitten seuraavana aamuna tohon mun hotellin viereiselle aukiolle kattomaan niita juoksukisoja, joitten piti alkaa seittemalta. No eiha siella mitaan ollu. Kavin sitte itte vaan holkkaamassa. Paivan kiertelin taas ympariinsa taalla San Luis Potosissa ja otin kaikkia kuvia. Nainpa yhet poliittiset fiestatkin. Aika rennosti otin tan paivan. Nii aamupalaks tilasin tyhmana huevos tibios. En sitten viittiny tarkistaa sanakirjat et se tarkottaa haaleita munia. Sain sitten kupullisen kaytonnossa raakoja munia. Jai syomatta:D Tarjoilija kavi viela ystavallisesti kuumentamassa niita vahan kypsemmiks, mut ei hitto. Ei vaan pystyny. Ei siis enaa haaleita munia!

Mutta eilista 21. paivaa en sitten ottanukkaan enaa niin rennosti. Kavin meinaan holkkaamassa tossa aamuseittemalta maratonin:D Oho! Se olikin aikamoinen elamys. No nyt sain sitten vahan vaikeemman maraton-kokemuksen. Ensinnakin lahto oli aamu seittemalta, jollon oli mukavan viilee ja oikeestaan koko juoksun ajan oli tosi mukavat kelit. Ongelmia tuotti lahinna jarjestajien juottologiikka. Kisaohjeissa sanottiin, et juomista on tarjolla aina kahden kilometrin valein. No olihan sita, mut se oli paaasiassa oudon makusta vetta:D Ekalla 7 kilsalla oli tajolla gatoradea ja sitten ehka taas 35 kilsasta eteenpain. Enka ma tajunnu otta mitaan omia energioita mukaan, hontti... 25 kilsan paikkeilla mulla oli energiat sit ihan loppu. Kavin paikalle olleesta ambulanssistakin kysymassa et oisko niilla jotain mista sais energiaa mut ei ollu! Onneks sitten yks jonkun muun juoksijan huoltojoukoissa ollu tati anto mulle keksin ni siita sai kivasti sitte enrgiaa. Ja kaiken huippu oli se kun sellanen pikkupoika tuli pyoralla vahan ajan paasta siihen mun kohdille ja antoi mulle purkillisen marjamehua!!!! Siita sai viimeistaan lisaa energiaa ja loppu menikin sitten mukavasti ja maalissa oli hyva fiilis!!!! Esim. viimeset seitteman kilsaa jaksoin taas juosta oikein mukavasti kun energiat oli palannu. Taitaa olla tuo maratonikin peruskuntolaji ja paasta se on kiinni:D Ei saa luovuttaa! Jalatkin on tanaan ihan hyvassa kunnossa. Polvi pikkusen kipee ja lihakset myos mut kylhan ne siita tokenee.
















Maali! Gol!
















Hieno metalli!!!

perjantaina, kesäkuuta 19, 2009

Alkutaival Suomesta aina San Luis Potosihin saakka

Vihdoin loysin tietokoneen ja toimivan netin!

Reissuun lahdin siis 17.6 Helsingista ja lentelin Lontoon kautta Mexico Cityyn. Lennot meni hyvin ja tavaratkin loysivat perille (HUH). Lontoossa mulla oli sellanen viiden tunnin vaihtoaika ja se meni ihan rattosasti ku sellanen laakariseta intoutu juttelemaan mulle. Ite en vaan ollu kauheella juttutuulella, mut nopeesti hurahti aika...

Meksiko cityyn saavuin siina puol kasin maissa paikallista kelloa (eli puol neljan maissa aamulla Suomen aikaa..) Pikkusen oli tokkurainen paakoppa. Enpa tehny oikeen muuta ku otin taksin hotellille ja alkeellisella espanjallani onnistuin kirjautumaan sisaan netista varaamaani hotelliin. Se oli onneks ihan ok siisti. Alue oli vaan aika karua ulkoapain seuraavan paivan paivanvalossakin. Enpa siis innostunu kiertelee siella kauheesti seuraavana aamuna vaan suuntasin sujuvasti suoraan bussiasemalle. Meninpa muuten metrolla tuonne bussiasemalle. Mun hotellin seta anto mulle nimittain nipun metrolippuja, joten se reissu ei maksanu mulle mitaan! Eipa se kylla muutenkaan ois maksanu ku noin 5 eurosenttia... Metrossa piti olla sitten erityisen varovainen vorojen suhteen. Eipa multa mitaan varastettu ja metrolla meneminen oli oikein mukava kokemus!















Hotelli Mexico Cityssa. Ok.















Nakyma hostellsta. Ok sekin:D

Bussiasemalla vaihdoin nettilippuni oikeeseen bussilippuun. Sekin onnistui talla hienolla epsanjan taidollani! Bussiinkin loysin. Bussi oli varustettu oikein erityisen mukavilla penkeilla ja turvatarkastukset oli ihan ameriiikan mallia. Kassit katottiin, metallinpaljastimista piti kulkea ja bussissa olijat videokuvattiin! Juu ja bussilla menin siis kaupunkiin nimelta San Luis Potosi. Matka kesti kaiketi viis tuntia.. Ei tuntunu sen 11 tunnin lennnon jalkeen miltaa.. San Luis Potosiihin paastyani menin taas taksilla ehka netista varmaani hotelliin. Taas perussonkotysta ja kumma kylla varaukseni oli ok! Jeee! Pikkusen aikaero meinas vaivata joten en kauheesti tehny muuta ku kavin syomassa ja painuin pehkuihin.

Nyt onki sitten perjantai eli juhannusaatto. Juhannusaaton suunnitelmia mulla ei todellakaan ole! Kunhan pyorin taallla San Luis Potosissa ja nautin auringosta, joka paistelee talla hetkella. Taalla ei muuten ihan torkysen kuuma ookkaan! Kossupullo unohtu matkasta joten senkaan puolesta ei oikein paase tunnelmiin! No mutta ens vuonna sitten!!! Ehka kayn nauttimassa Coronaa eli hienointa olutta maailmassa:)

Nailla reiteilla milla oon nyt kulkenu ni ei muuten paljoo muita turisteja oo nakyny! Yhden kaden sormilla voi ne laskea. Se on vahan outoo kun tuolla Aasian suunnalla on kylla tottunu nakemaan jos kaikenlaisia reppureetuja. No eikohan niittenkin maara ala lisaantya kun suuntaan ensi viikolla sinne Morelian suunnalle. Nii ja onneks osaan sita espanjaa edes auttavasti. Taalla ei kylla todellakaan paljoa enkkua osata! Adios amigos nytten. Yritan ehka kirjoitella huomenna lisaa riippuen siita miten tama ailahtelevainen nettikahvila on auki!



















San Luis Potosista.














Lisaa kaunista SLP:ta.













Erityisesti Annalle! Taa on vasta eka minka nain. Maksais 300 dollaria Anna!

torstaina, kesäkuuta 18, 2009

Meksiko
















Meksikoon asti olen nyt siis selvinnyt! Tällä hetkellä odottelen tässä bussia jotta voisin jatkaa matkaani kohti san luis potosin kaupunkia. Näköjään tämän uuden kännykän langaton verkkokin toimii kun pystyn tätä blogia rustaamaan. Hauskaa juhannusta Suomeen! Yritän kirjoitella vielä tänään vähän runsaimmin sanoin josko löydän jostain toimivan netin!

PS. kuvassa starbucksin kaffia. Piti saaha sita heti kun oli mahollista. Suomesta ei meinaan saa ja Malesiassa siihen jai koukkuun:)