Perjantai 26.9 – maanantai 29.9.2008
Lauantaiaamun ratoksi kaikki asiat Singaporen keikkaa ajatellen alkoivat sujua oikein mallikkaasti. Ensinnäkin kyyti Singaporeen järjestyi lopulta todella helposti. VIP-bussi lähtis 11.30 meijän kämpän alakerrasta ja olis perillä Sporessa kuuden maissa. Tämä tarkoitti myös sitä, että Eppu ehtisi hyvin tiiristelemään formuloiden aika-ajoja!
Bussi saapui Singaporeen tunnin etuajassa (johtui ehkä siitä, et meitä oli vaan kolme matkustajaa ja tämän vuoksi rajamuodollisuudet eivät ottaneet liikaa aikaa) ja me päästiin hyvistä asemista kilpailemaan majapaikan löytämisestä. Majapaikan löytäminen oli odotetun hankalaa, mutta onneksi kuitenkin löydettiin ihan hyvä kämppä. Hintaa asunnolle tuli yli 20 ecua/yö/uuno eikä se ollu mitenkään hieno. Hinnassa oli tietysti pikkusen F1-lisää, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Tästä siis tuumittiin, että Singapore on huomattavasti tyyriimpi maa kuin Malesia. No onneks ei olla täällä niin montaa päivää, ettei konkurssi pääse iskemään. Toisaalta me kuitenkin päästiin halvalla. F1-radan alueella olevissa hotelleissa yö kustansi nimittäin alkaen 1700 euroa! Itse ajattelin elää tuolla summalla koko tämän neljä kuukautta enkä vain yhtä yötä:D Sit kun vielä vähän jatkaa vertaamista niin täälläpäin asuu ihmisiä, joille 15 dollarin kuukausitulot on oikeasti hyvät ansiot..
Nii sit ku saatiin hotelli, jätettiin kassit huoneeseen, tavattiin meijän koulukaveri Jukka, joka on Singiksessä vaihdossa, ja lähdettiin keskustaa kohti Jukan saattelemana. Siellä sitten palloiltiin ja ihmeteltiin Singiksen suhinaa ja käytiin pupeltamassa ruokaa. Kapungilla kävellessä kuului radalta jo formula-autojen ääniä. Voin sanoo, et kun kuulin millasta möykkää ne autot pitää, niin pikkusen alko harmittaa ettei mul ollu lippua! Jytinä oli sen verran äänekästä ettei ilman korvatulppia ollu asiaa radan läheisyyteen.. Ruoan jälkeen lähdin saattelemaan poikia kohti niitten katsomoa ja fiilistelin samalla ihmisten formulahuumaa. Kyl tää koko pieni maa on menny sekaisin noista nopeista autoista! Parhain pommi oli kuiteski Oskari Saaren puhelinsoitto Epulle! Osku soitti ja kerto ja et mäkin saisin lipun kisaan! JEAH! Eipä tarvinnu siis enää fiilistellä radan ulkopuolella tunnelmia vaan pääsisin ihan radan reunaan asti mulkoilemaan:D Lipussa oli se ongelma, et sillä oli menty jo kerran sisään ja siihen oli isketty leimat (lippua ei kuitenkaan kukaan käyttäny). Tämä taas meinas sitä, että mulla ois pitäny olla kädessä sellaset uv-valossa näkyvät leimat, jotta oisin päässy sillä lipulla sisään. Sellasen leiman saa kun tulee formula-alueelta ulos leimatun lipun kanssa. Mullahan sellaisia ei voinut tietenkään mitenkään olla. Tyhmää esittämällä tämäkin onneksi hoitui ja pääsin sisälle asti. Kimikin kurvaili mukavasti kolmanteen ruutuun. Kisan jälkeen saatiin Oskulta vielä jotkut biletiketit ja käytiin ihmettelee niitten meininkiä. Ei kyl jaksettu olla siellä kauaa, kozka väsy oli tässä vaiheessa jo melkoinen. Peittojen alle kömmittiin joskus kahden jälkeen yöllä..
Aika-ajoissa kiinalaisten Ferrarifanien kanssa
Aamulla nukuttiin niiiiin pitkään.. Itsehän jaksoin nousta vasta joskus kahdeltatoista. Pahimpien unihiekkojen karistua laadittiin päivän ohjelma. Ekaks mentäis syömään Oskun kaa ja vaihdettais vähän kuulumisia, sit vähän tutustuttais Singaporeen ja joskus kuuden maissa mentäis formula-alueelle pyörimään. Itte kisan pitäis sitten alkaa kasilta illalla.
Päivän päätapahtuma eli kisa oli tapahtumarikas ja hienoa katsottavaa! Suomalaisilla ei homma sujahtanu ihan kuin telkkä pönttöön, mut eipä se pahasti intoa syöny. Kimi kummiski ajoi täysillä, omalle tyylilleen uskollisena, ei varmistellu mitään ja taisteli voitosta! Nopein kierros koko kisassa jäi Kimin nimiin ja vastasipa suomalaistähti monesta hienosta ohituksesta. Kimin kisa päättyi maaliviivan ylityksen sijaan suojavallin kanssa otteluun, mutta kukapa noita nyt haluu muistella.. Harmitti vaan kun paikalla oli niin monta kiinalaista Kimi-fania:D Sit Nelson Piquet jr. päätti myös pistää autoa ruttuun meijän katsomon edessä. Se oli aika rajun näköstä, mut onneks Nelsonille ei käyny kuinkaan! Kolaroinnista tuli myös aika hyvät katkut katsomon puolelle..
Eppu kannattaa Ferraria edesta ja takaa
Katsomotunnelmia. Taustalla maailman suurin maailmanpyora eli Singapore Flyer.
Ja lisaa suomalaisfaneja ja viela bisset kadessa. Soosoo.
Maanantaina ei oikeestaan tehty muuta, kun köröteltiin bussilla Singiksestä kohti Lumppuria.. Perilla oltiin kuuden maissa. Iltapuhteeks lohta napaan ja sen päälle kuntosalittelua.