Kisaraportti: jälkitunnelmat

Tämän kauden pääkilpailu oli ja meni pari kuukautta sitten. Vaikka tuo aihe ei ole enää yhtään tapetilla, haluasin kuitenkin vielä raporteerata jälkitunnelmista. Eli millaiset fiilikset koko projektista sitten jäi mieleen? Tekstiä värittää satunnaiset kuvat Barcelonasta.

 Palautumissuklaat Barcelonassa, nam :)

Alkuvuodesta heräsin kytevään paloon tehdä täydenmatkan triathlon. Paperilta katsottuna 3,8 kilometrin uinti, 180 kilometrin pyöräily ja 42 kilometrin juoksu tuntuivat aika utopistisilta suorittaa yhteen pötköön. Pyörittelin usein mielessäni ajatusta voiko siitä selvitä? Joka ikinen kerta sisäinen ääneni kuitenkin tuli lopputuokseen, että tottakai siitä selvitään. Usko omaan itseen oli ainakin vankkumaton.

Alkuvuodesta oma fyysisen suorituskyky oli kyllä kaikkea muuta vankkumaton. Tältä kantilta katsottuna Ironman-vuori näytti tammikuussa vielä kovin korkealta. Toisaalta ihan sama millaisesta vuoresta tässä tapauksessa olisi ollut kyse, ei sinne ihmettelemällä olisi kuitenkaan kavuttu. Ei siinä muu auttanut kuin alkaa ulkoiluttaa lenkkikenkiä tosissaan.

Katalonian-aukio Barcelonassa.

Treenini sujuivat mielestäni suht koht hyvin elokuun puoliväliin saakka. Toki väliin mahtui muutama jo ennelta odotettu vaikea viikko, mutta niin käy varmasti jokaiselle. Harmikseni kuitenkin viimeiset 1,5 kuukautta ennen pääkisaa menivät aikalailla tyystin mönkään. Treenijaksosta tuli rikkonainen enkä saanut harjoiteltua kunnolla erinäisistä syistä johtuen. Kaikkein tiukimmat ja ehkä omalla kohdallani kaikkein tärkeimmät treenit jäivät siis tekemättä. 

Nämä seikat huomioon ottaen olisi voinut kuvitella, että olen ennen kisaa täysin hermorauniona ja täydellisen epäileväinen omiin kykyihini suoriutua tuosta hirmumatkasta. Ihme ja kumma, näin ei kuitenkaan käynyt. Yllätin itseni olemalla pikemminkin varma siitä, että pääsen kisan läpi jos mitään havereita ei satu.

Turremehuja

Loppujen lopuksi pääsin hienosti maaliin ja olin riemuissani ajastani. 12 tunnin alitus oli ollut pieni salainen haaveeni, mutta en uskonut sen olevan kovin helpposti tai edes todennäköisesti alitettavissa. Nyt tuo 12 tunnin raja alittui kuitenkin reilusti ja projekti todellakin sai arvoisensa päätöksen.

Tämä varsin onnistunut ensimmäinen Ironwoman-suoritus jätti palon kokeilla tätä kuninkuusmatkaa toistamiseenkin, sillä pitäähän tuota omaa ennätystä lähteä ruuvaamaan vähän kireämmälle. Haaveissa on alkanut siintää 11 tunnin alitus ;) Missä ja milloin lähden haavettani jahtaamaan, jää nähtäväksi. Ensi kesän kisasuunnitelmat ovat nimittäin vielä aikalailla auki.

Meillä oli ihana hotelli Barcelonassa. Se oli juuri avattu ja se oli ihanan persoonallinen. Sen lasitetulla parvekkeella kelpasi nauttia aamiaista.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää tukijoukkojani, joita ilman tämän projektin läpivieminen ei olisi ollut läheskään niin helppoa tai hauskaa.

• Ensimmäiseksi suuren suuri kiitos ystävälleni, treenikaverilleni ja valmentajalleni Villelle aivan kaikesta. Kiitos siitä, että aikanaan houkuttelit minut tämän lajin pariin ja ennen kaikkea kiitos kaikesta mahdollisesta tuesta tämän projektin aikana. Olet käyttänyt aivan mielettömän määrän tunteja minun auttamiseeni tämän lajin harrastamisessa, etten oikein tiedä miten sinua kiittäisin :) Haaveilen siitä, että pääsemme yhdessä osallistumaan johonkin Ironman-kisaan kilpailijoina.
• Kiitos isi Jekun hoivaamisesti ja aktiivisesta huoltajan roolista. Aika monta lenkkiä olisi tullut heitettyä kuivin suin ellei liikuteltava huoltopiste olisi kulkenut mukanasi erinäisiin maanteiden kolkkiin Savossa.
• Kiitos äiti ja Masa täydellisestä huollosta Espanjan maankamaralla. Touhustani ei kertakaikkiaan olisi tullut mitään yksin.
• Kiitos kaikki lukuisat ystäväni kannustuksesta ja treeniseurasta matkan varrella. On sanomattakin selvää, että se tsemppaa eteenpäin.
• Kiitos Eppu vankkmattomasta tuesta hullutuksiani kohtaan. Kanssasi askeleeni on kevyt :)   

Se kalja, jota olisi pitänyt maistaa, ihan periatteesta :)

PS. Meinasin muuten kirjoitella vielä muutaman tarinan tähän projektiin liittyen. Yhdessä tekstissä ajattelin keskittyä Ironmanista palautumiseen ja toisessa tekstissä avata hieman harjoittelumääriäni, koska ne tuntuvat kiinnostava monia. Noiden tekstien jälkeen on sitten todellakin aika kääntää tekstit olevaan ja tulevaan menneen märehtimisen sijasta.