Kisaraportti: jälkitunnelmat

Tämän kauden pääkilpailu oli ja meni pari kuukautta sitten. Vaikka tuo aihe ei ole enää yhtään tapetilla, haluasin kuitenkin vielä raporteerata jälkitunnelmista. Eli millaiset fiilikset koko projektista sitten jäi mieleen? Tekstiä värittää satunnaiset kuvat Barcelonasta.

 Palautumissuklaat Barcelonassa, nam :)

Alkuvuodesta heräsin kytevään paloon tehdä täydenmatkan triathlon. Paperilta katsottuna 3,8 kilometrin uinti, 180 kilometrin pyöräily ja 42 kilometrin juoksu tuntuivat aika utopistisilta suorittaa yhteen pötköön. Pyörittelin usein mielessäni ajatusta voiko siitä selvitä? Joka ikinen kerta sisäinen ääneni kuitenkin tuli lopputuokseen, että tottakai siitä selvitään. Usko omaan itseen oli ainakin vankkumaton.

Alkuvuodesta oma fyysisen suorituskyky oli kyllä kaikkea muuta vankkumaton. Tältä kantilta katsottuna Ironman-vuori näytti tammikuussa vielä kovin korkealta. Toisaalta ihan sama millaisesta vuoresta tässä tapauksessa olisi ollut kyse, ei sinne ihmettelemällä olisi kuitenkaan kavuttu. Ei siinä muu auttanut kuin alkaa ulkoiluttaa lenkkikenkiä tosissaan.

Katalonian-aukio Barcelonassa.

Treenini sujuivat mielestäni suht koht hyvin elokuun puoliväliin saakka. Toki väliin mahtui muutama jo ennelta odotettu vaikea viikko, mutta niin käy varmasti jokaiselle. Harmikseni kuitenkin viimeiset 1,5 kuukautta ennen pääkisaa menivät aikalailla tyystin mönkään. Treenijaksosta tuli rikkonainen enkä saanut harjoiteltua kunnolla erinäisistä syistä johtuen. Kaikkein tiukimmat ja ehkä omalla kohdallani kaikkein tärkeimmät treenit jäivät siis tekemättä. 

Nämä seikat huomioon ottaen olisi voinut kuvitella, että olen ennen kisaa täysin hermorauniona ja täydellisen epäileväinen omiin kykyihini suoriutua tuosta hirmumatkasta. Ihme ja kumma, näin ei kuitenkaan käynyt. Yllätin itseni olemalla pikemminkin varma siitä, että pääsen kisan läpi jos mitään havereita ei satu.

Turremehuja

Loppujen lopuksi pääsin hienosti maaliin ja olin riemuissani ajastani. 12 tunnin alitus oli ollut pieni salainen haaveeni, mutta en uskonut sen olevan kovin helpposti tai edes todennäköisesti alitettavissa. Nyt tuo 12 tunnin raja alittui kuitenkin reilusti ja projekti todellakin sai arvoisensa päätöksen.

Tämä varsin onnistunut ensimmäinen Ironwoman-suoritus jätti palon kokeilla tätä kuninkuusmatkaa toistamiseenkin, sillä pitäähän tuota omaa ennätystä lähteä ruuvaamaan vähän kireämmälle. Haaveissa on alkanut siintää 11 tunnin alitus ;) Missä ja milloin lähden haavettani jahtaamaan, jää nähtäväksi. Ensi kesän kisasuunnitelmat ovat nimittäin vielä aikalailla auki.

Meillä oli ihana hotelli Barcelonassa. Se oli juuri avattu ja se oli ihanan persoonallinen. Sen lasitetulla parvekkeella kelpasi nauttia aamiaista.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää tukijoukkojani, joita ilman tämän projektin läpivieminen ei olisi ollut läheskään niin helppoa tai hauskaa.

• Ensimmäiseksi suuren suuri kiitos ystävälleni, treenikaverilleni ja valmentajalleni Villelle aivan kaikesta. Kiitos siitä, että aikanaan houkuttelit minut tämän lajin pariin ja ennen kaikkea kiitos kaikesta mahdollisesta tuesta tämän projektin aikana. Olet käyttänyt aivan mielettömän määrän tunteja minun auttamiseeni tämän lajin harrastamisessa, etten oikein tiedä miten sinua kiittäisin :) Haaveilen siitä, että pääsemme yhdessä osallistumaan johonkin Ironman-kisaan kilpailijoina.
• Kiitos isi Jekun hoivaamisesti ja aktiivisesta huoltajan roolista. Aika monta lenkkiä olisi tullut heitettyä kuivin suin ellei liikuteltava huoltopiste olisi kulkenut mukanasi erinäisiin maanteiden kolkkiin Savossa.
• Kiitos äiti ja Masa täydellisestä huollosta Espanjan maankamaralla. Touhustani ei kertakaikkiaan olisi tullut mitään yksin.
• Kiitos kaikki lukuisat ystäväni kannustuksesta ja treeniseurasta matkan varrella. On sanomattakin selvää, että se tsemppaa eteenpäin.
• Kiitos Eppu vankkmattomasta tuesta hullutuksiani kohtaan. Kanssasi askeleeni on kevyt :)   

Se kalja, jota olisi pitänyt maistaa, ihan periatteesta :)

PS. Meinasin muuten kirjoitella vielä muutaman tarinan tähän projektiin liittyen. Yhdessä tekstissä ajattelin keskittyä Ironmanista palautumiseen ja toisessa tekstissä avata hieman harjoittelumääriäni, koska ne tuntuvat kiinnostava monia. Noiden tekstien jälkeen on sitten todellakin aika kääntää tekstit olevaan ja tulevaan menneen märehtimisen sijasta.

Lue lisää

Kisaraportti: Juoksu 3.55.25

Viimeisenä täydenmatkan triathlonissa suoritetaan maraton. Mittaa tällä juoksulla on siis noin 42 kilometriä ja se on ihan riittävästi se. Juoksuosuudelle minulla ei ollut mitään tiettyyn vauhtiin tai sen ylläpitoon liittyvää taktiikkaa. Tarkoituksenani oli lähinnä pyrkiä etenemään tasaisesti kropan tuntuman mukaan ja yrittää välttää kävelyaskeleiden ottamista mahdollisimman pitkälle.

Juoksuosuuden reittikartta. Reitti kierrettiin neljään kertaan ja maalin ohi piti juosta neljä kertaa ennen kuin sai kurvata loppusuoralle.

Tälle osuudelle olin myös yrittänyt tehdä etukäteen jonkinsorttista "henkistä tsemppausta". Pari maratonia aiemmin juosseena tiedän ettei se itsessään ole välttämättä mitään kovin helppoa ja kipuja vastaan voi joutua taistelemaan pitkänkin ajan... Puhumattakaan siitä, että alla on vähän uintia ja pyöräilyä... Odotukset ennätyksellisen Via Dolorosan suhteen olivat siis korkealla.

Hoidettuani tarvittavat toimenpiteet vaihtoalueella, pääsin vihdoin juoksemaan! Ensimmäiset töpötykset otettuani, olin yllättynyt kuinka kivoilta jalat tuntuivat. Seurasin kellostani juoksutahtia ja ensimmäiset kilometrit taittuivat reilusti alle 5.30/kilometri. Sen verran tajusin kuitenkin, että tuo olisi liian kova tahti ja pyrin rauhoittamaan menoani aavistuksen realistisemmaksi. Lopulta sopivan tuntuinen tahti asettui sinne 5.30-5.40 välille ja pystyin ylläpitämään tätä tahtia hämmästyttävän kauan.

Tuntui myös, että pääsin juoksussa johonkin "flow-tilaan". Päässäni jyskytti tasan yksi ajatus, ja se oli juosta maraton mahdollisimman hyvin. Omien monotonisten ajatusten lisäksi ehdin juoksun aikana rekisteröimään seuraavia asioita:

• Suomalaiset katsojat olivat hurjia kannustajia. Kun he äkkäsivät sinun olevan suomalainen, et todellakaan voinut olla huomaamatta sitä. Huuto ja tsemppaus oli mieletöntä ja se siivitti minua eteenpäin.
• Alkumatkasta juoksin Epun ohi, kun hän oli nauttimassa kaljaa rantabaarissa kujeileva ilme kasvoillaan. Ensinnäkin siitä tuli hyvä mieli, että kannustajani osasi ottaa homman rennosti. Toiseksi muistan ajatelleeni, että jumankekka minäkin haluan joskus tuohon rooliin kannustamaan muita rennoissa tunnelmissa. Ei tartte aina itse sätkiä :)
•  Jossain vaiheessa Eppu juoksi pari sataa metriä rinnallani ja kertoi pitävänsä yllä jonkinsortin sosiaalisen median tulospalvelua. Siellä oli kuulemma monta aktiivista kannustajaa ja heidän tsemppinsä siivitti juoksua kivasti eteenpäin. 
• Äiti antoi jossain vaiheessa reittiä tsemmitaputuksia selkään. Siinä hötäkässä taisi päästä muutama kipinä kitalaesta. Ilmeisesti matka vähän painoi, kun pieneen hipellykseen ei enää riittänyt huumoria :) 
• Jossain vaiheessa juoksua menetin hermoni siihen, kun ihmettelin ja vatvoin päässäni onko juoksuvauhtini nyt liian kova. Lopulta tulin siihen tulokseen, että vauhti on hyvä ja jos hyydyn niin ihan sama, tulkoon vaikka joulupukki ohi.

Flow-ilme.

Tälläisissa tunnelmissa juoksuni eteni siis loppuun asti. Kun viimeistä kierrosta oli jäljellä nelisen kilometriä, tajusin tekeväni hyvän loppuajan. Toki jalkani alkoivat pikkuhiljaa ollan kankeammat ja kankeammat, mutta pään sisällä myllertävä ilo ei antanut väsylle valtaa. Pusersin viimeisetkin kilometrit niin hyvin kuin pystyin enkä alkanut hölläilemään.

Pahimman loppukangistumisen varalle olin suunnitellut, että juoksen Epun kanssa maaliin. (Perheenjäsenten kanssa maaliin juokseminen on sallittua Challenge-sarjan kisoissa.) Lopulta kujeileva punashortsi siintyi näkökenttääni eikä matkaa maalin ollut enää kuin vajaa kilometri. Edelleenkään tahdin höllentäminen ei tullut kyseeseen vaan loppusuorakin piti vetää täysillä.

Juoksejuokse!

Yritin viipottaa loppusuoraa sen minkä pönkyröillä jaloilla pääsin ja toivoin ettei lihakset sakkaa. En oikein tiennyt olisiko loppusuoralla pitänyt itkeä vai nauraa ja siltähän tuo ilme tuossa yllä olevassa kuvassa näyttää.

Maaliviivan ylitettyäni kapsahdin onnellisena Epun syliin ja lähetin Villelle telepaattisen ajatuksen, että teimme sen! Olin hämmentynt ja onnellinen. Loppuaikani 11.47 oli paljon parempi kuin alunperin uskalsin toivoa ja juoksuosuus jätti koko hommasta todella onnistuneen tunteen.

Me and my mitali.

Päättyköön tämä teksti nyt näihin tunnelmiin. Loppukaneetit ja -kiitokset seuraa omassa tekstissään.

Lue lisää

Kisaviikon kuulumisia Challenge Barcelonasta

Kauden päätävoite on saavutettu ajassa 11.47.06. Tavoitehan tuli täyteen jo yli kaksi viikkoa sitten, mutta kisaraportin tekeminen on ottanut aikansa eikä se ole vieläkään valmis. Palataan siihen siis paremmilla pakkasilla ja sitä ennen tässä tulisi hieman kisaviikon kuulumisia.

Alunperin meitä piti lähteä kolme kaverusta tavoittelemaan läpipääsyä Challenge Barcelona täysmatkan triathlonissa. Alkukesästä kävi jo ilmi ettei Kari pääse viivalle. Takaiskut eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan kisaviikon alussa kävi ilmi ettei treenikaverini ja valmentajani Ville pääse matkaan mukaan. Ville joutui pieneen leikkaukseen eikä hän saanut lääkäriltä lupaa lähteä reissuun, kilpailuun osallistumisesta puhumattakaan. Yht'äkkiä olin meistä kolmesta ainut, joka pääsisi toteuttamaan yhteistä unelmaamme.

Tämä kisaviikon alussa ilmennyt uusi tilanne meinasi olla vaikea pala nieltäväksi minulle. Aloitin tämän projektin yhdessä Villen kanssa vuoden alussa ja siitä lähtien olemme puhkuneet intoa kuin Turusen pyssyt. Alkuvuodesta olimme molemmat aikamoisessa rapakunnossa, mutta perusharjoitteluilla saimme nostettua kuntoamme ja tämä yhteinen tavoite tsemppasi meitä eteenpäin. Vaikka emme treenanneetkaan kovin paljoa yhdessä, höpöttelimme kuitenkin projektistamme säännöllisin väliajoin. Keskustelun aiheina oli milloin mitäkin, kuten kisataktiikka, pyöräosuuden wattilukemat, juoksuosuuden piinaavuus tai unelma ylittää maaliviiva.

Vaikka tässä tilanteessa ei ollut kyse mistään kovin vakavasta tai peruuttamattomastia asiasta, kyllä tilanne silti veti mieleni matalaksi ja ennen kaikkea se tuntui kovin epäreilulta. Ville on kuitenkin ensi kädessä se henkilö, joka houkutteli minut kokeilemaan triathlonia. Tämän lisäksi hän on käyttänyt lukemattoman määrän tunteja auttaakseen minua löytämään oikeat triathlonvälineet, suunnitellakseen minulle harjoitusohjelmia ja jakanut kanssani valtavan paljon lajitietoutta, jotta minun on ollut helppo hypätä lajiin mukaan ja harrastaa sitä aktiivisesti.

Ville otti kuitenkin häntä kohdanneen ikävän tilanteen rauhallisesti ja käänsi ajatuksensa nopeasti jo kauteen 2014. Villen esimerkillisen asenteen myötä en voinut enää itsekään jäädä piehtaroimaan nenäliinapaketin kylkeen vaan oli alettava kaivamaan taisteluasennetta esiin :) Ei siis muuta kuin tavarat laukkuihin ja kohti Barcelonaa.

Näiden ikävien uutisten keskellä oli entistä arvokkaampaa, että joukko perheenjäseniäni oli lähdössä kannustamaan minua Barcelonaan. Ilman heidän apuaan en ehkä olisi selvinnyt edes Helsinki-Vantaan lentoasemalle kaikkine laukkuineni.

Lähdimme siis reissuun torstaina 3.10, joten meille jäi muutama kokonainen päivä käytettäväksi kisakylässä pyörimiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo ei ollut yhtään liikaa, vaan tekemistä riitti jokaiselle päivälle. Johdattokoot seuraavat kuvat teidät muutaman kisaa edeltävän päivän tunnelmiin.

Menomatkalla alkoi jo vähän jännittää

Perillä Calellassa kaikkine romppeineni

Kisaexpoa, kilpailumateriaalin hakua, kisainfoa ja yleistä kuhinaa

La deportista ;)

Kerran jos toisenkin tuli tuskahiki
 

Kisaa edeltävänä perjantaina ei paljoa uintitreenejä vedelty. Meri oli aika vellova.
 

Kisaa edeltävänä päivänä oli kaunis keli ja täydelliset olosuhteet käydä vähän kauhomassa.
 

Kisajännitysilme

Seuraavaksi rustaan kisaraportin. Kyllä se sieltä tulloo aekannaa :)

Lue lisää

0 días

Parin tunnin päästä ei sovi enää arpoa. Se on sitten aaltoja päin!

Lue lisää

Viikko armonaikaa

Tämän kauden päätavoitteeseen on enää vajaa viikko. Tasan viikon päästä olen toivottavasti jo hyvin lähellä maalia tai kaikin mokomin nauttimassa maalitarjoiluista. Kisan ollessa näin lähellä pään sisältö alkaa täyttyä aika mielenkiintoisella hutulla. Itse kisa pulpahtaa ajatuksiin aina tasaisin väliajoin.

Keväällä kun aloitimme tämän projektin näin useana yönä unta kisasta. Noissa unissa oli aina joku asia hassusti tai vinksallaan. Useimmiten uintireitti oli laitettu johonkin omituiseen paikkaan tai en meinannut löytää oikeaa uintireittiä millään. Muistan myös kuinka kisa-ajatukset herättivät tuolloin melkoisia jännityksen tuntemuksia. Ajattelin tuolloin, että mitenköhän selviän jännitykseni kanssa lähempänä kisaa jos se tästä vain pahenee. Kumma kyllä, projektin edetessä pahempi jännittäminen on unohtunut.

Edelleenkään tämän kisaa edeltävä kuukauden aikana jännitys ei ole pahentunut. Uskon vahvasti, että ilman suurempia onnettomuuksia pystyn vetämään kisan läpi. Jännityspeikon sijasta olkapäilleni on muuttanut kaksi apinaa.

Ensimmäinen näistä apinoista pelottelee flunssapöpöillä. Niitähän nimittäin nyt tuntuu leijailevan ilmassa joka henkäyksellä. Ehdin jo yhden flunssan sairastaa muutama viikko sitten, mutta se ei yltynyt mitenkään kovin pahaksi. Apina olkapäälläni ihmettelee nyt antoiko tämä flunssa riittävän vastustuskyvyn 6.10 saakka?

Funssa-apina olisi kuitenkin järkevä asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Jos jompi kumpi meistä, minä tai treenikaverini Ville, ei jostain syystä pääsisi flunssan takia starttaamaan, niin myönnän kyllä, että pettymys olisi valtavan suuri. Kaikki se tsemppi, energia ja panostus, jotka olemme kohdistaneet tuohon kyseiseen päivään menettäisi sillä hetkellä merkityksensä. Tuon valtavan pettymyksen tunteen kääntämiseksi paremmiksi ajatuksiksi olenkin  jo miettinyt erilaisia vaihtoehtoja. Toivotaan vaan ettei näille backup-suunnitelmille löydy käyttöä.  Mielestäni nämä varasuunnitelmat on kuitenkin hyvä olla laadittuina, jottei sitten tule turhaa hukattua aikaa mököttämiseen.

Toinen apinoista kuiskuttelee myös hyvin tutulla linjalla. Viimeinen 1,5 kuukauden treenijakso ei nimittäin mennyt ihan suunnitelmieni mukaan. Sain toki tärkeimmät treenit tehtyä, mutta kokonaisuudessaan viikot ovat olleet hyvin rikkonaisia. Treenileiriltä paluun jälkeen kroppa tuntui melko väsyneeltä, joten oli pakko lepäillä suunniteltua enemmän. Sitten syyskuun puolella pieni pöpö iski kimppuuni ja työkuormakin kasvoi normaalin nähden. Nämä tekijät summaamalla päästään siis tuntuun mantraan "olenko treenannut tarpeeksi"?

Onneksi tämä kassinen treenimääräapina on melko helppo hiljentää. Fakta on se, että olisin voinut treenata paremmin viimeisen 1,5 kuukauden aikana, mutta niinhän sitä aina voi. Toisaalta ei tämä jakso nyt ihan turpeeseenkaan sukeltanut. Sain tehtyä hyviä pitkiä kisamaisia treenejä ja jonkin verran nostettua tehojakin. Uskalsin myös levätä silloin kun se oli oikeasti järkevämpää kuin tokkurassa rykiminen.  

Tälläinen posmennus tänään :) Ensi viikko kuluukin pakkailupuuhissa, kisataktiikan hiomisessa, matkustamisessa paikan päälle jne... Yritän kirjoitella näistä parhaani mukaan mikäli aikaa vaan jää.

Lue lisää

Tehot astuivat kuvioihin

Viime viikolla sain tervehtiä pariin otteeseen vanhaa tuttuani eli tehotreeniä. Ensimmäisenä pääsin testailemaan viiden minuutin vetoja ja kyllä oli muuten ihanaa päästä juoksemaan vähän reippaammalla tahdilla. Rehellisesti sanottuna en muista milloin viimeeksi olen tehnyt vetoja. Ehkä joskus syyskuussa 2012? Nyt kun tässä on tuota Pertti-Peruskuntoa tahkottu useamman viikon ajan, niin voi sitä innon määrää kun vihdoin pääsee laittamaan vähän uutta vaihdetta silmään. Keväisellä ilmalla, lintujen sirpsutuksella ja sulilla teillä on myös kaasukahvaa vauhdittava vaikutus :)

Täysillä kameraa päin ;)


Viikon toisessa tehokkaammassa treenissä tuli ajettua fillaria vajaa pari tuntia ja perussitkutuksen lomaan ujuttelin neljä kymmenen minuutin tehokkaampaa ajopätkää. Tuommoiset vauhdikkaammat ajot rytmittää ja rikkoo treeniä kivasti eikä parin tunnin paikallaan ajaminen tunnu enää ihan niin idioottimaiselta. Alla vielä viikon treenit summattuna, yhteensä tuli noin reipas kahdeksantuntinen viikko.



















Varasimme äsken muuten treeniporukkamme kesken lennot Barcelonaan heinä-elokuun taitteeseen. Jihuu! Tarkoituksenamme on mennä tutustumaan lokakuun kilpailun kisanäyttämöön ja tietysti myös treenailemaan hieman eksoottisimpiin olosuhteisiin. Itse ainakin koen tärkeäksi päästä testaamaan vapaauintia Itämerta suolaisempaan ja ehkä vähän vellovampaan yksilöön jottei sitten itse kisassa tule mitään ikäviä ylläreitä taikka turhia jännityspörinöitä.

Olemme Epun kanssa käyneet Barcelonassa aiemmin ja kaupunki on mielestäni ihana. Taisimme viime reissulla kiertää kaikki päänähtävyydet, mutta voihan sitä aina käydä tarkistamassa josko se Sagrada Familia olisi viimein valmis ;)

PS. Äitini tajusi kertoa minulle, että Baba Lybeck on myös tulossa Barcelonan täysimittaiselle triathlonille. Babassa ja hänen habassaan riittää esimerkkiä kaikille meille muille ;)

PPS. Näin viime viikolla ensimmäisen painajaisen kisaan liittyen. Ei tuon kisajännityksen ihan vielä tarvitsi astua kuvioihin ;)

Lue lisää

Viikko viikolta

Näinpä se hurahti kolmaskin treeniviikko käsistä. Tällä viikolla olin vähän huono treenautettava siinä mielessä, että tulin lipsauttaneeksi viikkon muutaman ylimääräisen, treeniohjelmaan kuulumattoman, harjoituksen. Tämä ei kuitenkaan liene olevan vaarallista kunhan sitä ei ota tavaksi.

Yhteensä ehdin hikoilla tällä viikolla kahdeksan tuntia. Lajijakaumaa voi tarkastella taas tuosta treeniympyrästä. Erityisen ihanaa oli tehdä uintitreenejä tällä viikolla, koska uimahalleissa oli todella rauhallista. Mitä ilmeisemmin väki oli paennut etelästä suksimaan muille maille.

 


















Tapahtuipa tällä viikolla myös jotain pientä jännää. Ilmoitin itseni nyt virallisesti Challenge Barcelona-kilpailuun. Nyt tämä tavoite on viimeistään totisinta totta :) Tänään on tasan 223 treenipäivää jäljellä käytettäksi fiksusti.

__________________________________________________________________________________

 

La operación se ha realizado correctamente

Estimado triatleta gracias por inscribirte al Challenge, esperamos verte pronto disfrutando de un entorno incomparable para disfrutar del Triatlón.
Tenemos todo preparado para que tú y tu familia disfrutéis de una de las mejores pruebas de larga distancia del mundo, disfrutar de nuestro mar, nuestras carreteras y del calor de nuestras costas.

Bienvenido!!!

__________________________________________________________________________________

Ensi viikko on treenien puolesta hieman kepoisampi ja tarkoituksena olisi taas testailla onko kuntokäyrä löytänyt tietänsä yhtään ylöspäin sitten tammikuun noteerausten. Toki odotettavissa ei ole mitään supertykityksiä, mutta jotain muutosta on täytyny tapahtua. Jaiks, testejä odotellessa! 

Loppuun vielä tunnelmia neli- ja kaksijalkaisten talvitouhuista. Kiitos Tintille kuvasta :)

   

Lue lisää

Tavoite asetettu

Päätös kauden 2013 koitoskohteesta on nyt vihdoin tehty. Valinta osui tällä kertaa Barcelonassa 6.10.2013 järjestettävään Challenge Barcelona-kisaan. Vaihtoehtoja oli useita, mutta lopulliseksi valintakriteeriksi muodostui kisan ajankohta. Nyt on siis jäljellä yhdeksän hyvää treenikuukautta ja sitten voikin jo alkaa kevennellä :)

Muut kauden 2013 suunnitelmat ovat vielä hieman auki. Tarkoituksenani olisi aloittaa suunnitelmallisempi treenaminen helmikuun alussa. Mitä tämä suunnitelmallisuus sitten tarkoittaa, siitä jatkossa lisää. Tietysti myös Joroisten puolitriathlon kuuluu kesän ohjelmistoon. Muuten kisakalenterini ammottaa tyhjyyttään. Ideoita sen täyttämiseksi toki on, niistäkin myöhemmin lisää.

Uhkaavasti myös näyttää siltä, että tarkoitukseni olisi jalostaa tästä matkapäiväkirjasta ihan oikea treeniblogi. Haluan kertoa treenieni sujumisesta ja tavoitteestani päästä läpi täysimittainen triathlonkisa, jollaiseen en ole koskaan aiemmin osallistunut. Haaste on iso ja matkalle tulee varmasti mahtumaan erilaisia koukeroita. Olen erittäin innostunut tästä haastavasta projektista :)

Lue lisää