Tehot astuivat kuvioihin
Julkasija Sanna ajankohtana maanantaina, huhtikuuta 15, 2013
Ei kommentteja
Viime viikolla sain tervehtiä pariin otteeseen vanhaa tuttuani eli tehotreeniä. Ensimmäisenä pääsin testailemaan viiden minuutin vetoja ja kyllä oli muuten ihanaa päästä juoksemaan vähän reippaammalla tahdilla. Rehellisesti sanottuna en muista milloin viimeeksi olen tehnyt vetoja. Ehkä joskus syyskuussa 2012? Nyt kun tässä on tuota Pertti-Peruskuntoa tahkottu useamman viikon ajan, niin voi sitä innon määrää kun vihdoin pääsee laittamaan vähän uutta vaihdetta silmään. Keväisellä ilmalla, lintujen sirpsutuksella ja sulilla teillä on myös kaasukahvaa vauhdittava vaikutus :)
Täysillä kameraa päin ;)
Viikon toisessa tehokkaammassa treenissä tuli ajettua fillaria vajaa pari tuntia ja perussitkutuksen lomaan ujuttelin neljä kymmenen minuutin tehokkaampaa ajopätkää. Tuommoiset vauhdikkaammat ajot rytmittää ja rikkoo treeniä kivasti eikä parin tunnin paikallaan ajaminen tunnu enää ihan niin idioottimaiselta. Alla vielä viikon treenit summattuna, yhteensä tuli noin reipas kahdeksantuntinen viikko.
Varasimme äsken muuten treeniporukkamme kesken lennot Barcelonaan heinä-elokuun taitteeseen. Jihuu! Tarkoituksenamme on mennä tutustumaan lokakuun kilpailun kisanäyttämöön ja tietysti myös treenailemaan hieman eksoottisimpiin olosuhteisiin. Itse ainakin koen tärkeäksi päästä testaamaan vapaauintia Itämerta suolaisempaan ja ehkä vähän vellovampaan yksilöön jottei sitten itse kisassa tule mitään ikäviä ylläreitä taikka turhia jännityspörinöitä.
Olemme Epun kanssa käyneet Barcelonassa aiemmin ja kaupunki on mielestäni ihana. Taisimme viime reissulla kiertää kaikki päänähtävyydet, mutta voihan sitä aina käydä tarkistamassa josko se Sagrada Familia olisi viimein valmis ;)
PS. Äitini tajusi kertoa minulle, että Baba Lybeck on myös tulossa Barcelonan täysimittaiselle triathlonille. Babassa ja hänen habassaan riittää esimerkkiä kaikille meille muille ;)
PPS. Näin viime viikolla ensimmäisen painajaisen kisaan liittyen. Ei tuon kisajännityksen ihan vielä tarvitsi astua kuvioihin ;)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti