Maantiepyöräilykausi avattu
Julkasija Sanna ajankohtana maanantaina, huhtikuuta 22, 2013
Ei kommentteja
Jihuu, kevät rytisi niskaan kertaheitolla tällä viikolla ja pääsin vihdoin avaamaan maantiepyöräilykauden. Tein siis ensimmäisen pyörälenkkini sunnuntaina aurinkoisessa Varsinais-Suomessa. Kelien puolesta ei ole olisi voinut paljon parempaa toivoa. Aurinko porotti täydeltä terältään, jokimaisemat viihdyttivät ajajaa ja puuskainen tuuli toi peliin pientä jännitystä ;)
Melkoinen vastapuhuri ottikin sitten yllättäen tästä ajurista niskalenkin ja energiat pääsivät loppumaan kropasta hieman yllättäen. Olin kyllä varustanut pyöräni urkkajuomaisella putelilla ja syönyt tuhdin aamupalan, mutta mutta.. Sattumanvaraisesti kaupan hyllystä ottamani urheilujuoma osoittautuikin aivan hirveän makuiseksi litkuksi. Siinä oli aineisosia heraproteiinista varmaan Carmolis-tippoihin saakka ja sen juominen ei mennyt iloisesti Pohjanmaan kautta. Väistämättä olin siis tilanteessa, että silmät pyöri päässä ja jotenkin piti siinä vastatuulessa sotkea huteralla fillarilla maaliin asti.
Pääsin onneksi perille ehjin nahoin ja muistutin melkoista nälkähirviötä hypätessäni pyörän selästä pois. Nälän sumentamilla aivoilla taisin kävellä suoraan jääkaapille ja vetää sieltä kaksin käsin suuhuni kaikkea mitä mieli teki. Juu ei mennyt tankkailut ihan putkeen.
Onneksi näistä pieleen menneistä treenikerroista voi oppia paljon eikä sitten tarvitse kauden pääkisoissa tyriä suoritustaan typeriin virheisiin. Tankkauspuolen kuviot, ennen kisaa ja kisan aikana, tulisivat olla selvillä ja itselle testattuna. Tietysti pitäisi myös oppia tunnistamaan energioiden loppumiseen viittaavat merkit kehossa tarpeeksi ajoissa ja taktikoida niihin reagoiminen.
Viikon muut treenit olivat sunnuntaiseen nähden huomattavasti lyhyempiä ja ne jaksoin painaa ongelmitta läpi. Alla taas kokonaiskäsitystä niistä, yhteensä tunteja tuli noi 8,5. Yksi uintitreeni jäi harmillisesti väliin aikataulukuvioiden lingertelyiden vuoksi.
Tällä viikolla pitäisi periaatteessa taas olla testit, ja kyllähän niitä onkin muttei aivan kaikkia. Poikkeuksellisesti testit hajautetaan nyt kahdelle viikolle aikataulujen, juhlapyhien ja Helsinki CIty Run-kuvioiden takia. Toivottavasti sitä pystyisi taas tykittämään entisiä tuloksia rikki :)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti