Treenileiri, raportti 6

Ja aihepiiri pyöriköön edelleen treenileirin ympärillä.

Treenileirin keskiviikko ja torstai (31.7 & 1.8) omistettiin hyvin pitkälti pyöräilylle. Keskiviikkona kävimme ajamassa hieman lyhyemmän töräyksen, jotta Tintti ehtisi edes vähän tottua vuokrapyöräänsä. Aluksi yritimme suunnata rauhallisemmille kyläteille ylös kukkuloille, mutta paikallinen kartta tekikin meille jekut. Puolen tunnin kapuamisen jälkeen asfaltti katosi altamme ja päätimmekin aika äkkiä ottaa 180 asteen kiepsaukset. Pikaisen uudelleenreitityksen tuloksena päätimme suunnata nuuskimaan tulevaa pyöräilyosuuden kilpailureittiä. Ajoimme reitin Calellasta Mataroon ja takaisin. Saimme siis tosiaan ajaa kokoajan autojen seassa. Treeniympäristönä tämä ei ollut se kaikkein viehättävin vaihtoehto, mutta espanjalaisia autolijoita on pakko kehua. He huomioivat liikenteen seassa sotkevat pyöräilijät erinomaisen hyvin, eivätkä todellakaan tule pörinäpömpeleillään takarenkaaseen ahdistamaan :)

Oli muuten hyvä, että kävimme nuuskimassa tulevan kisan pyöräilyreittiä. Asfaltin kunto on pikkuisen eri luokkaa kuin Suomessa ja tuntui, että tuolla tuuppasi aika vaivattomasti ihan hyviä vauhteja. Täytyy vain toivoa ettei kisapäivästä tulisi kovin tuulista!

Pyöräilyn päätteeksi lähdimme vielä tekemään uintitreeniä mereen. Meriuinnin treenaaminen olikin yksi tärkeimpiä tavoitteita tämän treenileirin osalta ja se on asia mitä ehkä vähän jännitän varsinaisen kisan osalta. Muistan nimittäin oikein hyvin ne kerrat kun olen surffausta räpeltäessäni vetäissyt suolavettä kitusiini. Siinä vaiheessa homma on aina kääntynyt yrjön puolelle. Onneksi Calellassa ei ollut tällä kertaa surffaamiseen kelpaavia aaltoja, joten siinä mielessä homma oli helpompaa. Aaltojen pienuudesta huolimatta minulla on edelleen hieman tottumista märäntyneen hummerin makuun suussa, suolan kirvelemiseen nenukissa ja puhumattakaan niistä jättimäisistä merihirviöistä, jotka veden kirkkaudesta johtuen näkyvät jo hyvän matkan päästä :)

Namia. Maistoin ensimmäisen kerran jugurttijätskiä. 

Noh, koska en edelleenkään kelvannut minkään hirviön ruokalistalle, sain lähteä treenaamaan seuraavanakin päivänä. Viimeisen päivän kunniaksia otimme pyörät olille ja suuntasimme kaksiraiteisella ensiksi Gironaan. Paistattelimme hetken päivää kierrellen vanhaa kaupunkia ja lopulta pääsimme ihan treenin makuun. Ajelimme jälleen pitkin pikkuteitä auringon tiristäessä meistä nesteitä pihalle.

Taukopaikka. 

Ei se tämäkään treeni ihan kommelluksitta mennyt kun ensimmäiset puolituntia Tintti sai kitkuttaa takajarru lukkiutuneena. Onneksi tämä huomattiin kuitenkin suht ajoissa ettei Tintin tarvinnut loppumatkaa olla ihan täysin hapoilla.

Jano!

Seuraava kommellus sattui sitten navigoinnin kanssa kun jotenkin vaan yht'äkkiä tajusimme ajavamme moottoritiellä. Jep. Jännitti niin kuin tuktukissa konsanaan. Rauhallisella jännittämisellä selvisimme tästäkin autopista-kommelluksesta.

Aurinko lasissa.

Lopputreeni menikin oikein mukavasti. Ainut pettymys oli se kun lähdimme innokkaina jynssäämään ennalta jyrkäksi povattua mäkeä yhden kirkon päälle. Mäessä piti olla nousua kuulemma 14 %. Pyh ja pah. Mäki olikin ihan iisibiisi. Pitää varmaankin lähteä ensi kesänä ajelemaan Ranskan ympäriajon mäkiä. Eiköhän siellä saa reiskat tarpeeksi kyytiä :)

  
















Näissä maisemissa kelpasi ajella.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 5

Turinat treenileiristä saa jatkua, koska sieltä on olemassa edes jonkinmoista kuvamateriaalia.

Treenileirin maanantai oli tosiaan suunniteltu hieman kevyemmäksi päiväksi, mutta tiistaina palattiin heti ruotuun ja treenattiin enemmän kuin 1H/päivä. Aamu alkoi tuttuun tyyliin uintitreenillä Calellan Crol Centressä. Siellä ei ollut edelleenkään ruuhkaa ja aurinko piti selkälihakset vetreinä. Keskityin tässä uintitreenissä oikeastaan vain tekniikan  hiomiseen, kun ei oikein muuta jaksanut. Samalla opetin Tintille parit perusjipot uintitekniikasta tavoitteenani käännyttää hänetkin tämän lajin pariin :) Tinttihän hoksasi tekniikan sukkelasti, joten käännytyksen suhteen kaikki näyttää lupaavalle.

Videoitiin myös vähän uintitekniikkaa. BÖÖ!


Iltapäivästä sipaistiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin hikoilemaan kohti Pineda de Marin-kaupunkia. Tarkoituksena oli siis juosta sinne ja käydä vuokraamassa sieltä Tintillekin hieno maantieruoska pyörälenkkejä varten. Olin jo heti alkuun masentunut kun sain lähteä kahden entisen pikajuoksijan peesiin. Lopullisesti surkastuin kun otimme vähän loppukiriä pyörakaupan pihaan. Onneksi Ironman kestää pikkusen pidempään kuin 10 sekuntia.

Tappiosta huolimatta Pineda de Marista piti vielä länkyttää takaisin Calellaan noin 8 kilometrin verran. Matkahan meni oikein mukavasti kun onnistuin kehittämään itselleni valtavan juoksutekniikkakriisin ja jaksoin vatvoa sitä juoksukumppaneilleni. Kriisi jatkaa kyllä edelleen eloaan ja ensi talven aikana asialle varmaan tartteis tehdä jotain ja ehkä aika paljonkin :)

Näin se kului tämäkin treenipäivä aurinkoisissa ja iloisissa merkeissä. Illalla syötiin muuten jänistä ja juotiin Cava-sangriaa. Hups.

Blob-blob-blob

PS. Jos meinasi juoksutekniikka ahdistaa, niin illalla sain lisää päänvaivaa. Oman uintitekniikan videolta katselu herätti nimittäin lisää ajatuksia. Eihän tuokaan lapiointi ihan parhaalla mahdollisella tavalla suju ja tekniikassa olisi vielä rutkasti kehitettävää. Onneksi nyt on tuota videomateriaalia käytettävissä korjaavien toimenpiteiden hahmottamiseksi.

Lue lisää

Viimeinen päivä San Josessa

Perjantaina kamat aamusta suppuun, aamiaistelu hotellilla, viimeiset tassuttelut rannalla ja bussilla San Josea kohti käyskentelemään viimeistä lomapäivää.

San Josen keskusta ei meidän ensivisiitillä tehnyt kauneudellaan tai rappioromantiikallaan suurta vaikutusta, joten raa'asti päätimme majoittua kauemmas keskustasta Escazun-kaupunginosaan. Escazu sijaitsee San Josea ympäröivien kukkuloiden rinteillä, joten sieltä oli hyvät näkymät kaupunkiin. Ylipäätään valinta osoittautui hyväksi, koska tämä kaupunginosa oli keskustaan verrattuna huomattavasti esteettisempää aluetta:)

Sinällään esteettisyydellä ei ollut juuri väliä, koska kulutimme aikamme jättimäisessä ostoskeskuksessa. Pitihän niitä tuliaisia vihdoin viime hetkillä alkaa miettiä:) Niiden hankinnassa ei kyllä paljon mielikuvitusta vaivattu. Kahviahan sitä tuli hamstrattua ja jotain pientä muuta kivaa:)

Alla kuva San Josen keskustan rönttelöstä ja maisema Escazun rinteiltä.

Lue lisää

Panamasta Puerto Viejoon

Neljän ihanan Panamassa vietetyn päivän jälkeen oli aika palata takaisin Costa Rican Puerto Viejoon, reissumme viimeiseen etappiin. Rantapäiviä on siis kolme jäljellä ja niiden varalle oli vaikka mitä suunnitelmia, mutta kuinkas sittes kävikään?

Priorisoituihin vesiaktiviteetteihin lukeutuivat surffaus, sukellus ja snorklaus. Olimme matkaoppaista lukeneet, että näitä kaikkia juttuja pystyisi harrastamaan loistavasti Puerto Viejossa. Sukellusvesien pitäisi myös olla täällä kirkkaampia kuin Bocas del Torossa.

Saavuttuamme paikalle, totesimme surffiaaltojen olevan turhan voimakkaita aloittelijalle. Sukellusliikkeessä meille sitten jo myytiin ei oota. Meri on kuulemma nyt sen verran myllynä, ettei sukeltamisesta tarvitse haaveilla koko tammikuussa. Tämän perusteella osasimme sitten itse jatkopäätellä ettei snorkkelointikaan onnistu. Uinninkin kanssa oli vähän niin ja näin, virtaukset olivat sen verran voimakkaita ettei ihan joka rannalla viitsinyt heittäytyä vietäväksi. Harmillista, mutta turhapa noita asioita on jäädä märehtimään. Kyllä me korviketekemistä keksittiin.

Korviketekemisiksi käytiin juoksulenkeillä, krusailtiin paikkoja läpi mummofillareilla ja vierailtiin loukkaantuneiden eläinten pelastuskeskuksessa. Näistä jälkimmäinen sai kyllä sydämen sulamaan:)

Eläinten pelastuskeskuksessa meille pidettiin todella hyvä esittelykierros, jonka aikana saimme tutustua muun muassa laiskiaisiin, mölyapinoihin, hämähäkkiapinoihin, erilaisiin käärmeisiin, kissaeläimiin, tukaaneihin ja sammakoihin. Selvennyksenä vielä, että eläinten pelastuskeskus toimii Australian Meksikon suurlähetystön rahoituksella ja lukuisten vapaaehtoisten työntekijöiden panoksella. Keskus huolehtii loukkaantuneista eläimistä hoitamalla ne kuntoon ja vapauttamalla ne sitten takaisin luontoon. Tyypillisesti esimerkiksi laiskiainen voi vammautua laskeutuessaan puusta alas tarpeilleen, jolloin sitten koirat voivat hyökätä sen kimppuun.

Eläinten pelastuskeskuksessa oli myös havaittavissa eri eläinten välisiä kemioita. Hämähäkkiapina tykkäsi kiusata mölyapinoita, ja helppohan sen oli sitä ketterämpänä tehdä. Perinteistä hännästä vetämistä ja muuta härkkimistä:) Sitten yksi pelastuskeskuksen kissaeläimistä oli pistellyt poskeensa erään rouvaspöllön miehen. Rouvaspöllö ilmeisesti masentui tästä sen verran syvästi ettei osaa enää poistua pelastuskeskuksen alueelta villiin luontoon vaan pysyttelee mielummin keskuksessa.

Pelastuskeskuksessa oli myös valloittavia kakaduita. Toinen näistä oli satuttanut varpaansa ja toinen nokkansa lentäessään ikkunaa päin. Tähän hätään ei ole laittaa kuvaa kakadusta, mutta se on hienon värinen lintu, jolla upea ja iso klyyvari. Tämä varpaansa satuttanut yksilö on toipunut vammastaan hyvin ja sen voisi jo vapauttaa luontoon. Se ei vaan oikein tahdo ottaa hatkoja, vaan mielellään pomppii iloisena menemään puiston alueella ja nätystää nokallaan hoitajiensa sormia:) Nokkapuolella on asiat siinä mielessä huonommin ettei sitä voi enää vapauttaa luontoon, koska se ei selviäisi siellä hengissä. Jatkuva pelastuskeskuksessa olo on sitten saanut tämän yksilön mielen hieman matalaksi.

Kokonaisuudessaan vierailu pelastuskeskuksessa oli aivan upea kokemus ja siitä jäi todella hyvä mieli. En tullut ottaneeksi yhtään kuvaa kännykällä, joten toisen kameran räpsyjä pitää laittaa myöhemmin tulemaan.

Näin ne lomapäivät vajuivat yhtä lukuun ottamatta loppuun. Vähän haikealta tuntui jättää pauhuava meri, aurinko ja hellivä lämpö taakseen:)

Lue lisää

Playas y mariposas - rantoja ja perhosia

Kolmas aamumme Bocas del Torossa valkeni täysin sinikirkkaalla taivaalla --> äkkiä aamupala naamariin ja kohti uusia rantoja. Vaikka täällä suunnilla on nyt kuiva kausi meneillään, se ei automaattisesti tarkoita auringonpaisteisia päiviä. Kuivasta kaudesta huolimatta täällä satelee aika usein ja pilvet ovat tuttu näky taivaalla. Joten nyt kun oli harvinaista keliä tarjolla, pitihän se hyödyntää!

Ensimmäiseksi hyökkäsimme punaisen sammakon rannalle, joka osoittautui aika upeaksi paikaksi. Viihdyimme täällä useamman tunnin ja kelin hieman pilvistyessä suuntasimme takaisin hotellisaarellemme.

Iltapäivästä kävimme sitten tutkimassa Bocas del Toron perhostarhaa. Se ei ollut mitenkään erityisen vaikuttava paikka. Toki liihottelevia perhosia oli mukava katsella ja onhan se Morfo-perhonen kaunis vapaana liitäessään (ja vaikea amatöörikuvaajalle vangita kuvaan)!

Lue lisää

Divenama

Ei yhtä vesiaktiviteettia ilman toista. Sunnuntaiaamusta siis sukeltamaan ja tutkimaan mitä Panaman pinnan alla piilee. Ja pötslöijjää, viimeisimmästä sukelluksesta oli kummallakin kulunut jo useampi vuosi, joten vähän kertailuksi meni... Lopulta kaikki rensselit, venttiilit ja vimpaimet olivat valmiina pitämään meidät ilmattuina pinnan alla.

Ensimmäinen uppokohde oli pinnan alta paremman paikan löytänyt lautta. Kyseessä ei ollut mikään Titanic, mutta oli se silti hieno. Yritettiin kurkkia sen luukuista sisään aarteiden toivossa. Olisi pitänyt olla taskulamppu mukana, laivan sisällä oli ihan pilkkopimeää:) Erityisen hienoa oli lautan kannen päälle pystyyn jäänyt vessanpönttö. Olisi pitänyt ottaa itsestä kuva istumassa tuolla pöntöllä. Sukelluksen lopussa kertailimme vielä perustemppuja, kuten kadonneen regulaattorin uudelleen metsästys ja maskin tyhjennys täyttyneestä vedestä. Hommat olivat hanskassa.

Toinen sukelluskohteemme oli ihan tavallinen riutta. Tuuli myllytti vettä siihen tahtiin, että sen huomasi myös pinnan alla. Näkyväisyys tuppasi olemaan huonohko (Karibianmeren mittapuussa), mutta en antanut sen häiritä. Nautin täysin siemauksin kimpolevista kaloista ja liehuvista koralleista. Hallitsin ihan mukavasti taas oman etenemiseni tasossa, tosin pari kertaa otin kimmokkeet ja lähdin kohoamaan pintaa kohti vähän ärhäkkäämmin, ihan kuin olisin ollut säikähtänyt pallokala:)

Jos Bocas del Torossa aikoo sukeltaa kannattaa ilmeisesti varautua siihen ettei näkyvyys ole ihan samaa luokkaa kuin muualla Karibialla. Bocas del Toron läheisyyteen laskee useampi joki, joiden mukanaan tuoma vesi sitten vaikuttaa näkyvyyteen.

Iltapäivästä hyppäsimme sattumalta paikallisbussiin, joka kuljetti meidät omintakeisella tyylillään Boca del Drago-nimiselle rannalle. Omintakeisen kyydistä teki se, että bussi pysähtyi aina kun joku halusi, siis esim. kymmenen metrin välein, kyytiläisiä treidattiin kaduilta mukaan, jotta auto olisi täynnä eikä haitannut jos ei ihan ehtinyt ajoissa kyytiin, bussi kyllä odotti "pysäkille" juoksevaa. Luonnollisesti bussissa kulki ihmisiä, kanoja, koiria jne. Erinomaista palvelua julkiselta liikenteeltä, vaikka alkuun skeptimismistelin päästäänköhän tätä menoa koskaan perille:)

Boca del Dragon ranta oli mukavan näköinen ja tallustelimme sitä eteenpäin hieman päämäärättömästi. Lopulta eksyimme vahingossa Playa de las Estrellas-nimiselle rannalle. Tämä ranta on kuuluisa meritähdistään ja kyllähän niitä siellä rantavedessä mukavasti muutamia tuikki. Liekö niitä on joskus ollut enemmän?

Lue lisää

Surfnama

Ensimmäinen kokonainen päivä Panamassa leivottiin käyntiin 12 kilometrin aamulenkillä. Ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä! Juoksu kulki yllättävän rennosti, vaikka yleensä kuumilla keleillä olen aika helposti hätää kärsimässä. Puolimatkaan meille tuli pakollinen paussi, piti meinaan vähän seurata sivusta lasten surffikilpailuja. Janokin kiusasi, joten kävimme myös hörppäämässä rantaravintolassa milkshaket. Lenkissä oli siis mukavasti pilkettä silmäkulmassa:)

Iltapäivän suunnitelmiin Epun osalta kuului surffikoulu. Minun piti jättää surffailut tällä erää väliin, sillä onnistuin telomaan olkapääni viidakossa eikä käsipuolena olo ainakaan helpota tuon lajin oppimista.

Pienen teoriaosuuden jälkeen surffioppilaat kuljetettiin veneellä reef breakille, jossa he saivat läträtä reilun tunnin ajan. Paikka näytti ihanalle ja olisi ollut niin kiva hypätä mukaan. Korvaavaa hoitomuotona minut sitten kuljetettiin läheiselle rannalle, jossa juuri ja juuri kärsin olla nahoissani:) Epun napsiessa aaltoja, minä valo- ja videokuvasin erilaisia luontoihmeitä.

Illalla päätin vielä käydä paikallisessa sairaalassa näyttämässä olkapäätäni lääkärille ja varmistamassa ettei sieltä ole mitään rikki. Olkapää on kipuillut muutaman viikon ja tietyissä asennoissa se vihloo välillä ilkeästi. No, lääkärisetä sitten väänteli kättäni eri asentoihin, mutta eihän se kipu tietenkään siellä lääkärissä yhtään tuntunut. Ilmeisesti ja onneksi kyseessä on vain lihasvaurio sekä luulosairaus:)

Lue lisää

Panamasta päivää!

La Fortunasta matka jatkui seuraavana aamuna hyvin aikaisin joukkoliikenten turvin kohti uutta päämäärää. Päivän aikana vaihdoimme bussia kaksi kertaa ja lopulta illankahjussa pääsimme välietappiimme, Cahuitaan. Cahuita on pieni kylänen Costa Rican itärannikolla ja heti sinne saavuttuamme tuli tunne ihan kuin olisi vaihtanut maata:) Tunnelma karibioitui:) Vaikka Cahuita vaikutti todella sympaattiselta paikalta, emme kuitenkaan viipyneet siellä kuin yhden yön kuunnellen meren aaltojen laulua. Heti taas seuraavana aamuna oli aika suunnata kohti Panamaa!

Matka Panamaan kaikkine tahmaahkoineen rajamuodollisuuksinen kesti yllättävän kauan, mutta odottaminen oli ehdottomasti sen arvoista. Heti kättelyssä tuli käytyä istuskelemassa ehkä yhdellä kauneimmasta koskaan näkemästäni rannoista! Vietimme rannalla myös hieman Epun synttäritunnelmia Abuelo-rommin merkeissä;) Kamera jäi tällä erää hotellihuoneeseen, joten nyt ei ole näyttää miten kauniista maisemista saimme nauttia. Alla on kuitenkin yksi kuva panamalaisesta tiestä ja rajanylityksestä.

Lue lisää

Toinen päivä La Fortunassa

Toinen päivä majesteettisen tulivuoren juurella ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Tavoitteenamme oli kavuta uusien aussiystäviemme kanssa kilometrin korkeudessa sijaitsevalla Cerro Chaton kraaterijärvelle.

Lähdimme ajoissa liikkeelle ja täräytimme taksilla luonnonpuiston porteille, josta aloimme tarpoa järveä kohti. Etenimme hyvää tahtia ja äkkiä olimmekin hienolla näkoalapaikalla ihailemassa tulivuoren jylhiä piirteitä. Näköalapaikalta yritimme lähteä huippua kohti, mutta emme oikein tienneet mihin jatkaa. Kokeilimme paria eri polkua, mutta kummastakin jäi tyhjä arpa käteen. Ei siinä auttanut muu kuin kysyä puiston oppaalta, että mihin meidän pitäisi mennä. Kysymyksen vastauksesta kävi ilmi, että olimme ihan väärässä paikassa:) Järvelle pääsisi tulivuoren toiselta puolelta.

Aussinuorten piti ehtiä iltapäivällä Monteverdeen vievään bussiin, joten kraaterijärvelle kapuaminen piti unohtaa tässä vaiheessa, harmi sillä paikka on kuulemma upea. Äkkiä keksimme kuitenkin suunnitelma B:n, ja sehän oli tietysti kuumat lähteet! Ja nimenomaan nämä luonnolliset ja ilmaiset kuumat lähteet. Tämä suunnitelma ei sitten ollut yhtään huono. Kuumat lähteet sijaitsivat vehreän luonnon keskellä ja saimme puljata siellä keskenämme kuumassa virtaavassa vedessä. Rentoa!

Pohdimme vielä Epun kanssa josko olisimme iltapäivällä käyneet hipsimässä kraaterijärvelle, mutta päitämme alkoi juimia sen verran, että päätimme jäädä lepäilemään riippumertoihin.

Lue lisää

Tulivuori nimeltänsä Arenal

Vuosiluvun pyörähdettyä 2013 puolelle oli aika nytkähtää Santa Elensta ja Monteverdesta eteenpäin. Kohteeksi valikoitui La Fortunan kaupunki, jonka ehdoton vetomagneetti on Arenal-tulivuori ja sen mukanaan tuomat posiitiviset lieveilmiöt.

Matka La Fortunaan piti sisällään todella kauniita maisemia ja käytännön espanjan harjoittelua. Osa matkasta taitettiin veneellä ja siellä meitä viihdytti yhdeksänvuotias pojankoltiainen, hänen äitinsä ja pappansa. Samalla kun David ratkoi uskomattomalla nopeudella rubiikin kuutioita, ehdin äidin kanssa jutteloida matkustelusta. Opettelimme myös muutamia sanoja suomeksi ja Eppu näytti perheelle kännykästään kuvia lumesta. David haltioitui täysin näkemästään, se oli suloista:)

La Fortunaan saavuttuamme aloimme ihmetellä, että mitähän sitä tekisimme. Olimme tällä kertaa majoittuneet dormitorioon Epun kanssa, joten sehän oli hyvä tsäänssi kysellä muilta matkailijoilta suosituksia. Eipä sitten aikaakaan kun amerikkalainen Paul-setä ilmoitti tulevansa meidän mukaan ja menisimme illalla Baldi-nimisille kuumille lähteille. Retkeen sisältyisi myös kuulemma uskomaton buffet-illallinen. Jahas, niin meillä suunnitelmat ja lisäseuralaiset kasassa ennen kuin itse ehdimme kissaa sanoa.

Matkanjohtaja Paul oli myös lyöttänyt retkelle mukaan kolme nuorta australialaista. Tämä oli loistojuttu, sillä nämä nuoret aussit osoittautuivat ihanan rennoiksi ja posiitiviksi ihmisiksi. Paul sitä vastoin alkoi osoittautua entistä hiprakkaisemmaksi retken edetessä :) Hiivapäissään Paul ei sitten oikein enää ymmärtänytkään mitä me hänelle sanoimme ja hän vähän tuppasi komennella meitä. Huoh... Tilanne ei onneksi eskaloitunut tuosta mihinkään ja lopulta nautimme kuumista lähteistä sekä illallisesta aussien kanssa Paulin häärätessä jossain muualla.

La Fortunan lähellä on siis tulivuoren takia paljon kuumia lähteitä. Osa niistä on täysin luonnontilassa ja ilmaisia kaikille, kunhan vaan rynnii puskien läpi paikalle ja alkaa kylpeä. Osan vesistä rahanikkarit ovat puolestaan valjastaneet omaan käyttöönsä, tehden niistä toinen toistaan upeampia avoilmakylpylöitä. Vierailemamme Baldi oli siis juuri tällainen tuunattu kuuma lähde eikä sitä voinut missään määrin sanoa luonnontilaiseksi. Tuskinpa ihan kaikki vesikään oli ehtaa tavaraa maan uumenista. Kaikesta huolimatta oli ihana mulskutella oikeasti lämpimässä vedessä.

La Fortunan maaperä ei onneksi sisällä hirveästi rikkiä. Tämä taas johtaa siihen, että vesien kuumentuessa maaperässä, ne eivät tuo kuumiin lähteisiin tuliaisina etovaa märäntyvän kananmunan hajua:)

Tulivuorista ja lähteistä vielä lisää jatkossa. Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Lue lisää

Supermies, Tarzan ja kahviplantaasit

Kun hieman yllättäen päädyimme Monteverden Santa Elenaan, emme oikein hoksanneet miten vilpakka keli täällä on. Rantavaatteissa iho meni äkkiä kananlihalle. Lisäksi vielä ensimmäisenä iltana vettä vihmoi taivaalta ärhäkkään tyyliin ja yöllä olin varma, että tuuli vie hostellimme katon ja seinät mennessään.

Aamun valjetessa tuuli oli onneksi häätänyt sadepilvet muille maille ja aurinko täydensi hyvin meidän aktiivista päivää. Päivän ohjelmaan kuului siis metsässä hyppelyä eri vaijereiden varassa, kahviplantaasiin tutustumista ja uuden vuoden vastaanottoa.

Aamupäivällä osallistuimme metsäseikkailuun, jossa saimme liukua erimittaisia vaijeriratoja pitkin ja kokea vähän vauhdinhurmaa. Parhaimmat vaijeriradat olivat Supermies ja Tarzan. Supermiehessä sai liukua nimensä mukaisesti mahallaan, nenä menosuuntaan päin, kilometrin verran korkealla puiden latvuston yläpuolella. Tarzanissa taas sitten hypättiin noin 40 metriä alaspäin ja jäätin heilumaan ilmaan aivan kuten liaanilla kuuluu tehdä. Tarzan-hyppyä tehdessä oli aivan pakko vähän kirkaista! Pienen hetken kestänyt vapaapudotus tuntui aika villiltä mahanpohjassa :)

Iltapäivän ohjelma oli sitten rutkasti rauhallisempaa ja asiapitoisempaa. Kävimme siis opettelemassa miten kahvia ja kaakaota valmistetaan pavuista valmiiksi lopputuotteiksi saakka. Valmistuprosessista kuvien kera myöhemmin lisää. Tähän retkeen sisältyi myös paljon maistiaisia, joka oli oikein mukava asia.

Uuden vuoden vastaanottamisesta ei ole oikein mitään kerrottavaa. Nukahdimme jo 22.30 (!) :) Ehkä se aikaero sittenkin vaivaa, kun aamullakin heräämme jo ennen kuutta..

Tässä muutama kuva vaijereilla killumisesta ja paikallisesta Jekusta.

Lue lisää

Jatka matkuu

Neljä yötä Montezumassa zuhahti äkkiä käsistä ja niinpä meidän piti aikaisin sunnuntaiaamusta lähteä kohti uusia polkuja. Alkuperäisenä tavoitteena oli jatkaa Nicoyan-niemimaata pohjoiseen, mutta tämä suunnitelma kariutui majapaikkojen puutteeseen. Riippumattokaan ei ollut tällä erää käypä vaihtoehto... Seuraava suunnitelma oli matkata tulivuoren juurelle La Fortunaan, mutta eihän tämäkään ihan toiminut. Päädyimme lopulta siis Monteverdeen/Santa Elenaan ja aiomme viettää täällä muutaman yön.

MatkantekoMontezumasta Monteverdeen oli jännittävää. Heti alkuunsa meinasimme jo kömmähtää eteläisempään aikakäsitykseen "kohta" ja emme meinanneet ehtiä haluamaamme bussiin. Seuraavilla laiva- ja bussimatkoilla taas ilmoitetut matka-ajat venähtelivät tuttuun tyyliin useammalla tunnilla:) Venähtelyjen takia emme siis päätyneet tavoittelemaamme La Fortunaan, mutta ei se mitään! Nyt olemme siis jossain vuoristossa suht ylhäisessä ilmanalassa, ulottuvillamme on rytköittäin ihanaa kahvia ja seikkailumahdollisuuksia. Seikkailuista huomenna lisää, aiomme muun muassa leikkiä supermiehiä.

Julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen ei todellakaan ole kallista täällä. Matkustimme tänään kahdella pussukalla ja yhdellä veneellä yhteishintaan 8 dollaria per pää. Bussit ovat myös suht hyväkuntoisia, mutta matkavauhti ei aina päätä huimaa:) onneksi tätä matkaajaa huimasivat sitten muut jutut, kuten esimerkiksi kippuraiset vuoristotiet jyrkillä jontkanteilla varustettuina.

Lue lisää

Montezuumailua

Lomailu Montezumassa on ottanut sujuakseen eikä sen viettäminen ole tuottanut vaikeuksia. Olemme löytäneet kaikkea kivaa tekemistä ja niistä tässä lisää.

Torstaina kampesimme kinkkumme läheiselle vesiputoukselle. Sinne käveli noin puolisen tuntia enemmän ja vähemmän ketteryyttä vaativaa reittiä pitkin. Könyämisen lopputuloksena pääsimme pulahtamaan kirkkaaseen ja raikkaaseen veteen. Samalla saimme myös ihmetellä kuinka jotkut extreme-ekit kapusivat kivistä ja märkää vesiputouksen reunaa ylöspäin ja sitten hyppäsivät sieltä alas. Vesiputoushan oli sen 15 metriä korkea... Onneksi kenellekään ei kuitenkaan käynyt mitään vaikka sekään ei ole tavatonta.

Perjantain lomaohjelmaan kuului pyöräilyä ja viidakossa tarpomista. Kävimme siis heti aamusta vuokraamassa kaksipyöräiset menopelit ja aloimme kitkuttaa kohti Cabo Blancon kansallispuistoa. Matkaa ei ollut kuin yhdeksän kilometriä, mutta auringonpaiste pisti hikoiluttamaan ihan kiitettävästi.

Perillä Cabo Blancossa laitoimme pyörät jemmaan ja lähdimme tarpomaan viidakkopolkua määränpäänämme löytää hieno ranta. Viidakkopolku meni mäkiä ylös ja alas, eli hikihän siinä pukkasi... Onneksi puissa pomppivat apinat ilostuttivat menoamme! Tunnin ja vartin marssimisen jälkeen saavuimme rannalle, joka näytti tältä:

Lue lisää

Llegaron las maletas y el calor

Reissun alku oli jännittävä. Lähdimme jouluaattona Helsingistä Pariisia kohti varsin lumisissa merkeissä ja lentoaikatauluun tuli pientä myöhästystä. Dominoefekti alkoi rullata eivätkä rinkkamme ehtineet New Yorkiin, saati Costa Ricaan saakka. Myös New Yorkin kautta kulkeminen toi omat haasteet mukaan. Rajamuodollisuudet pitivät sisällään pienen kuullustelusession ja sormenjälkien luovuttamisen. Onneksi ne rinkat jäivät maleksimaan Pariisiin, joten niiden kanssa ei sitten tarvinnut vänkyttää Nykissä.

San Josessa olimme perillä 25 tunnin matkustamisen jälkeen myöhään illalla. Kävimme oikeastaan suoraan nukkumaan ja aamulla herätessämme olimme suoraan siirtyneet Costa Rican aikavyöhykkeelle. Helppoa:)

Päivä San Josessa kului nuhjuisissa matkavaatteissa kaupunkia kierrellen. Äkkiseltään San Jose ei vaikuttanut maailman kauneimmalta kaupungilta. Tosin yhden päivän perusteella ei saisi vielä antaa lopullista tuomiota. Joulupäivän ansiosta kaupungissa oli mukava kierrellä, koska ihmis- ja autovilinä ei ollut hipeimmillään.

Ennen kuin matkalaukut saapuivat hotellillemme, ehdimme nauttia hotellin henkilökunnan kokkaamaan Costa Ricalaisen illallisen muiden asukkien kanssa. Nam! Ehdottomasti mielenkiintoisin illallisseuralainen oli vanha jenkkiukko, jolla on aikomuksena ajaa pyörällä maailman ympäri. Matkansa hän oli aloittanut Californiasta ja valunut sieltä alaspäin Costa Ricaa kohti. Aika pitkä matka hänellä siis vielä on edessä!

Tapaninpäivän aamuna otimme San Josesta hatkat ja tuhersimme bussilla Montezumaan, Nicoyan niemimaan kärkeen. Olimme varanneet täältä aika hienon hotellin ja kelin ollessa superaurinkoinen, lomassa ei ole mitään valitettavaa.

Lue lisää

Ahorita vamos - Authorization Approved

Lähtö lähenee huimaa kyytiä. Pitäisi jo olla nukkumassa, mutta jotenkin sitä kukututtaa...

Tajusimme myös loppuillasta näpytellä ESTA-hakemuksen (Electronic System for Travel Authorization). Tuo on siis sähköinen hakemus, joka Jenkkeihin matkustettaessa tulee täyttää. Jotenkin luulimme ettei hakemus koske meitä kun teemme siellä vain välilaskun. Jos se hakemus olisi unohtunut täyttää, ei ilmeisesti olisi tarvinnut nousta Pariisista New Yorkiin menevään koneeseen. Gulp! Onneksi hakemuksen raapustus onnistui minuuteissa ja melko pian se myös pullahti bittiautomaatista läpi tuottaen tuloksen: Have a nice trip. Welcome to the United States.

Ihanaa ja kauniin talvista joulua <3

Lue lisää

Time to wake up

On taas aika herättää tämä blogi eroon. Hiljaiseloahan tässä ollaan ehditty viettää jo monta hyvää vuotta :)

Menneinä vuosina tämä blogi on siis toiminut reissupäiväkirjana seikkaillessani maailman metropoleissa. Blogin kautta on ollut kätevä jakaa kuulumisia kotimaan suuntaan ja samalla raapustetuista teksteistä on jäänyt kiva muisto itselle.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen vuonna 2008 kun suuntasin vaihto-opiskelemaan Malesiaan. Vaihtoni ajan asuin Malesian pääkaupungissa Kuala Lumpurissa ja sain nauttia suurkaupungin melskeestä. Tulipa siinä opintojen ohessa tosin säntäiltyä monessa eri Aasian kolkassa.

Vaihto-opiskelusta jäi vielä päälle hirveä hinku päästä näkemään maailmaa, joten suuntasin kesäksi 2009 vapaaehtoistöihin Meksikoon. Oli aivan valloittavaa päästä tutkimaan lattarikulttuuria ja tutustumaan tuohon elämää pursuavaan kansaan.

Meksikosta paluusta on nyt jo pitkälti yli kolme vuotta aikaa enkä sen koomin ole ollut missään suurten merien takana palloilemassa. Pitihän sitä välillä keskittyä opintojen loppuun saattamiseen ja työntekoon :) Toisaalta maailmannälkä ei ole kadonnut mihinkään tässä kolmen vuoden aikana ja nyt todella uhkaavasti näyttää siltä, että reissuun oltaisiin taas lähdössä. Edessäni odottaa oikeastaan kaksi reissua, A-reissu ja hieman erilainen B-reissu.

Ensimmäiseksi mainittu A-reissu polkaistaan käyntiin jouluaattona ja tarkoituksena on kääntää suuntima kohti Costa Rican seutuja kolmen viikon ajaksi. Rinkan lisäksi koppaan Epun matkaan mukaan. Mielestäni matkalla on jo sen verran pituutta, että siitä kehtaa blogistekstejä näpytellä.

B-reissusta ehdinkin jo mainostaa sen erilaisuutta. Kyseessä ei siis ole perinteinen ajanvietto maamme rajojen ulkopuolella vaan tarkoituksenani on kertoa täysmatkan triathlonin (uinti 3,8 km, pyöräily 180 km, juoksu 42 km) läpipääsyn tavoittelemisesta. Omanlainen matkansahan se on tuokin.

B-reissusta kirjoittelen enemmän sitten kuukauden päästä. Käydään nyt ensiksi hakemassa vähän aurinkoenergiaa Väli-Amerikasta! Tervetuloa mukaan!

Lue lisää

Etappi 2 - Montezuma, Península de Nicoya

Matkamme toinen etappi sijoittuu Nicoyan niemimaalle ja tarkemmin sen eteläkärjestä löytyvään Monzuma-nimiseen kylään. Montezuma, kuten koko Nicoyan niemimaa, on ilmeisesti pakattu täyteen toinen toistaan hienompia rantoja, surffattavia aaltoja, sukellettavia vesiä ja tutkittavia viidakoita. Tekemistä ja näkemistä riittää siis aivan varmasti, ongelmaksi taitaa muodostua fokusoituminen.

Yksi mitä Montezumassa haluaisin tehdä, on osallistua maastopyöräretkelle. Retkiä on luonnollisesti tarjolla eri mittaisia ja vaativustatasoltaan vaihtelevia. Pyörän selästä niemimaan luontoa pääsisi näkemään aivan eri vinkkelistä ja ehkäpä sitä tulisi bongattua jokin upea ranta, jonne ei ihan joka iikalla olisikaan pääsyä. Ainahan sitä tietysti voisi vuokrata auton ja lähteä tutkailemaan seutuja hieman vauhdikkaammalla menopelillä. Mutta kuka haluaa istua sisällä autossa, kun ulkona on kuitenkin täydellinen sää ;)

Toinen hamuilemani tekemiskohde on visiitti Absoluta Cabo Blancon luonnonpuistoon. Luonnonpuisto rajautuu aivan Nicoyan niemimaan eteläkärkeen ja on yksi vanhimpia luonnonpuistoja Costa Ricassa. Puiston on muuten aikoinaan perustanut tanskalais-ruotsalainen pari Karen Morgensen ja Nicholas Olof Wessburg.

Absoluta Cabo Blancon puistossa ajan saa kulumaan eläimiä bongaten ja tallustaessa noin 4,5 kilometrin mittaisen Sendero Suecon, eli ruotsalaisen polun, aivan niemimaan kärkeen. Reitti ei ole mikään erityisen pitkä, mutta ilmeisesti ketteryyttä vaaditaan eteenpäin pääsemiseksi. Vaivanpalkaksi taidetaan maksaa aikamoiset maisemat. Omat eväät mukaan!

(Kuva sivulta www.costaricantrails.com)

Kolmas aktiviteettihimotus olisi surffaus. Kumpikaan meistä ei ole mikään mestarilasettaja, joten ihan joka tuubiin ei voida lähteä yrittämään. Niemimaan lukuisista rannoista olisi sitten valittava sellainen, jossa aallot eivät lannista kerta toisensa jälkeen. Montezumaa lähimmät aallot taitavat löytyä Mal Paísin ja Santa Teresan suunnalta, mutta nämä taitavat olla noin tunnin matkan päässä Montezumasta. Surffaus taitaa siis olla sellainen asia, jota täytynee harrastaa muualla.

Lue lisää