Girona - Serinyà treenilomakohteena

Kesän kisakausi on jo hyvässä vauhdissa eikä kenelläkään varmaan tällä hetkellä ole akuuteimmalla todo-listalla lähteä treenileirille. Siitä huolimatta ajattelin tehdä pienen yhteenvedon Gironan seudulla sijaitsevasta Serinyàsta ja sen treeniolosuhteista. Paikka oli mielestäni aivan loistava aktiivilomailuun ja suosittelen sitä vilpittömästi kaikille ulkoilma-addikteille. Kannattaa siis laittaa nämä vinkit mieleen jos alkaa tulla semmoinen olo, että olisi päästävä tätä pohjoisen mielipuolista ilmastoa pakoon.

Treenilomakohteeni ainut miinuspuoli oli sen hieman hankalahko saavutettavuus jos ei ota suoraan lentokentältä vuokrapirssiä alle. Toisaalta julkinen liikenne toimii Kataloniassa omien kokemusteni mukaan hyvin eikä lippuja ole todellakaan ylihinnoiteltu, joten autottakin pärjää mainiosti. Itse lensin siis ensin Barcelonaan, otin sieltä Renfen junan Gironaan, Gironassa vaihdon kulkupelin Teisan bussiin ja lopuksi järjestelin vielä hotelliltani autokyydin ihan perille saakka. Matkapäiviin tuhraantui siis jonkin verran aikaa, mutta eipä tuo nyt paljoa haitannut.


Näytä suurempi kartta
Karttassa punaisilla pisteillä majapaikkani ja uintikeskus sekä viivoina muutama ajamani fillarilenkki.

Majapaikakseni valitsin Girona Cyclingin treenikeskuksen Mas Pelegri-nimisessä hotellissa. Treenikeskusta ja hotellia pyörittää brittiläinen pariskunta muutamine apulaisineen. Hotelli on tuunattu vanhaan katalonialaiseen kivitaloon ja se sijaitsee keskellä kaunista luontoa. Hotelli on mukava, perussiisti ja siellä on kaikenkokoisia huoneita erilaisille reissukokoonpanoille.

Hotellin hintaan sisältyi aamupala ja lisäksi sieltä pystyi tilaamaan illallisen jos ei halunnut lähteä muualle syömään. Illallinen tarjoiltiin hotellin ruokalissa ja kaikki kokuuntuivat nauttimaan sitä yhden ison pöydän ääreen. Illalisen lomassa oli mukava lärpätellä kuulumisia muiden vieraiden kanssa ja vaihtaa hyviä vinkkejä pyöräreiteistä, ravintoloista jne. Täytyy myös mainita, että hotellilla tarjoiltu ruoka oli maittavaa ja ennen kaikkea myös suunnilleen terveellistä.

Sitten itse asiaan eli treeniolosuhteisiin, ne ovat kerrassaan taivaalliset. Ensinnäkin hotellin pihassa on 25 metrin uima-allas, joka on vain hotellin asukkaiden käytössä. Siinä pystyi tekemään hyvin uintitreenin eikä radoilla ollut todellakaan ruuhkaa. Läheisestä Bañyolesin kylästä löytyy myös valtava vesiurheilukeskus, jossa on pari uimahallia sekä tietenkin uskomattoman kaunis ja kirkasvetinen Bañyolesin järvi. Bañyolesista löytyy luonnillisesti myös 500 metrin mittainen uimarata avovesiuimareille!

Treenikeskuksesta pystyy vuokraamaan erilaisia fillareita riippuen siitä haluaako viilettää maanteillä tai rytistellä pusikoissa. Pyöräreitit alkavat tietenkin suoraan hotellin ovelta ja ajamaan pääsee käytännössä heti. Arvokasta treeniaikaa ei siis tarvitse kuluttaa isojen kylien läpi ajamiseen ja vilkkaan liikenteen seassa siivilöimiseen. Pyöräreittejä on myös tarjolla jokaiseen makuun. Hotellin henkilökunta osaa suositella hyviä reittejä, mutta toki niitä voi etsiä itsenäisestekin esim. Stavasta tai vaikka gpsies-sivustolta.

Juoksu on siitä mutkaton laji, että sitä voi harrastaa missä vaan ja tietenkin myös Serinyàssa. Itse kävin tuolla juoksentelemassa lähinnä metsäpoluilla. Polkureitit olivat todella kauniita, mutta taloja vartioivien koirien kanssa kannattanee noudattaa varovaisuutta, ettei jalkalihakset päädy parempiin suihin.

Triathlonlajien lisäksi Serinyàssa voi harrastaa paljon muutakin. Siellä voi muun muassa vaeltaa, ratsastaa, meloa, polkuveneillä, pelata tennistä, käydä salilla ja nauttia ihania ruokia seudun lukuisissa ravintoloissa. Treenikeskuksessa lomaili paljon erilasia ihmisiä, siellä oli tavallisia perheitä, kaveriporukoita, urheilijoita ja yksittäisiä seikkailijoita. Paikka siis sopii lomailuun kaikille.

Omatoimisen harjoittelun lisäksi treenikeskuksessa pyörii väliajoin triathlonleirejä yms. järjestettyä ohjelmaa. Treenileirien valmentajina toimivat treenikeskusta pyörittävä brittipariskunta Garreth ja Fiona, jotka ovat erikoistuneet valmennuksen eri osa-alueisiin. Heiltä voi myös tilata yksittäisiä valmennustunteja ja meninkin leirin lopuksi yhdelle Garrethin vetämälle uintitunnille. Harmittaa etten tullut ottaneeksi enemmän pro-opetusta. Garreth olikin nimittäin mainio valmentaja. Jämäkkä, selväsanainen ja ennen kaikkea hän hallitsi savolaiselle piruilemisen taidon!

Lue lisää

Aurinkoa, treeniä, lepoa ja ruokaa

Edellisen ja tämän viikon tekemiset voisi vallan mainiosti tiivistää otsikon neljään sanaan. Elo Gironassa on siis ollut vallan yksinkertaista ja turistihommat ovat jäänet enimmäkseen luonnonmaisemien ihailuun, museoissa ja kirkoissa en ole paljon käynyt muita häiritsemässä.

Reissun alussa ajattelin, että ehkä olisi järkevä rakentaa jokin treenirunko näiden kahden viikon ajaksi, mutta sitten jotenkin maantie vei mennessään ja olenkin enimmäkseen keskittynyt pitkien matalatehoisten pyörälenkkien tekoon. Tämä on ollut varsin toimiva ratkaisu ja on ollut mukava vedellä vaihtelevia lenkkejä hieman kelien ja omien fiiliksien mukaan. 

Täytyy kyllä todeta, että tuota määrää on tullut tehtyä täällä vähän riskilläkin jos vertaa siihen kuinka paljon normaalisti treenailen kotiolosuhteissa. Toissapäivänä tuli vielä heitettyä sankarilenkin tapainen suraus Ranskanmaan kautta, joten nyt painoin tähän väliin vähän kärijarrua ja vietän pari kevyempää päivää auringosta nauttien. Samassa rytäkässä ehdin rustailla reissumuistot bloggeriin. 

Yhtenä päivänä piti vähän testailla huvin vuoksi paikallista Rocacorban nousua uudelleen. Tömpyrä on siis noin vajaan tonnin korkuinen ja tie ylös huipulle on 14 kilometrin mittainen. Nousun alussa kello käyntiin ja nokka kohti huippua. Tällä kertaa ylösnousemus oli selän puolesta tuskaton, mutta kelloa vastaan tehty kiipeäminen aiheutti vähän edelliskertaan nähden enemmän reisihappoja. Huiputus onnistui hieman reilussa tunnissa ja lopussa sai vähän keräillä itseään. 

Huohottaessani nassu punaisena Rocacorban päällä, paikalle suhautti Specialized-lycrakauris, joka oli noussut huipulle varmaankin 30 minuutissa ja näytti siltä kuin kaveri olisi korkeintaan kiivennyt Ilmalan-juna-aseman sillalle.Hehheh, siinä taas vähän perspektiiviä omaan tekemiseen.

Rocacorban tuuttauksen jälkeisenä päivänä minun oli tarkoitus tehdä joku vähän kevyempi ja ennen kaikkea tasaisempi lenkura. Ajatushan oli mitä mainioin, mutta käytännön toteutus oli vaan hieman erilainen. Noin 15 kilometrin serpentiinirullailun jälkeen totuus valkeni mutkan takaa. Jossain risteyksessä oli käynyt pieni suunnistushassi ja olin lähtenyt kohti yhtä seudun isoimpia mäkiä. Tilanne onneksi helpottui sillä seukunnilla kun pyörän käänsi ympäri. Kismittää kyllä aika paljon, kun luostarin munkit jäi näkemättä, mutta ehkä miä vielä ehdin tuonne ottamaan uusinnan paremmilla eväillä.

Toissapäivänä oli tosiaan aiemmin mainitus sankarilenkin vuoro. Suunnitelmana oli ajaa noin 185 kilometrin pituinen lenkki, joka koukkasi parin mäen ja Ranskan kautta takaisin Kataloniaan. Nousumetrejä tuolle reitille kertyi reilu 3000.

Lenkki oli tosiaan aika raisu, mutta tasaisella etenemisellä sain sen jyrättyä kokonaan läpi. Onneksi sain myös täältä hotellilta yhden hullun matkaan mukaan, joten ei tarvinnut olla omissa ajatuksissa kokonaista päivää. Ihan viimeisimmässä mäessä meinasi tehdä jonkun verran tiukkaa, mutta ylös tultiin! Tämä lenkki toimi myös hyvänä checkpointtina kesän kisoja ajatellen. Niissä tullaan nousemaan jotakuinkin saman verran ja hienoimmillaan kaiken saa vielä kruunata maratonilla. Kaikenlaisiin keitoksiin sitä keksiikin itsensä ilmoittaa :)

Lue lisää

Terkkuja treenileiriltä!

Tulevan kesän mäkivoittoiset koitokset alkoivat jännittää talven pimeinä tunteina sen verran paljon, että päätin lähteä talviloman viettoon Espanjaan Gironan seudulle. Hyppäsin eilen aamulla Finskin sinisille siiville ja en olisi ilmeisesti parempaa lähöpäivää voinut valita, kun Suomessa kevät alkoi juosta takaperin. Gironassa minun on tarkoitus olla seuraavat kaksi viikkoa ja keskittyä hyvien treenien tekoon loisto-olosuhteissa.

Eilinen meni tosiaan pitkälti matkustamiseen, joten illalla en tehnyt muuta kuin kevyttä lihashuoltoa. Tänä aamuna tilanne oli onneksi toinen, kun olin saanut nukuttua matkaväsymykset yöllä pois. Aurinko helotti heti aamusta kirkkaana taivaalla, joten päätin lähteä avaamaan maantiepyöräkauden.

Sain hotelliltani pikkuisen paperikartan, johon oli kirjattu ohjeet noin 100 kilometrin mittaisesta reitistä. Ajattelin, että sehän voisi olla sopivan mittainen lenkki ajella rauhaksiin, katsella maisemia ja totutella taas ulkona ajamiseen. Noh, ihan vähän meni metsään tämä ajatus.

Reitin alkuosaan osui heti melkoinen tömpyrä, joka meinasi ottaa luulot pois. Rocacorban nousulla on mittaa noin 14 kilometriä ja tuossa matkassa ehditään kapuamaan suoraan ylöspäin vajaat 900 metriä. Sinällään tuo ei vielä ole mikään ihmemäki, mutta maastavedoista ja painavan rinkan kantelusta totaalijuntturaan jökkiytynyt selkä tuo ajoon hieman koomisia piirteitä. Matkan varrella minun piti pari kertaa heittäytyä tienposkeen selälleen helpottamaan juntturoita. Luojan kiitos reitti meni keskellä pusikkoa ja se tarjosi riittävästi omaa rauhaa omintakeiselle etenemiselle. Ähäkutti, pääsinpä mäen kuitenkin ylös asti ja maisemat huipulta olivat aivan todella makeat!

Rocacorban valloituksen jälkeen ajelin sitten loppuun vähän taisaisempaa pätkää nautiskellen hyvästä asfaltista ja ihanasti helottavasta auringosta. 100 kilsan lenkki jäi vielä haaveeksi, mutta onneksi tässä on vielä monta mahtavaa zygäilypäivää jäljellä.

Lue lisää

Kauden 2014 käynnistelyä Vierumäellä

Toissa viikolla houkuttelin Tintin matkaan mukaan ja lähdimme kohti Vierumäkeä treenileirille. Kyseessä ei ollut mikään triathlonhäppeninki vaan suunnistusleiri. Vuodenajasta johtuen suunnistuksen osuus leiriohjelmasta oli kuitenkin rajallinen, joten me mahduimme hyvin Tintin kanssa joukkoon mukaan. Leiriohjelma koostui tiukemmista juoksu- ja suunnistustreeneistä ja näiden vastapainoksi oli tarjolla kevyempää hiihtoa taikka uintia. Taitolajeista ohjelmaan oli valittu salibandy :)

Lähdimme tosiaan perjantaina iltapäivästä Tintin kanssa autolla kohti Vierumäkeä. Aikataulullisesti olimme ehtimässä oikein hyvin alkuillan treeniin. Mäntsälän hujakoilla meikäläisen kartturintaidot haihtuivat kuitenkin tuhkana tuuleen ja hojotimme Mäntsälän Shellin rampista ohi bensavalon huutaessa kojelaudalla punaisena.

Isi on usein toitottanut, että bensavalon syttyessä autolla ajaa vielä 100 kilometriä. No ei aja. Oikeasti sillä ajaa 53,2 kilometriä. Näillä spekseillä hyvin alkanut matkantekomme siis tyssäsi moottoritien varteen.

Menon hyydyttyä aloimme puntaroida useita erilaisia vaihtoehtoja. Lopulta hyppäsimme autosta ulos ja aloimme huiskia ohikiitäville autoilijoille. Onneksi meidän ei tarvinnut siinä kovin kauaa viuhtoa, kun pelastava ritari kurvasi tien sivuun. Tämän ihanan ihmisen avustuksella kävimme hakemassa bensaa kanisteriin Mäntsälän Shelliltä ja saimme Sitikkaan vähän menovettä lisää. Matka jatkui tästä nauravissa tunnelmissa ja pääsimmehän me lopulta sinne Vierumäelle asti.

Saavutettuamme määränpään ehdimme käydä katsomassa muiden juoksutreeniä. Meno näytti kovalta ja olisi ollut kiva olla viilettämässä mukana. Onneksi Vierumäellä ei nähtävästi ollut tuona viikonloppuna aivan hullua ruuhkaa, joten pienen uudelleenaikataulutuksen jälkeen pääsimme Tintin kanssa vetämään oman juoksutreenimme. Painelimme sisäradalla 3x5x200 metrin vetoja ja tämä oli ihan tosi kiva treeni!

Lauantaiaamuun starttasimme pienellä aamulenkillä ja ehdimme vielä käydä kurkkimassa avantouinnin sm-kisoja. Homma näytti aivan liian hyytävälle meikäläisen silmiin. 

Lauantain ensimmäinen treeni oli taas juoksua ja tällä kertaa riipaisimme 5x1km vedot ja ideana oli kiristää tahtia joka vedolla. Vetäisin neljännen vetoni vähän turhan napakasti, josta seurasi se että viides veto oli aika tahmea. Noh, sainpahan järkytettyä kroppaani tekemällä vetoja pidemmän tauon jälkeen.

Iltapäivästä kävimme sitten uimassa ja kiskoin altaassa jonkun 1,5 kilometriä rauhalliseen tahtiin. Lopputreenistä aloimme vielä seurakaverini kanssa leikkiä GoProlla ja kuvailimme vähän uintitekniikka ja -hyppyjä. Tuosta pelleilystä sai taas ihan hyvät naurut aikaan.

Leirin viimeiset kaksi treeniä olivat lauantai-illan salibandyt ja sunnuntaiaamun sprinttisuunnistustreeni. Olipa muuten kiva suunnistaa pitkästä aikaa ja huippua kun Tintti tuli mukaan juoksemaan! Ratamestari oli ujuttanut radalle ihan mukavan loppunousun, joten kun sen oli vetänyt pariin kertaan, niin reidet olivat ihan sopivassa kotiinlähtökunnossa. 

Nyt takana on jo viikko treeniä varsinaisen suunnitelman mukaan, joten tästä tämä kausi 2014 pikkuhiljaa starttailee. Raportoin tämän kauden suunnitelmista, treenien etenemisestä, tavoitteista ja muista hömpötöksistä edelleen tässä blogissa aktiivisen epäaktiivisesti. 

Lue lisää

Treenileri, raportti 7

Yksi vielä :)

Treenileirin virallinen osuus Calellassa loppui perjantaina 2.8. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä nopeaa poistumista, joten ehdin aamusta heittää vielä kunnon uintitreenin meressä.

Edellisestä kerrasta sisuuntuneena ajattelin, että perhana vieköön uin siellä kunnon matkan yrjötti miten paljon tahansa. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin tottua siihen. Niinpä sitten aamuinnoissani painelin rannalle mustanahka kainalossa ja aloin kiskoa sitä ylleni muiden päivänpaistattelijoiden katsellessa ihmeissään. Turisteilla on ilmeisesti tapana pikemminkin vähentää vaatetta rannalle tullessaan...

Kaikesta tuijottamisesta huolimatta painelin mustaan verhoutuneena uhmaamaan mereneläviä. Loppujen lopuksi sain uitua meressä liki tunnin ja homma tuntui sujuvan ihan nätisti. Onneksi kävin tekemässä tämän treenin. Sain nyt varmuuden siitä, että kyllä uintiosuuskin tulee menemään läpi kunhan en lähde koheltamaan. Ja milloinkas tämä sutki mitään koheltaisi :)

Iltapäivästä otimme junan kohti Barcelonaa ja tarkoituksenamme oli viettää siellä viimeiset pari päivää. Näille päiville ei oltu suunniteltu niin paljon treenejä. Lähinnä kai tarkoitus oli vähän shoppailla.

Vasemman laiturin hotellisuositus osui kohdilleen. Heti aulassa odotti jättikuppo karkkia.

Viimeiset päivät Barcelonassa kuluivat sukkelasti. Lauantaina olimme jo suuntaamassa rannalle, mutta sitten pilvet ehtivätkin hyökätä taivaalle ja vaihdomme suunnitelmaksi turrejuoksun. Kävimme Tintin kanssa kartta kädessä juoksemassa muutamalta turistikohteelta toiselle. Oikeasti tuo oli aika hauska tapa tutustua kaupunkiin!

Turrerundanilla Montjuicille tikkaamassa.

Monjuicin huipulla olevan linnan muurilla temppuilemassa. Siinä ei olisi saanut temppuilla. Kerran jo saatin vartijalta huomautukset. Heti hänen silmänsä välttäessä hiiret alkoivat taas hyppiä muurille. Vähän meinas olla kankeeta. 20 vuotta sitten oli vähän helpompaa vääntää ihteään mutkalle.

Paulautusjuomissa ei ollut kertaakaan valittamista.



Lauantai-illasta kävimme sitten illallistamassa koulukavereideni kanssa, jotka sattuivat myös samaan aikaan reissuun. Kävimme syömässä oikein kunnon tapassetit ja pikkuisen myös tutustumassa Barcelonan yöelämään. Homma ei kuitenkaan yltynyt miksikään himotamppaamiseksi, joten sunnuntaina jaksoi vielä lähteä kaupoille. Paitsi kaupat olivatkin kiinni. Jeps. Se siitä shoppailusta sitten :)

Tilattiin tapastelun päätteeksi kaikki kyseisestä ravintolasta löytyvät jälkkärit. Oliko vähän siistiä :)

Tintin kanssa fiilistelemässä Malesian opiskeluaikoja missäs muualla kuin Starbucksissa. Traditio, jota ei voi muuttaa.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 6

Ja aihepiiri pyöriköön edelleen treenileirin ympärillä.

Treenileirin keskiviikko ja torstai (31.7 & 1.8) omistettiin hyvin pitkälti pyöräilylle. Keskiviikkona kävimme ajamassa hieman lyhyemmän töräyksen, jotta Tintti ehtisi edes vähän tottua vuokrapyöräänsä. Aluksi yritimme suunnata rauhallisemmille kyläteille ylös kukkuloille, mutta paikallinen kartta tekikin meille jekut. Puolen tunnin kapuamisen jälkeen asfaltti katosi altamme ja päätimmekin aika äkkiä ottaa 180 asteen kiepsaukset. Pikaisen uudelleenreitityksen tuloksena päätimme suunnata nuuskimaan tulevaa pyöräilyosuuden kilpailureittiä. Ajoimme reitin Calellasta Mataroon ja takaisin. Saimme siis tosiaan ajaa kokoajan autojen seassa. Treeniympäristönä tämä ei ollut se kaikkein viehättävin vaihtoehto, mutta espanjalaisia autolijoita on pakko kehua. He huomioivat liikenteen seassa sotkevat pyöräilijät erinomaisen hyvin, eivätkä todellakaan tule pörinäpömpeleillään takarenkaaseen ahdistamaan :)

Oli muuten hyvä, että kävimme nuuskimassa tulevan kisan pyöräilyreittiä. Asfaltin kunto on pikkuisen eri luokkaa kuin Suomessa ja tuntui, että tuolla tuuppasi aika vaivattomasti ihan hyviä vauhteja. Täytyy vain toivoa ettei kisapäivästä tulisi kovin tuulista!

Pyöräilyn päätteeksi lähdimme vielä tekemään uintitreeniä mereen. Meriuinnin treenaaminen olikin yksi tärkeimpiä tavoitteita tämän treenileirin osalta ja se on asia mitä ehkä vähän jännitän varsinaisen kisan osalta. Muistan nimittäin oikein hyvin ne kerrat kun olen surffausta räpeltäessäni vetäissyt suolavettä kitusiini. Siinä vaiheessa homma on aina kääntynyt yrjön puolelle. Onneksi Calellassa ei ollut tällä kertaa surffaamiseen kelpaavia aaltoja, joten siinä mielessä homma oli helpompaa. Aaltojen pienuudesta huolimatta minulla on edelleen hieman tottumista märäntyneen hummerin makuun suussa, suolan kirvelemiseen nenukissa ja puhumattakaan niistä jättimäisistä merihirviöistä, jotka veden kirkkaudesta johtuen näkyvät jo hyvän matkan päästä :)

Namia. Maistoin ensimmäisen kerran jugurttijätskiä. 

Noh, koska en edelleenkään kelvannut minkään hirviön ruokalistalle, sain lähteä treenaamaan seuraavanakin päivänä. Viimeisen päivän kunniaksia otimme pyörät olille ja suuntasimme kaksiraiteisella ensiksi Gironaan. Paistattelimme hetken päivää kierrellen vanhaa kaupunkia ja lopulta pääsimme ihan treenin makuun. Ajelimme jälleen pitkin pikkuteitä auringon tiristäessä meistä nesteitä pihalle.

Taukopaikka. 

Ei se tämäkään treeni ihan kommelluksitta mennyt kun ensimmäiset puolituntia Tintti sai kitkuttaa takajarru lukkiutuneena. Onneksi tämä huomattiin kuitenkin suht ajoissa ettei Tintin tarvinnut loppumatkaa olla ihan täysin hapoilla.

Jano!

Seuraava kommellus sattui sitten navigoinnin kanssa kun jotenkin vaan yht'äkkiä tajusimme ajavamme moottoritiellä. Jep. Jännitti niin kuin tuktukissa konsanaan. Rauhallisella jännittämisellä selvisimme tästäkin autopista-kommelluksesta.

Aurinko lasissa.

Lopputreeni menikin oikein mukavasti. Ainut pettymys oli se kun lähdimme innokkaina jynssäämään ennalta jyrkäksi povattua mäkeä yhden kirkon päälle. Mäessä piti olla nousua kuulemma 14 %. Pyh ja pah. Mäki olikin ihan iisibiisi. Pitää varmaankin lähteä ensi kesänä ajelemaan Ranskan ympäriajon mäkiä. Eiköhän siellä saa reiskat tarpeeksi kyytiä :)

  
















Näissä maisemissa kelpasi ajella.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 5

Turinat treenileiristä saa jatkua, koska sieltä on olemassa edes jonkinmoista kuvamateriaalia.

Treenileirin maanantai oli tosiaan suunniteltu hieman kevyemmäksi päiväksi, mutta tiistaina palattiin heti ruotuun ja treenattiin enemmän kuin 1H/päivä. Aamu alkoi tuttuun tyyliin uintitreenillä Calellan Crol Centressä. Siellä ei ollut edelleenkään ruuhkaa ja aurinko piti selkälihakset vetreinä. Keskityin tässä uintitreenissä oikeastaan vain tekniikan  hiomiseen, kun ei oikein muuta jaksanut. Samalla opetin Tintille parit perusjipot uintitekniikasta tavoitteenani käännyttää hänetkin tämän lajin pariin :) Tinttihän hoksasi tekniikan sukkelasti, joten käännytyksen suhteen kaikki näyttää lupaavalle.

Videoitiin myös vähän uintitekniikkaa. BÖÖ!


Iltapäivästä sipaistiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin hikoilemaan kohti Pineda de Marin-kaupunkia. Tarkoituksena oli siis juosta sinne ja käydä vuokraamassa sieltä Tintillekin hieno maantieruoska pyörälenkkejä varten. Olin jo heti alkuun masentunut kun sain lähteä kahden entisen pikajuoksijan peesiin. Lopullisesti surkastuin kun otimme vähän loppukiriä pyörakaupan pihaan. Onneksi Ironman kestää pikkusen pidempään kuin 10 sekuntia.

Tappiosta huolimatta Pineda de Marista piti vielä länkyttää takaisin Calellaan noin 8 kilometrin verran. Matkahan meni oikein mukavasti kun onnistuin kehittämään itselleni valtavan juoksutekniikkakriisin ja jaksoin vatvoa sitä juoksukumppaneilleni. Kriisi jatkaa kyllä edelleen eloaan ja ensi talven aikana asialle varmaan tartteis tehdä jotain ja ehkä aika paljonkin :)

Näin se kului tämäkin treenipäivä aurinkoisissa ja iloisissa merkeissä. Illalla syötiin muuten jänistä ja juotiin Cava-sangriaa. Hups.

Blob-blob-blob

PS. Jos meinasi juoksutekniikka ahdistaa, niin illalla sain lisää päänvaivaa. Oman uintitekniikan videolta katselu herätti nimittäin lisää ajatuksia. Eihän tuokaan lapiointi ihan parhaalla mahdollisella tavalla suju ja tekniikassa olisi vielä rutkasti kehitettävää. Onneksi nyt on tuota videomateriaalia käytettävissä korjaavien toimenpiteiden hahmottamiseksi.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 4

Nyt tulisi vihdoin raportti numero neljä Calellan treenileiristä! Palataanpa siis ajassa reilusti taaksepäin, aina maanantaihin 29.7.

Heräsin maanantaihin melko voipuneena sunnuntaisesta seikkailusta. Onneksi tällä kertaa oli kyseessä hieman spesiaalimpi päivä, joten väsymyksestä viis. Heti aamun alkajaisiksi Tintti nimittäin löyttäityi meidän sporttijengiin. Alunperin Tintin tosin piti tulla jo sunnuntai-illasta meitä ilahduttamaan, mutta Finskin siivissä ei ollut tällä kertaa luvattua pitoa. Noh, aamuksi perille :)

Aloitimme aamun yhdessä syömällä oikein tuhdin aamupalan ja nautiskelemalla vakkarikahvilastani hakeemaani aamukahvia. Pupeltamisen lomassa aloimme kartoittaa päivän action plania. Lopulta suunnitelmaksi muodostui kevyt uintitreeni päivälle ja illaksi katsomaan MM-uinteja Barcelonaan.

Uintireenit käytiin vetäisemässä paikallisessa Crol Centressä, joka on ilmeisesti suhteellisen suosittu huippu-uimareiden harjoitusmekka. Kun me sinne ensi kertaa astelimme, niin meinasihan siinä leuka loksahtaa auki itse kultakin. Paikka oli käytännössä tyhjä ja meillä oli kymmenen 50 metrin ulkouimarataa käytössämme. Ei kyllä käynyt kaakeleiden katselu kyrsimään!

  


















Päivän treenit hoidettuamme hyppäsimme iltapäivästä Barcelonaan vievään junaan ja suuntasimme kohti MM-uinteja. Olimme ostaneet liput etukäteen netistä, joten sen kummempia säätöjä ei tarvinnut enää vääntää. Kävelimme vain kisapaikalle ja istahdimme nautiskelamaan kisatunnelmasta. Harmillisesti maanantai-iltana ei uinut yhtään suomalaista. Olisi ollut kiva kannustaa heitä!

Kisahalli

Kannustettiin hulluna ja mietittiin miten tuollaiset lihakset saa ;)

Tapasteltiin pimientoseja, patataseja ja quesoja.

Jotain sattumanlaukaisuja kännykästä. Olin aika huono turisti tällä reissulla.

Illan kruunasi mikäs muukaan kuin Justin Bieber-gelato, se maistui ihan HubbaBubba-purkalle. Olisihan se pitänyt arvata :)

Lue lisää

Treenileiri, raportti 3

Lauantaisen testilenkin tuupattuani ja havahduttuani hikoillen sunnuntaihin, sain onnekseni todeta, ettei flunssani ollut halukas kiusaamaan minua sen enempää. Oloni oli siis hieman parempi ja pystyimmekin lähteä taas pyörän selkään tutustumaan Calellan ympäristöön. Jos olisin tiennyt etukäteen millainen lenkki minua odotti, minulla olisi saattanut olla mielihaluja livistää tästä setistä pakoon.
 

Suunnittelimme reittimme etukäteen ja tiesimme kyllä, että pitkä ajo olisi tiedossa. Arviomme mukaan lenkki tulisi olemaan noin neljä tuntia. Tosin arvioiteassa reitin pituutta perinteiseltä paperilituskakartalta, suattaapi siihen tulla heittoa.

Lähdimme aamusta liikeelle ja jälleen sataprosenttinen auringonpaiste toi hyvää fiilistä ajoon. Tällä kertaa reitinvalinta osui kohdille ja pääsimme varsin nopeasti ajamaan rauhallisia ja kauniita pikkuteitä. Maisemien ja pikkuteiden ansiosta taisin päästä ensimmäistä kertaa maantiepyöräilyn tunnelmiin a la España.

Heti alkuun minulla oli myös vaikeuksia havaita reitille osuvia ylämäkiä. Suomessa niiden havainnointi on mielestäni helpompaa. Ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa eniten ajelen, ylämäet ovat lyhyitä ja teräviä. Espanjan suunnalla taas ylämäki saattaa olla esim. 10 kilometriä pitkä, mutta se hivuttautuu ylöspäin aika ovelasti. Jaloissa tuntuu mäki, mutta jos puusto saattuu sopivasti peittämään, niin silmissä mäki ei oikein näytä miltään.
 
Loppujen lopuksi päivän treeni taukoineen kesti noin 9 tuntia, noususummaksi muodostui 3 kilometriä ja matkaa taisi kertyä 140 kilometriä. Helteisessä kelissä ja hieman haastavassa energiansaantipolitiikassa väliin mahtui muutamia synkkiä hetkiä.

Ensimmäinen näistä tummumisista tapahtui ennen puoliväliä. Olimme kinkanneet Villen kanssa yhtä syntistä ylämäkeä jo ties kuinka kauan ja juomamme alkoivat olla vähissä. Kieli pitkällä odotimme jokaisen mutkan jälkeen ensimmäistä paikkaa, josta saisi juomista. Onneksi sellainen löytyikin melko pian kun saavutimme mäen päällä olevan hylätyn juoma-automaatin. Tarjosimme sille rusinaisin suupielin viimeisiä kolikoitamme, mutta alkuun mokoma vehje hylki niitä. Noh, lopulta rakkine virkosi lepotilasta, nielaisi rahamme ja antoi meille vastineeksi kylmää kokista. Eipä ole kokis ihan hetkeen yhtä hyvälle maistunut.
















Toinen tummuminen taisi sattua reitin puoliväin tienoille, kun tienristeyksen jälkeen nenän eteen tupsahti liikennemerkki, joka kertoi tämmöiselle yksinkertaiselle ihmiselle mäen nousukulman. Se oli 10 astetta se, ei tarvinnut enää arpoa ollako vai eikö olla mäessä. Tottumattomalle helteen piiskaamalle pohjoismaalaiselle se oli täydellisintä herkkua niin kauan kunnes iski verensokerien vajaukset. Geelilimaa innolla suuhun ja vointi oli hetken päästä taas kohdillaan.

Kolmas selkärangan nitkahdus osui aivan viimeisille kilometreille. Loppumatka oli nimittäin tasaista hyväpintaista asfalttia ja tuntui että siinä sai paahdettua vähän kovempaa vauhtia. Paahtaminen loppui tosin lyhyeen kun verensokerit olivat alhaalla jälleen. Siinä vaiheessa päätin hidastaa tahtia ja ajella rauhaksiltaan kämpille. Mielessä pyöri tasan yksi haave, KitKat-suklaapatukka. Hoin mielessä rimpsua ”kitkatkitkat” ja painelin loppumatkan kotiin. Kämpän pihassa ryöstin Villen rahat ja painelin suklaakaupoille ennennäkemätöntä vauhtia.

Tässä se taas nähtiin kuinka pitkissä suorituksissa on tärkeää huolehtia tasaisesta energian ja nesteen nauttimisesta. Täydenmatkan trillä ei ole varaa kokea kovin voimakkaita KitKat-hetkiä.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 2

Ensimmäisestä yöstä selvittiin kunnialla ja yritin aloittaa uuden päivän (sunnuntai 28.7) taas reippain mielin. Kotisuomessa niskaan puskenut flunssa piti kuitenkin edelleen minua pienessä pinteessä ja tahtomattaan tämä veti fiilismittaria hieman alaspäin. Tällekin päivälle jäi kuitenkin vielä muutamia käytännön asioita hoitamatta, joten onneksi suurta painetta täysimääräiselle treenaamiselle ei vielä ollut.

Kävimme aamusta muun muassa vuokraamassa minulle maantiepyörän. En jaksanut raahata omaa pyörääni tuhansien kilometrien päähän vaan katsoin parhaaksi vuokrata paikan päältä maantiemenopelin. Olin katsonut netistä, että Calellassa pitäisi olla maantiepyöriä vuokraava firma nimeltänsä Medbikes. Lopulta selvisikin, ettei se ollut ihan Calellassa, vaan parin ”kylän” päässä pohjoisessa. Ei siis muuta kuin junan nokka kohti rannikkoa pohjoiseen. Lopulta vuokraamo löytyi ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen Medbikesin toimintaan. Sain heiltä ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua sekä loistavan menopelin viikoksi käyttöön.

Pyörä uudemman kerran samassa fotossa

Käytännön asioiden ratkettua pyörän testailu alkoi poltella takaraivossa. Päätin tehdä kevyen testitreenin lauantain päätteeksi yhdessä Villen kanssa. (Ville on siis ystäväni ja aivan julmetun kova valmentautumis/varustementorini näissä trihommissa) Testitreenin tarkoituksena oli totuttaa minut uuteen pyörään ja katsoa mitä nuhainen nenä tuumaisi urheilusta. Pieni reitin plänäys siis alkuun ja ei muuta kuin sitkuttamaan.
















Aurinko nousee Espanjassakin
 
Ensimmäiseksi reitiksi emme osanneet valita sitä kaikkein rauhallisinta ja kauneinta vaihtoehtoa. Tulimme ajaneeksi melko paljon autojen joukossa ruuhkaisten teiden varressa. Aloimme jo hieman pohtia joskohan täällä Calellassa onkaan kovin hyvät mahdollisuudet maantiepyöräilylle. Seuraavat tarinat osoittavat tämän pelon onneksi turhaksi.

Justin Ice, oli tietenkin pakko maistaa (maistui hubbabubba-purkalle yllättäen)

Lue lisää

Treenileiri, raportti 1

Vietin reilun viikon kesälomastani Calellassa ja Barcelonassa treenaten syksyn päätavoitettani varten. Suuruudenhulluuspäissäni ajattelin, että ehdin kirjoitella sieltä reissu- ja treenipäiväkirjaa joka päivän osalta. Täyttäisin blogini hienoilla ja aurinkoisilla fiiliskuvilla jne…

Totuus onkin ihan toisenlainen. Taisin yhden kirjoituksen väsätä kännykällä ja siihen se sitten jäi. Rästissä on siis tuhat ja yksi tarinaa ja niitähän on hyvä alkaa kirjoittaa puhtaaksi lentomatkalla kotisuomeen. Hommaa vauhdittaa mukavasti myös läppärin hiipuva akku.

Saavuimme treenikohteeseemme siis perjantaina 26.7 iltapäivästä. Calellassa oli vastassa todellakin aurinkoinen ja kuuma keli. Tavaroiden kantelu ja vuokrakämpän avainten metsästys pienoisessa väsymys/flunssatilassa kävi kyllä ensimmäisestä treenistä. Lopulta pääsimme kuitenkin tukikohtaamme ja loput ensimmäisestä päivästä käytimme täysin asunnon teknisiin ominaisuuksiin tutustuen, keskustan kartoittamiseen ja vuokramaantieruoskan metsästykseen.

Junamatkalla Calellaan juttelin vanhan espanjalaisen herrasmiehen kanssa ja hän kertoili minulle hieman tarinaa Calellasta. Paikka on kuulemma venäläisten turistien suosima ja ravintolat painottavat tarjontansa ehkä enemmän turistiruoan suuntaan. Ensimmäisen päivänpuolikaan perusteella näin näytti olevankin. Lisähavaintona vielä sen verran, että kohde on myös eurooppalaisten abiturienttien suosima. Pikkubilehileitä kylässä tuntui siis myös kuhisevan.

Ensimmäinen päivä pistettiin sitten pakettiin toteamalla, että kämpässä olisi ehkä voinut olla ilmastointi (varauksessa taisi käydä bugi). Nukkumaan mennessä läähätytti ja soikkelia pukkasi. Kuumuuteen kuitenkin voi adaptoitua jokseensakin, joten ei otettu siitä hirveitä kierroksia. Sitä paitsi ilmastoinnista saa nuhan. Toinen nukkumista vastaan asettuva kilpakumppani oli sitten diskojytä ja öisillä kaduilla ilakoivat abiturientit. Muu ei auttanut kuin käydä avoimin mielin ja ikkunoin nukkumaan korvatulpat tärykalvoihin liimautuneena. 

Tässä vielä muutama vinkki Calellaan treenileiriä suunnitteleville:

• Asuntoa ei ainakaan kesälomakautena kannata ottaa Riera Capaspre -nimiseltä kadulta jos mielii nukkua enemmän kuin bailata.
• Kesäkuukausina ilmastoitu asumustila on aika bueno jos on tottunut nukkumaan viileähkösti.

Tarinat jatkuu taas huomenna!

 
Ensimmäisen päivän namipaellat.

Lue lisää