Ihana ja hoppuinen viikko
Julkasija Sanna ajankohtana tiistaina, toukokuuta 14, 2013
Ei kommentteja
Viime viikko meni melkoisessa hujauksessa ohi enkä todellakaan ehtinyt sammaloitua sohvalle. Luonnollisesti sain sijoitettua aikaani treenaamiseen ja sen lisäksi hauskanpitoon ystävieni kanssa. Viikonloppuna tuli nimittäin piipahdettua Mikkelissä viettämässä ystäväni polttareita. Polttarit menivät mielestäni loistavasti ja itse päivän sankaritar tuntui nauttivan ohjelmasta täysin siemauksin. Päivä oli meille kaikille ikimuistoinen!
Vaikka viime viikkoon mahtui reippaasti ohjelmoitua tekemistä, sain silti suunnitellut treenit tehtyä ilman suurempia stressejä. Yhteensä treeniä kertyi noin 10 tuntia ja ne jakautuivat näin:
Lenkkikaveri tarkenee jo uida, itse odottelen vielä uintikelejä
Kaunista Espoolaista metsää
Helatorstain sumut Savossa
Matkalla Savoon
Näin myös tällä viikolla taas painajaista itse kilpailusta. Tässä unimaailman hörhösetissä uintiosuus piti tällä kertaa suorittaa suolaisessa ja tyrskyisessä joessa. Uinnista selvisin joten kuten hengissä, mutta sitten päänvaivaa aiheutti kadonneet vaihtopisteet. Näin tällä kertaa :)
Tämä viikko tulee myös olemaan kiireinen ja voi olla, että treeneistä on pakko joustaa hieman. Liian väsyneenä ja stressaantuneena ei auta painaa treenistä toiseen. Kropalle pitää antaa aikaa myös chillata hieman ja tämä sääntö pätee jokaiseen ihmiseen, treenasi sitä Ironmanille tai ei. Ei saa kiristää uimalaseja liian tiukalle ettei pilke silmäkulmasta katoa ;)

- Uinti 1:50
- Pyöräily 4:40
- Juoksu 2:50
- Voima 0:45
- Venyttelyä joitain minuutteja
Lenkkikaveri tarkenee jo uida, itse odottelen vielä uintikelejä
Kaunista Espoolaista metsää
Helatorstain sumut Savossa
Matkalla Savoon
Näin myös tällä viikolla taas painajaista itse kilpailusta. Tässä unimaailman hörhösetissä uintiosuus piti tällä kertaa suorittaa suolaisessa ja tyrskyisessä joessa. Uinnista selvisin joten kuten hengissä, mutta sitten päänvaivaa aiheutti kadonneet vaihtopisteet. Näin tällä kertaa :)
Tämä viikko tulee myös olemaan kiireinen ja voi olla, että treeneistä on pakko joustaa hieman. Liian väsyneenä ja stressaantuneena ei auta painaa treenistä toiseen. Kropalle pitää antaa aikaa myös chillata hieman ja tämä sääntö pätee jokaiseen ihmiseen, treenasi sitä Ironmanille tai ei. Ei saa kiristää uimalaseja liian tiukalle ettei pilke silmäkulmasta katoa ;)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti