Kinabalun valloitus

Hepulis hei!

Nyt ei taalla tietotekniikka skulaa niin ei saa kuvia ladattua, mutta runosuoni on ehtymaton eika vaadi sen kummempia kikkailuja toimiakseen;) Eli stooria Kinabalulta!

Maanantaina siis hasellittiin Kinabalulle kiipeamista kuntoon. Jotta tuonne vuorelle ylipaataan saapi lahtea raahustamaan tarvitsee varata majoitus 3000 metrin korkeudesta ja hommata kiipeamislupa. Tuolla 3000 metrissa on luonnollisesti rajoitettu maara peteja kaikille kiipeilijoille, joten jos petipaikkoja ei ole, ei heru kiipeamislupaakaan. Meita oli siis lahdossa kolme Veikkaa vuorelle. Aluks ei ollu paikkoja tiistana alkavalle kapuamiselle, sit loyty paikka yhdelle ja lopulta kaikille kolmelle saatiin paikat. Mystista siis. Onneks paikat kummiski loyty, ja viela halvimmat mahdolliset. Maanantaina ei muuta sit tehtykaan ku hurautettiin Kinabalu-vuoren luontopuistoon ja buukattiin siita lahtelta majoitus yhdeks yoks. Tiistaina oli siis vuorossa itte kiipeily. Maanantai-iltana jarkesteltiin ittellemme viela opas kiipeamista varten ja buukattiin kyydit sinne lahelle mista vaellus alkais.

Tiistaiaamuna herattiin aikaisin, mutustettiin aamupalaks nuudelia ja kahdeksan kantturoilla oltiin oppaan kanssa menossa kohti kiipeilyn alkupaikkaa. Vuorelle paasee muuten kahta reittia pitkin. Me valittiin naista reiteista pidempi, koska se ei kuulemma oo niin suosittu ja nain ollen se on vahemman kansoitettu. Eli kaytannossa ei tarvii kokoajan painaa vilkku paalla japanilaisista ohi:D Jeps, no yhdeksalta lahdettiin raahustamaan makea ylos. Jo heti reitin alussa tuli selvaks ettei tasta kauhian helpolla tulis paasemaan. Alhaalla oli aikas kuuma, joten kavutessa puski hyva hiki paalle. Sitte toisaalta reitti ei ollu yhta silee kuin takapihan pururata. Kivea, kantturaa ja jos jonkinnakoista kompastinkivea siina polulla oli.. No maisemat oli mahtavat. Aluks oli perus sademetsaa, sitte mentiin 'pilveen' ja pikkuhiljaa kasvillisuus muuttui karummaksi ja karummaksi.. Parin tonnin jalkeen alkoi tuullakin pikkusen navakammin. Onneks ei kuitenkaan satanu, koska sitten olis ollu kylyma! Kolmen tonnin perusleiriin paastiin 4,5 tunnin raahustamisen jalkeen. Silti ihan hyvin, koska normaalisti jengi kapuaa tuota reittia 6-7 tuntia.. Toisaalta tuolla vuorella jarjestetaan joka vuosi sellanen juoksukisa, jossa karpaasit vetaa sauhuten juosten vuoren huipulle ja alas. Matka on noin 21 kilsaa ja noususumma 2,5 km. Reittiennatys on 2 tuntia ja 17 minuuttia eli ihan hiton kova!

Huipulla myo sitten kaytiin suihkussa (kylmassa), majoituttiin meijan kamppaan (ei lammitysta) ja mutustettiin buffettiruokaa. Naminami. Sitten varauduttiin tulevan yon/aamun koitoksiin ostamalla suklaata ja vuokraamalla meikalle toppatakki:D Enpa ois uskonu toppatakkia tarvitsevani nailla leveysasteilla..Halusin kummiski varautua hyvin, koska huipulla lampotila huitoo nollan tienoilla.. Yhdeksan aikoihin kommittiin sitten peittojen alle, koska aamulla olis puol kolmen aikaan heratys!

Puoli kolmelta oli vahan pollamystynyt olo. Paata juimi edelleen pikkuisen korkean ilmanalan takia. Eipa siina sit muuta ku vaatetta niskaan ja vahan keksia kupuun. Kolmelta starttattiin oppaan kanssa makeen. Alkumatkasta me painettiin aikamoista vauhtia ylospain. Kavuttavana oli kilometrin verran ylospain ja matkassa mitattuna kolmen kilometrin verran. Huipulle pitais ehtia viimeistaan 5.30 koska sitte alkais aurinko nousta. Tuo meijan alkumatkan vauhti oli kuitenkin sen verran hurjaa, et jouduttiin lopulta jarruttelemaan ja kuluttamaan aikaa erinaisissa kivenkoloissa tuulelta suojassa. Ei ollu siis mitaan ongelmia ehtia huipulle auringonnousuun. Onneks! Tuo aamuyon patka oli myos kiva kavuta koska suurimmaks osaks se oli pelkkaa sileaa kalliota ja ei niin kauheen jyrkkaa sellasta. Tietty jonkin verran saatiin kavuta koysien avulla, mutta sehan oli vaan siistia pimeessa tahtitaivaan alla!

Auringonnousu oli huipultakatsottuna kaunis. Eipa siita sen enempaa. Saatte nahda kuvia sitten parin paivan paasta.

Auringonnousun jalkeen alkoi alaspain kikkailu. Sanotaanko, etta se oli melkein rankenpaa kuin ylosnousu. Olihan laskeutuessa kiva ihailla auringon kultaamia maisemia..

Eka kunnon tauko pidettiin taas siella 3000 leiripaikassa nimelta Laban Rata. Siella pakattiin meijan majapaikassa lojuvat romut yhteen kassiin, syotiin aamupala ja jatkettiin valittomasti laskeutumista. Ei voi muuta sanoa kuin etta pitka ja puuduttava oli matka alas.. Edelleen ihmettelen niita sisseja ketka vetaa vuoren huipulle reilussa kahdessa tunnissa. Ihana reissu kaikesta huolimatta, onneks ei satanu ja kaikki meista paasi huipulle!

Alhaalle paastyamme syotiin taas. Nyt oli onneks tarjolla ihan perinteista spagetti bolognesea ainaisen nuudelikanan lisaks, joten se maistui erityisen hyvalle kuten myos jalkiruokakut;) Illaks mentin viela minivanilla takaisin Kota Kinabalun kaupunkiin.

Torstaina herattiin sitten kohtuullisen jaykin kintuin:D Ajateltiin lahtea nuolemaan haavojamme jollekin ihanalle pienelle saarelle. Siella ois sit tarkoitus viettaa ihan rehellista laiskottelu rantalomaa. Eihan tuosta suunnitelmasta tietenkaan sit mitaan tullu vaan loydettiin ittemme istumasta kello 13 sukelluskurssin teoriatunnilla?! Siita myohemmin lisaa, nyt loppuu nettiaika ihan kesken! Tiistaina viimeistaan, heikka.