Treeniviikko número dos
Julkasija Sanna ajankohtana maanantaina, helmikuuta 18, 2013
Ei kommentteja
Toinen treeniviikko on sekin onnistuneesti takana. Elämässä riitti männä viikolla huisketta siihen tahtiin, että suunniteltujen treenien paikkoja jouduin hieman venkslaamaan ja yhden pyöräilyn korvaamaan juoksulla. Tämän seurauksena treenipiirakka näyttää surullisesti pyöräilyttömältä alla olevan kuvan mukaisesti. Ajallisesti urkkailuja kertyi jo hieman enemmän kuin viime viikolla, yhteensä siis 6,5 tuntia.
Viime viikolla aloitin myös paikallisen uimaseuran Cetuksen aikuisten uimakoulun. Se onkin oiva paikka päästä opettelemaan uintitekniikan alkeita tälläiselle wannabevesijetille. Minullahan ei siis ole minkäänlaista uimaritaustaa ja pikkuhiljaa olen vasta alkanut ymmärtää miten tekniikkapainoitteinen laji tuo uinti taitaa olla. Kas kummaa kun asia ei ole selvinnyt Michael Phelpsejä ynnä muita tuijotellessa. Jotenkin olen ajatellut, että lihaksillahan se eteneminen tapahtuu...
Ensimmäisellä kerralla opetus painottui potkuihin ja oikeanlaisen uintiasennon löytämiseen. Teimme erilaisia harjoitteita laudan kanssa, niin vatsallaan kuin selällään uidessa. Suosikkiharjoitteitani olivat uinti altaan päästä päähän ottamatta happea sekä selällään uinti siten, että lautaa pidellään polvien päällä (lauta ei saa pomppia hervottomasti).
Sunnuntaina kävin sivakoimassa lapsuudenystäväni kanssa vajaan parituntisen lenkuran. Höpöttelyn ja kuulumistenvaihdon lisäksi lenkin ehdottomiin kohokohtiin kuului tietysti kuuma kaakao kera tuoreen munkin. Täydellistä tankkaamista sanon minä :)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti