Kisaraportti: Uinti 1.29.22

Edellisessä kirjoituksessa kertailin kisapäivän aamun tunnelmia. Jatketaan nyt tarinaa siitä hetkestä eteenpäin...

Siirryttyäni lähtökarsinaan sadan muun naisen kanssa, kisatunnelma alkoi tiivistyä entisestään. Ympärillä näkyi paljon keskittyneitä ilmeitä ja näin useamman naisen pyyhkivän kyyneleitä silmäkulmistaan. En siis todellakaan ollut ainut, jolle lähtöhetki nosti tunteet pintaan enkä näin jälkikäteen ajateltuna ihmettele yhtään lähtöön liittyvää herkistelyä. Lähtöviivalle pääsy edellyttää monelta kuitenkin lukuisia harjoitustunteja ja kovaa työtä. Kun rantahietikossa lopultakin seisoo lähtövalmiudessa, on olo aika etuoikeutettu.  

Kaikkein tunteikkain hetki minulle oli katsella vammaistriathlonin lähtöä. Osa tämän sarjan osallistujista kannettiin avustajien toimesta varovasti veteen. Heidän startatessaan omaan kisapäiväänsä en voinut enää välttyä pyyhkimästä silmäkulmiani. Nämä urheilijat ovat kyllä todellisia sisupusseja ja loistavia esimerkkejä periksiantamattomuudesta.

Lähtöhetken tunteikkuus oli myös asia, johon en ollut osannut varautua etukäteen. Tavallaanhan se on ihan hassua alkaa tuhertamaan itkua ennen kilpaurheilusuoritusta! Yleensähän starttiviivalla kaivellaan ennemminkin taistelija-asennetta esiin. Noh, ehkä triathlonin startti poikkeaa hieman agressiivisuudeltaan esimerkiksi 100 metrin kilpajuoksusta. Eikä siitä reisille läiskimisestä ole kyllä mitään adrenaliininnostatusapua, kun nahkan suojana on useamman millin neopreenikerros.

Oman starttini ollessa entistä lähempänä, fiilikseni alkoi muuttua enemmän itselleni ominaiseksi. Yritin nauttia viimeisistä minuuteista kaikilla aisteillani. Hymyilin ja olin innoissani, että pääsisin kohta toteuttamaan unelmaani. Hyvä etten haljennut onnesta siihen paikkaan. Lopulta se starttapaukkukin pamahti ja niin säntäsin sadan muun naisen kanssa kohti yhtä seikkailua elämässäni. Kaikki poukkoilevat ajatukset unohtuivat ja aloin keskittyä itse suoritukseen.

Kaikki naisten ikäluokkasarjat starttasivat samaan aikaan eikä uinnin lähtö ei ollut mikään härdelli. Pääsin oikeastaan heti uimaan omaan rytmiini. Uintireitti uitiin yhtenä 3,8 kilometrin lenkkinä ja se oli merkattu keltaisin poijuin. Paikoitellen poijuja oli todella harvassa...

Kuva lähtöpaikasta ja uintireitistä. Kuriositeettinä yllä olevassa kuvassa näkyy tasan yksi triathlonreitin poiju, muut poijut ovat rannan "vakiopoijuja". Eihän niitä poijuja siellä siis ihan hirveästi ollut.

Ensimmäiselle poijulle matka taittui mutkitta, mutta sen jälkeen reittipoijujen välit pitenivät rutkasti ja suunnistusvaikeudet alkoivat. Ensimmäisen poijun ohitettuani aloin tähyillä seuraavaa. En saanut sitä näköpiiriini, joten päätin lähteä kauhomaan muun ryhmän mukana. Siinähän kävi sitten niin, että uimme kaikki suhteellisen reilusti reitiltä sivuun ja meidän piti kurvata jyrkässä kulmassa takaisin oikealle reitille. Tämän ryhmäpummin jälkeen päätin etten enää luottaisi sumeasti muihin.

Uintireitin GPS-käppyrät. Paikoitellen tuli mutkiteltua...

Yksin suunistaminen ja uintilinjan varmistelu hidasti menoani varmasti jonkun verran. Tuntui, että reittipoijujen näkeminen oli kokoajan todella vaikeaa. Niitä oli harvakseltaan enkä nähnyt niitä ellen noussut pystyyn ja yrittänyt tähyillä niitä aallon harjalta. Onneksi ei ollut yhtään tuon tyrskyisempi keli. Toisaalta tilanne oli kaikille sama, joten turhapa tuosta on liikaa välittää.

Uinnin edetessä tutkailin aina välillä Suunnosta etenemistahtiani. Melko nopeasti kävi ilmi ettei uintiajasta tulisi niin hyvää kuin olin kaavaillut. Tavallaan asia hieman harmitti minua, mutta pyrin sysäämään ajatuksen Välimeren pohjaan. Sen sijaan keskityin nauttimaan uimisesta kirkkaan turkoosissa meressä.

Uintireitin loppuvaihessa taisin vielä osua meduusan uintireitille. Kasvojani  alkoi nimittäin poltella yht'äkkiä aika paljon enkä keksinyt mistä muustakaan se voisi johtua. Polttelu jatkui hyvän aikaa, mutta onneksi kasvoihini ei noussut mitään tyylikkäitä polttojälkiä.

Olin kaavaillut uintiaikani osuvan noin 1.20-1.25 välille. Noustuani vedestä ja katsoessani kelloa jouduin kokemaan pienen pettymyksen. Uinti päättyi lopulta aikaan 1.29, joka sillä hetkellä tuntui melko huonolle suoritukselle. Jälkikäteen ajateltuna olen kuitenkin tyytyväinen siihen. Yleisesti ottaen tuossa kisassa taidettiin uida keskimääräistä hitaammin.

Loppuihan se uinti lopulta!

Päästyäni vaihtopussukani  luokse, heitin märkäpuvun pois, mussutin banaanin ja join yhden mehun poistaakseni merenmaun suusta. Sitten vielä naama puhtaaksi, aurinkolotionit niskaan ja pyöräosuutta kohti.

Lue lisää

Kisapäivän aamu

Tämän projektin ehdottomasti vaikein asia on ollut kirjoittaa kisaraportti. Olen yrittänyt rustata sitä epätoivoisesti jo kohta kuukauden verran. En ole oikein osannut päättää mitä kisapäivästä haluaisin kirjoittaa. Sitten kun olen jotakin tekstiä saanut aikaiseksi, on se kuullostanut ihan hölmölle ja delete-nappi on saanut laulaa.

Päädyin nyt sitten siihen tulokseen, että jaan tarinan ainakin neljään osaan. Kirjoitan tarinan kisapäivän aamusta ja sitten omat sepustuksensa uinti-, pyörä- ja juoksuosuuksista. Näin saan hyvän syyn päivittää blogia vähän tiheämmällä tahdilla eikä yhdestä kirjoituksesta tule niin mahdottoman pitkää. Aloitetaan siis kisapäivän aamusta.

Heräsin kisapäivän aamuun virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen. Kello tikitteli tässä vaiheessa 5.00 aamulla ja löysinkin äidin keittiöstä hääräämästä aamupalaa triathleetille. Pöytä notkui tuttuun tyyliin kaikenlaisia herkkuja ja yritin nikertää pöydän antimia mahaani. Sen verran taisi kuitenkin jänskättää ettei Suomesta asti raahattu kaurapuurokaan meinannut oikein maistua.

Aamutoimien jälkeen oli aika suunnata Calellan vielä pimeään aamun tarkastamaan fillari sekä viemään uinnin ja pyöräilyn vaihtopussukat paikoilleen. Pyöräni oli selvinnyt hienosti yön taivasalla tuhannen muun pyörän kanssa eikä sille tarvinnut oikeastaan tehdä muuta kuin pumpata kumit ;) Muutkin kisailijat olivat samoissa tarkistuspuuhissa ja ilmassa oli aistittavissa mukavaa kisafiilistä.

Viimeisten varustetarkistusten jälkeen lähdimme Epun kanssa kävelemään rauhassa kohti uinnin lähtöpaikkaa. Lähtöpaikalle oli reilun kilometrin verran matkaa, mutta mikäs siinä oli kävellessä kaunista rantabulevardia pitkin. Meri liplutteli rauhallisena ja aurinko hiipi taivaalle omaan tahtiinsa värjäämällä taivaan kauniiksi.

Mainitaan nyt vielä se, että äitini oli jo tässä vaiheessa pöheltänyt lähtöpaikalle. Verkkainen odottaminen ei liene hänen vahvin ominaisuutensa :) Taisi äippäkin käydä vähän kierroksilla.

Kaunis aamu. Lähtö lähenee. Jiiks!

Lähtöpaikalle päästyämme nyhdin märkäpuvun päälle ja kävin tekemässä pienen alkuverkan meressä. Meri oli onneksi ymmärtänyt laskea kierroksia aiempiin päiviin nähden eikä se vellonut enää läheskään niin terhakkaasti. Uintikelin pitäisi siis loistava.

Vamosvamos

Verkat tehty ja starttihetki alkaa olla lähellä!

Verryttelyjen jälkeen kello oli jo sen verran paljon, että minun piti alkaa siirtyä kohti lähtökarsinaa. Halatessani maailman parhaimpia kannustajiani, meinasin purskahtaa onnenkyyneliin. Hetki oli niin ikimuistoinen minulle ja olin kovin onnellinen ikiomista kannustajistani.

Päätän nyt tämän tekstin tähän itselleni tärkeään hetkeen. Huomenna ilmestyvässä tekstissä päästään jo starttaamaan :)

Lue lisää

Kisaviikon kuulumisia Challenge Barcelonasta

Kauden päätävoite on saavutettu ajassa 11.47.06. Tavoitehan tuli täyteen jo yli kaksi viikkoa sitten, mutta kisaraportin tekeminen on ottanut aikansa eikä se ole vieläkään valmis. Palataan siihen siis paremmilla pakkasilla ja sitä ennen tässä tulisi hieman kisaviikon kuulumisia.

Alunperin meitä piti lähteä kolme kaverusta tavoittelemaan läpipääsyä Challenge Barcelona täysmatkan triathlonissa. Alkukesästä kävi jo ilmi ettei Kari pääse viivalle. Takaiskut eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan kisaviikon alussa kävi ilmi ettei treenikaverini ja valmentajani Ville pääse matkaan mukaan. Ville joutui pieneen leikkaukseen eikä hän saanut lääkäriltä lupaa lähteä reissuun, kilpailuun osallistumisesta puhumattakaan. Yht'äkkiä olin meistä kolmesta ainut, joka pääsisi toteuttamaan yhteistä unelmaamme.

Tämä kisaviikon alussa ilmennyt uusi tilanne meinasi olla vaikea pala nieltäväksi minulle. Aloitin tämän projektin yhdessä Villen kanssa vuoden alussa ja siitä lähtien olemme puhkuneet intoa kuin Turusen pyssyt. Alkuvuodesta olimme molemmat aikamoisessa rapakunnossa, mutta perusharjoitteluilla saimme nostettua kuntoamme ja tämä yhteinen tavoite tsemppasi meitä eteenpäin. Vaikka emme treenanneetkaan kovin paljoa yhdessä, höpöttelimme kuitenkin projektistamme säännöllisin väliajoin. Keskustelun aiheina oli milloin mitäkin, kuten kisataktiikka, pyöräosuuden wattilukemat, juoksuosuuden piinaavuus tai unelma ylittää maaliviiva.

Vaikka tässä tilanteessa ei ollut kyse mistään kovin vakavasta tai peruuttamattomastia asiasta, kyllä tilanne silti veti mieleni matalaksi ja ennen kaikkea se tuntui kovin epäreilulta. Ville on kuitenkin ensi kädessä se henkilö, joka houkutteli minut kokeilemaan triathlonia. Tämän lisäksi hän on käyttänyt lukemattoman määrän tunteja auttaakseen minua löytämään oikeat triathlonvälineet, suunnitellakseen minulle harjoitusohjelmia ja jakanut kanssani valtavan paljon lajitietoutta, jotta minun on ollut helppo hypätä lajiin mukaan ja harrastaa sitä aktiivisesti.

Ville otti kuitenkin häntä kohdanneen ikävän tilanteen rauhallisesti ja käänsi ajatuksensa nopeasti jo kauteen 2014. Villen esimerkillisen asenteen myötä en voinut enää itsekään jäädä piehtaroimaan nenäliinapaketin kylkeen vaan oli alettava kaivamaan taisteluasennetta esiin :) Ei siis muuta kuin tavarat laukkuihin ja kohti Barcelonaa.

Näiden ikävien uutisten keskellä oli entistä arvokkaampaa, että joukko perheenjäseniäni oli lähdössä kannustamaan minua Barcelonaan. Ilman heidän apuaan en ehkä olisi selvinnyt edes Helsinki-Vantaan lentoasemalle kaikkine laukkuineni.

Lähdimme siis reissuun torstaina 3.10, joten meille jäi muutama kokonainen päivä käytettäväksi kisakylässä pyörimiseen. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo ei ollut yhtään liikaa, vaan tekemistä riitti jokaiselle päivälle. Johdattokoot seuraavat kuvat teidät muutaman kisaa edeltävän päivän tunnelmiin.

Menomatkalla alkoi jo vähän jännittää

Perillä Calellassa kaikkine romppeineni

Kisaexpoa, kilpailumateriaalin hakua, kisainfoa ja yleistä kuhinaa

La deportista ;)

Kerran jos toisenkin tuli tuskahiki
 

Kisaa edeltävänä perjantaina ei paljoa uintitreenejä vedelty. Meri oli aika vellova.
 

Kisaa edeltävänä päivänä oli kaunis keli ja täydelliset olosuhteet käydä vähän kauhomassa.
 

Kisajännitysilme

Seuraavaksi rustaan kisaraportin. Kyllä se sieltä tulloo aekannaa :)

Lue lisää

0 días

Parin tunnin päästä ei sovi enää arpoa. Se on sitten aaltoja päin!

Lue lisää

Viikko armonaikaa

Tämän kauden päätavoitteeseen on enää vajaa viikko. Tasan viikon päästä olen toivottavasti jo hyvin lähellä maalia tai kaikin mokomin nauttimassa maalitarjoiluista. Kisan ollessa näin lähellä pään sisältö alkaa täyttyä aika mielenkiintoisella hutulla. Itse kisa pulpahtaa ajatuksiin aina tasaisin väliajoin.

Keväällä kun aloitimme tämän projektin näin useana yönä unta kisasta. Noissa unissa oli aina joku asia hassusti tai vinksallaan. Useimmiten uintireitti oli laitettu johonkin omituiseen paikkaan tai en meinannut löytää oikeaa uintireittiä millään. Muistan myös kuinka kisa-ajatukset herättivät tuolloin melkoisia jännityksen tuntemuksia. Ajattelin tuolloin, että mitenköhän selviän jännitykseni kanssa lähempänä kisaa jos se tästä vain pahenee. Kumma kyllä, projektin edetessä pahempi jännittäminen on unohtunut.

Edelleenkään tämän kisaa edeltävä kuukauden aikana jännitys ei ole pahentunut. Uskon vahvasti, että ilman suurempia onnettomuuksia pystyn vetämään kisan läpi. Jännityspeikon sijasta olkapäilleni on muuttanut kaksi apinaa.

Ensimmäinen näistä apinoista pelottelee flunssapöpöillä. Niitähän nimittäin nyt tuntuu leijailevan ilmassa joka henkäyksellä. Ehdin jo yhden flunssan sairastaa muutama viikko sitten, mutta se ei yltynyt mitenkään kovin pahaksi. Apina olkapäälläni ihmettelee nyt antoiko tämä flunssa riittävän vastustuskyvyn 6.10 saakka?

Funssa-apina olisi kuitenkin järkevä asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Jos jompi kumpi meistä, minä tai treenikaverini Ville, ei jostain syystä pääsisi flunssan takia starttaamaan, niin myönnän kyllä, että pettymys olisi valtavan suuri. Kaikki se tsemppi, energia ja panostus, jotka olemme kohdistaneet tuohon kyseiseen päivään menettäisi sillä hetkellä merkityksensä. Tuon valtavan pettymyksen tunteen kääntämiseksi paremmiksi ajatuksiksi olenkin  jo miettinyt erilaisia vaihtoehtoja. Toivotaan vaan ettei näille backup-suunnitelmille löydy käyttöä.  Mielestäni nämä varasuunnitelmat on kuitenkin hyvä olla laadittuina, jottei sitten tule turhaa hukattua aikaa mököttämiseen.

Toinen apinoista kuiskuttelee myös hyvin tutulla linjalla. Viimeinen 1,5 kuukauden treenijakso ei nimittäin mennyt ihan suunnitelmieni mukaan. Sain toki tärkeimmät treenit tehtyä, mutta kokonaisuudessaan viikot ovat olleet hyvin rikkonaisia. Treenileiriltä paluun jälkeen kroppa tuntui melko väsyneeltä, joten oli pakko lepäillä suunniteltua enemmän. Sitten syyskuun puolella pieni pöpö iski kimppuuni ja työkuormakin kasvoi normaalin nähden. Nämä tekijät summaamalla päästään siis tuntuun mantraan "olenko treenannut tarpeeksi"?

Onneksi tämä kassinen treenimääräapina on melko helppo hiljentää. Fakta on se, että olisin voinut treenata paremmin viimeisen 1,5 kuukauden aikana, mutta niinhän sitä aina voi. Toisaalta ei tämä jakso nyt ihan turpeeseenkaan sukeltanut. Sain tehtyä hyviä pitkiä kisamaisia treenejä ja jonkin verran nostettua tehojakin. Uskalsin myös levätä silloin kun se oli oikeasti järkevämpää kuin tokkurassa rykiminen.  

Tälläinen posmennus tänään :) Ensi viikko kuluukin pakkailupuuhissa, kisataktiikan hiomisessa, matkustamisessa paikan päälle jne... Yritän kirjoitella näistä parhaani mukaan mikäli aikaa vaan jää.

Lue lisää

Treenileri, raportti 7

Yksi vielä :)

Treenileirin virallinen osuus Calellassa loppui perjantaina 2.8. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä nopeaa poistumista, joten ehdin aamusta heittää vielä kunnon uintitreenin meressä.

Edellisestä kerrasta sisuuntuneena ajattelin, että perhana vieköön uin siellä kunnon matkan yrjötti miten paljon tahansa. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin tottua siihen. Niinpä sitten aamuinnoissani painelin rannalle mustanahka kainalossa ja aloin kiskoa sitä ylleni muiden päivänpaistattelijoiden katsellessa ihmeissään. Turisteilla on ilmeisesti tapana pikemminkin vähentää vaatetta rannalle tullessaan...

Kaikesta tuijottamisesta huolimatta painelin mustaan verhoutuneena uhmaamaan mereneläviä. Loppujen lopuksi sain uitua meressä liki tunnin ja homma tuntui sujuvan ihan nätisti. Onneksi kävin tekemässä tämän treenin. Sain nyt varmuuden siitä, että kyllä uintiosuuskin tulee menemään läpi kunhan en lähde koheltamaan. Ja milloinkas tämä sutki mitään koheltaisi :)

Iltapäivästä otimme junan kohti Barcelonaa ja tarkoituksenamme oli viettää siellä viimeiset pari päivää. Näille päiville ei oltu suunniteltu niin paljon treenejä. Lähinnä kai tarkoitus oli vähän shoppailla.

Vasemman laiturin hotellisuositus osui kohdilleen. Heti aulassa odotti jättikuppo karkkia.

Viimeiset päivät Barcelonassa kuluivat sukkelasti. Lauantaina olimme jo suuntaamassa rannalle, mutta sitten pilvet ehtivätkin hyökätä taivaalle ja vaihdomme suunnitelmaksi turrejuoksun. Kävimme Tintin kanssa kartta kädessä juoksemassa muutamalta turistikohteelta toiselle. Oikeasti tuo oli aika hauska tapa tutustua kaupunkiin!

Turrerundanilla Montjuicille tikkaamassa.

Monjuicin huipulla olevan linnan muurilla temppuilemassa. Siinä ei olisi saanut temppuilla. Kerran jo saatin vartijalta huomautukset. Heti hänen silmänsä välttäessä hiiret alkoivat taas hyppiä muurille. Vähän meinas olla kankeeta. 20 vuotta sitten oli vähän helpompaa vääntää ihteään mutkalle.

Paulautusjuomissa ei ollut kertaakaan valittamista.



Lauantai-illasta kävimme sitten illallistamassa koulukavereideni kanssa, jotka sattuivat myös samaan aikaan reissuun. Kävimme syömässä oikein kunnon tapassetit ja pikkuisen myös tutustumassa Barcelonan yöelämään. Homma ei kuitenkaan yltynyt miksikään himotamppaamiseksi, joten sunnuntaina jaksoi vielä lähteä kaupoille. Paitsi kaupat olivatkin kiinni. Jeps. Se siitä shoppailusta sitten :)

Tilattiin tapastelun päätteeksi kaikki kyseisestä ravintolasta löytyvät jälkkärit. Oliko vähän siistiä :)

Tintin kanssa fiilistelemässä Malesian opiskeluaikoja missäs muualla kuin Starbucksissa. Traditio, jota ei voi muuttaa.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 6

Ja aihepiiri pyöriköön edelleen treenileirin ympärillä.

Treenileirin keskiviikko ja torstai (31.7 & 1.8) omistettiin hyvin pitkälti pyöräilylle. Keskiviikkona kävimme ajamassa hieman lyhyemmän töräyksen, jotta Tintti ehtisi edes vähän tottua vuokrapyöräänsä. Aluksi yritimme suunnata rauhallisemmille kyläteille ylös kukkuloille, mutta paikallinen kartta tekikin meille jekut. Puolen tunnin kapuamisen jälkeen asfaltti katosi altamme ja päätimmekin aika äkkiä ottaa 180 asteen kiepsaukset. Pikaisen uudelleenreitityksen tuloksena päätimme suunnata nuuskimaan tulevaa pyöräilyosuuden kilpailureittiä. Ajoimme reitin Calellasta Mataroon ja takaisin. Saimme siis tosiaan ajaa kokoajan autojen seassa. Treeniympäristönä tämä ei ollut se kaikkein viehättävin vaihtoehto, mutta espanjalaisia autolijoita on pakko kehua. He huomioivat liikenteen seassa sotkevat pyöräilijät erinomaisen hyvin, eivätkä todellakaan tule pörinäpömpeleillään takarenkaaseen ahdistamaan :)

Oli muuten hyvä, että kävimme nuuskimassa tulevan kisan pyöräilyreittiä. Asfaltin kunto on pikkuisen eri luokkaa kuin Suomessa ja tuntui, että tuolla tuuppasi aika vaivattomasti ihan hyviä vauhteja. Täytyy vain toivoa ettei kisapäivästä tulisi kovin tuulista!

Pyöräilyn päätteeksi lähdimme vielä tekemään uintitreeniä mereen. Meriuinnin treenaaminen olikin yksi tärkeimpiä tavoitteita tämän treenileirin osalta ja se on asia mitä ehkä vähän jännitän varsinaisen kisan osalta. Muistan nimittäin oikein hyvin ne kerrat kun olen surffausta räpeltäessäni vetäissyt suolavettä kitusiini. Siinä vaiheessa homma on aina kääntynyt yrjön puolelle. Onneksi Calellassa ei ollut tällä kertaa surffaamiseen kelpaavia aaltoja, joten siinä mielessä homma oli helpompaa. Aaltojen pienuudesta huolimatta minulla on edelleen hieman tottumista märäntyneen hummerin makuun suussa, suolan kirvelemiseen nenukissa ja puhumattakaan niistä jättimäisistä merihirviöistä, jotka veden kirkkaudesta johtuen näkyvät jo hyvän matkan päästä :)

Namia. Maistoin ensimmäisen kerran jugurttijätskiä. 

Noh, koska en edelleenkään kelvannut minkään hirviön ruokalistalle, sain lähteä treenaamaan seuraavanakin päivänä. Viimeisen päivän kunniaksia otimme pyörät olille ja suuntasimme kaksiraiteisella ensiksi Gironaan. Paistattelimme hetken päivää kierrellen vanhaa kaupunkia ja lopulta pääsimme ihan treenin makuun. Ajelimme jälleen pitkin pikkuteitä auringon tiristäessä meistä nesteitä pihalle.

Taukopaikka. 

Ei se tämäkään treeni ihan kommelluksitta mennyt kun ensimmäiset puolituntia Tintti sai kitkuttaa takajarru lukkiutuneena. Onneksi tämä huomattiin kuitenkin suht ajoissa ettei Tintin tarvinnut loppumatkaa olla ihan täysin hapoilla.

Jano!

Seuraava kommellus sattui sitten navigoinnin kanssa kun jotenkin vaan yht'äkkiä tajusimme ajavamme moottoritiellä. Jep. Jännitti niin kuin tuktukissa konsanaan. Rauhallisella jännittämisellä selvisimme tästäkin autopista-kommelluksesta.

Aurinko lasissa.

Lopputreeni menikin oikein mukavasti. Ainut pettymys oli se kun lähdimme innokkaina jynssäämään ennalta jyrkäksi povattua mäkeä yhden kirkon päälle. Mäessä piti olla nousua kuulemma 14 %. Pyh ja pah. Mäki olikin ihan iisibiisi. Pitää varmaankin lähteä ensi kesänä ajelemaan Ranskan ympäriajon mäkiä. Eiköhän siellä saa reiskat tarpeeksi kyytiä :)

  
















Näissä maisemissa kelpasi ajella.

Lue lisää