Treenileiri, raportti 3

Lauantaisen testilenkin tuupattuani ja havahduttuani hikoillen sunnuntaihin, sain onnekseni todeta, ettei flunssani ollut halukas kiusaamaan minua sen enempää. Oloni oli siis hieman parempi ja pystyimmekin lähteä taas pyörän selkään tutustumaan Calellan ympäristöön. Jos olisin tiennyt etukäteen millainen lenkki minua odotti, minulla olisi saattanut olla mielihaluja livistää tästä setistä pakoon.
 

Suunnittelimme reittimme etukäteen ja tiesimme kyllä, että pitkä ajo olisi tiedossa. Arviomme mukaan lenkki tulisi olemaan noin neljä tuntia. Tosin arvioiteassa reitin pituutta perinteiseltä paperilituskakartalta, suattaapi siihen tulla heittoa.

Lähdimme aamusta liikeelle ja jälleen sataprosenttinen auringonpaiste toi hyvää fiilistä ajoon. Tällä kertaa reitinvalinta osui kohdille ja pääsimme varsin nopeasti ajamaan rauhallisia ja kauniita pikkuteitä. Maisemien ja pikkuteiden ansiosta taisin päästä ensimmäistä kertaa maantiepyöräilyn tunnelmiin a la España.

Heti alkuun minulla oli myös vaikeuksia havaita reitille osuvia ylämäkiä. Suomessa niiden havainnointi on mielestäni helpompaa. Ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa eniten ajelen, ylämäet ovat lyhyitä ja teräviä. Espanjan suunnalla taas ylämäki saattaa olla esim. 10 kilometriä pitkä, mutta se hivuttautuu ylöspäin aika ovelasti. Jaloissa tuntuu mäki, mutta jos puusto saattuu sopivasti peittämään, niin silmissä mäki ei oikein näytä miltään.
 
Loppujen lopuksi päivän treeni taukoineen kesti noin 9 tuntia, noususummaksi muodostui 3 kilometriä ja matkaa taisi kertyä 140 kilometriä. Helteisessä kelissä ja hieman haastavassa energiansaantipolitiikassa väliin mahtui muutamia synkkiä hetkiä.

Ensimmäinen näistä tummumisista tapahtui ennen puoliväliä. Olimme kinkanneet Villen kanssa yhtä syntistä ylämäkeä jo ties kuinka kauan ja juomamme alkoivat olla vähissä. Kieli pitkällä odotimme jokaisen mutkan jälkeen ensimmäistä paikkaa, josta saisi juomista. Onneksi sellainen löytyikin melko pian kun saavutimme mäen päällä olevan hylätyn juoma-automaatin. Tarjosimme sille rusinaisin suupielin viimeisiä kolikoitamme, mutta alkuun mokoma vehje hylki niitä. Noh, lopulta rakkine virkosi lepotilasta, nielaisi rahamme ja antoi meille vastineeksi kylmää kokista. Eipä ole kokis ihan hetkeen yhtä hyvälle maistunut.
















Toinen tummuminen taisi sattua reitin puoliväin tienoille, kun tienristeyksen jälkeen nenän eteen tupsahti liikennemerkki, joka kertoi tämmöiselle yksinkertaiselle ihmiselle mäen nousukulman. Se oli 10 astetta se, ei tarvinnut enää arpoa ollako vai eikö olla mäessä. Tottumattomalle helteen piiskaamalle pohjoismaalaiselle se oli täydellisintä herkkua niin kauan kunnes iski verensokerien vajaukset. Geelilimaa innolla suuhun ja vointi oli hetken päästä taas kohdillaan.

Kolmas selkärangan nitkahdus osui aivan viimeisille kilometreille. Loppumatka oli nimittäin tasaista hyväpintaista asfalttia ja tuntui että siinä sai paahdettua vähän kovempaa vauhtia. Paahtaminen loppui tosin lyhyeen kun verensokerit olivat alhaalla jälleen. Siinä vaiheessa päätin hidastaa tahtia ja ajella rauhaksiltaan kämpille. Mielessä pyöri tasan yksi haave, KitKat-suklaapatukka. Hoin mielessä rimpsua ”kitkatkitkat” ja painelin loppumatkan kotiin. Kämpän pihassa ryöstin Villen rahat ja painelin suklaakaupoille ennennäkemätöntä vauhtia.

Tässä se taas nähtiin kuinka pitkissä suorituksissa on tärkeää huolehtia tasaisesta energian ja nesteen nauttimisesta. Täydenmatkan trillä ei ole varaa kokea kovin voimakkaita KitKat-hetkiä.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 2

Ensimmäisestä yöstä selvittiin kunnialla ja yritin aloittaa uuden päivän (sunnuntai 28.7) taas reippain mielin. Kotisuomessa niskaan puskenut flunssa piti kuitenkin edelleen minua pienessä pinteessä ja tahtomattaan tämä veti fiilismittaria hieman alaspäin. Tällekin päivälle jäi kuitenkin vielä muutamia käytännön asioita hoitamatta, joten onneksi suurta painetta täysimääräiselle treenaamiselle ei vielä ollut.

Kävimme aamusta muun muassa vuokraamassa minulle maantiepyörän. En jaksanut raahata omaa pyörääni tuhansien kilometrien päähän vaan katsoin parhaaksi vuokrata paikan päältä maantiemenopelin. Olin katsonut netistä, että Calellassa pitäisi olla maantiepyöriä vuokraava firma nimeltänsä Medbikes. Lopulta selvisikin, ettei se ollut ihan Calellassa, vaan parin ”kylän” päässä pohjoisessa. Ei siis muuta kuin junan nokka kohti rannikkoa pohjoiseen. Lopulta vuokraamo löytyi ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen Medbikesin toimintaan. Sain heiltä ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua sekä loistavan menopelin viikoksi käyttöön.

Pyörä uudemman kerran samassa fotossa

Käytännön asioiden ratkettua pyörän testailu alkoi poltella takaraivossa. Päätin tehdä kevyen testitreenin lauantain päätteeksi yhdessä Villen kanssa. (Ville on siis ystäväni ja aivan julmetun kova valmentautumis/varustementorini näissä trihommissa) Testitreenin tarkoituksena oli totuttaa minut uuteen pyörään ja katsoa mitä nuhainen nenä tuumaisi urheilusta. Pieni reitin plänäys siis alkuun ja ei muuta kuin sitkuttamaan.
















Aurinko nousee Espanjassakin
 
Ensimmäiseksi reitiksi emme osanneet valita sitä kaikkein rauhallisinta ja kauneinta vaihtoehtoa. Tulimme ajaneeksi melko paljon autojen joukossa ruuhkaisten teiden varressa. Aloimme jo hieman pohtia joskohan täällä Calellassa onkaan kovin hyvät mahdollisuudet maantiepyöräilylle. Seuraavat tarinat osoittavat tämän pelon onneksi turhaksi.

Justin Ice, oli tietenkin pakko maistaa (maistui hubbabubba-purkalle yllättäen)

Lue lisää

Treenileiri, raportti 1

Vietin reilun viikon kesälomastani Calellassa ja Barcelonassa treenaten syksyn päätavoitettani varten. Suuruudenhulluuspäissäni ajattelin, että ehdin kirjoitella sieltä reissu- ja treenipäiväkirjaa joka päivän osalta. Täyttäisin blogini hienoilla ja aurinkoisilla fiiliskuvilla jne…

Totuus onkin ihan toisenlainen. Taisin yhden kirjoituksen väsätä kännykällä ja siihen se sitten jäi. Rästissä on siis tuhat ja yksi tarinaa ja niitähän on hyvä alkaa kirjoittaa puhtaaksi lentomatkalla kotisuomeen. Hommaa vauhdittaa mukavasti myös läppärin hiipuva akku.

Saavuimme treenikohteeseemme siis perjantaina 26.7 iltapäivästä. Calellassa oli vastassa todellakin aurinkoinen ja kuuma keli. Tavaroiden kantelu ja vuokrakämpän avainten metsästys pienoisessa väsymys/flunssatilassa kävi kyllä ensimmäisestä treenistä. Lopulta pääsimme kuitenkin tukikohtaamme ja loput ensimmäisestä päivästä käytimme täysin asunnon teknisiin ominaisuuksiin tutustuen, keskustan kartoittamiseen ja vuokramaantieruoskan metsästykseen.

Junamatkalla Calellaan juttelin vanhan espanjalaisen herrasmiehen kanssa ja hän kertoili minulle hieman tarinaa Calellasta. Paikka on kuulemma venäläisten turistien suosima ja ravintolat painottavat tarjontansa ehkä enemmän turistiruoan suuntaan. Ensimmäisen päivänpuolikaan perusteella näin näytti olevankin. Lisähavaintona vielä sen verran, että kohde on myös eurooppalaisten abiturienttien suosima. Pikkubilehileitä kylässä tuntui siis myös kuhisevan.

Ensimmäinen päivä pistettiin sitten pakettiin toteamalla, että kämpässä olisi ehkä voinut olla ilmastointi (varauksessa taisi käydä bugi). Nukkumaan mennessä läähätytti ja soikkelia pukkasi. Kuumuuteen kuitenkin voi adaptoitua jokseensakin, joten ei otettu siitä hirveitä kierroksia. Sitä paitsi ilmastoinnista saa nuhan. Toinen nukkumista vastaan asettuva kilpakumppani oli sitten diskojytä ja öisillä kaduilla ilakoivat abiturientit. Muu ei auttanut kuin käydä avoimin mielin ja ikkunoin nukkumaan korvatulpat tärykalvoihin liimautuneena. 

Tässä vielä muutama vinkki Calellaan treenileiriä suunnitteleville:

• Asuntoa ei ainakaan kesälomakautena kannata ottaa Riera Capaspre -nimiseltä kadulta jos mielii nukkua enemmän kuin bailata.
• Kesäkuukausina ilmastoitu asumustila on aika bueno jos on tottunut nukkumaan viileähkösti.

Tarinat jatkuu taas huomenna!

 
Ensimmäisen päivän namipaellat.

Lue lisää

Treeniä reissussa

Joroisten koitos alkaa olla nyt palauteltu pakettiin. Ensimmäiset koitoksen jälkeiset päivät kuluivat Rantasalmen vuokramökkimme pihapiirissä ylirennoissa merkeissä. Käytännössä söin, makasin, luin kirjaa ja heitin koiralle keppiä. Täydellinen nollaus.

Hyvien palautteluiden jälkeen olen taas palaillut treenien pariin varsin mukavissa merkeissä. Löydyn siis tällä hetkellä Calellasta, Espanjasta jos joku haluaa tulla moikkaamaan. Täällä näyttää tältä: 

Raportoin täältä myöhemmin lisää. Nyt pitää mennä nukkumaan, että jaksaa painaa huomenna mäeltä toiselle! 

Lue lisää

Kisaraportti: Finntriathlon 2013

Tämän vuoden tulos näytti tältä:

• swimming: 0:40:26
• change1: 0:03:56
• biking: 2:54:20
• change2: 0:05:57
• running: 1:52:12
• TOTAL: 5:36:50 (6./24)

Pelkästään ajallisesti katsottuna viime vuoden tuloksesta tuli siis lohkaistua 15 minuuttia pois. Äkkiseltään tarkasteltuna parannus tuntuu hyvälle, mutta todellisuudessa se ei kuitenkaan ollut tuota luokkaa. Hampaankoloon jäis siis jotakin roinaa ensi vuoden geimejä ajatellen :)

Kisakukka :)

Uinti

Uintiajasta sain loppujen lopuksi lohkaistua pois huikeat 10 sekuntia eli käytännössä tulos oli sama kuin viime vuonna. Olen tähän kuitenkin tyytyväinen sillä uinti oli paikoitellen aikamoista taistelua. 

Kävin ennen lähtöä hieman verryttelemässä Valvatuksessa ja kauhukseni totesin veden olevan melko kylmää. Pääreppanaa meinasi mennä tavallista enemmän jäähän. Tuuli myös nostatti melkoisen aallokon ja se toi lisähaastetta hengityspuolelle. Onneksi tuli tuo verkka tehtyä, sillä varsinaisessa lähdössä olisi muuten saattanut iskeä pieni paniikki.

Lähdin uintiosuudelle aika eturivistä ja uhmasin suurta äijälaumaa ennakkoluulottomasti. Veteen päästyäni homma sujui kuitenkin yllättävän rauhallisesti. Mistään suunnasta ei tullut pahoja iskuja enkä jäänyt isompien märkäpukujen alle. Jossain vaiheessa tosin tupeloin vettä kiduksiin tuplapotin verran ja jouduin lyömään jarrut pohjaan. Siinä sitten muiden tukkeena syvähengittelin ja töristelin kiduksiani. Onneksi en sen pahemmin haukannut vettä ja loppumatka sujui kommelluksitta. Ryömiesäni rantatörmää vaihtoalueelle kuulin, että nousin vedestä sarjani kolmantena. Tämä oli kyllä aikoimoinen ylläri.

Triathlonääliöt

Pyöräily
Pyörä kulki tänä vuonna viime vuotta reilusti reippaammin, parannusta tuli ajallisesti noin 20 minuuttia. Osa parannuksesta tuli ihan siitä, että viime vuoden pyöräilyreitti oli noin 4 kilometria ylimittainen ja tänä vuonna se oli jopa hieman alimittainen, ainakin oman gps:ni mukaan. Keskinopeuksien puolesta parannusta tuli noin 1,5 km/h ja tähän olen suhteellisen tyytyväinen. 

Pyöräilyn alussa lähdin vähän turhan räväkästi liikkeelle ja sain toden teolla komentaa itseäni rauhoittamaan menoa. Suunnilleen 20 minuutin polkemisen jälkeen meno alkoi vakiintua etukäteen suunnittelemalleni tasolle, joka tarkoitti siis noin  140 watin polkutehoa. Tätä tehotasoa ylläpitäen sitkuttelin sitten pyöräosuutta eteenpäin nappaillen geelejä ja juomia tasaisin väliajoin. Pyöräosuuden päätyttyä tunsin itseni hyvävoimaiseksi.   

Juoksu
Juoksu ei aivan kulkenut samaan malliin kuin viime vuonna ja aikani huonontui muutamalla minuutilla. Tosin viime vuonna juoksureitti taisi olla hieman alimittainen ja osa erosta selittynee sillä. No oli reitin pituus mikä oli, tänä vuonna ei ollut samanlainen juoksufiilis kuin viime vuonna. Alkumatkasta "etupohkeet" meinasivat känittää vastaan ja juoksu tuntui todella kömpelölle (no siltä se saa tuntuakin pyöräilyn jälkeen). Jalkojen vertymisen jälkeen juoksu lähti kuitenkin taas rullaamaan joten kuten. Katselin Garminia aina silloin tällöin ja kilometriajat vaihtelivat 5.15 ja 5.25 välillä ja loppua kohden tapahtui pientä hidastumista.

Eniten juoksussa ärsytti kuitenkin se etten oikein saanut juoksufiilistä päälle. Möngersin kierrokset läpi hyvin arkisissa fiiliksissä. Tunnelmanhan olisi pitänyt olla jotain ihan toista, olin kuitenkin parantamassa aikaani reilusti ja tunnelma reitin varrella oli niin kannustava. 

Hikipeikot

Kokonaisuudessaan olen kuitenkin tyytyväinen tulokseeni ja tästä on hyvä jatkaa treenejä kohti Barcelonaa. Sen verran tuo tulos kuitenkin kismittää, että luultavasti sitä pitää taas ensi vuonna yrittää petrata. Aika saisi painua ainakin alle 5.30 ;) 

Tänä vuonna Finntriathlonin järjestelyt toimviat mielestäni erinomaisesti, suuren suuri kiitos siis kaikille järjestämässä olleille ja hymysuisille kanssakilpailijoille. Iso kiitos myös omille kannustusjoukoilleni!

   

Lue lisää

Jorinat Joroisista

Viikot rallattavat vauhdilla eteenpäin enkä ole ehtinyt paljon tänne kuulumiasiani kertomaan. Ei tässä välissä toisaalta mitään sen kummempaa ole ehtinyt tapahtua. Treenattu on niin hyvin kuin vain suinkin on ollut mahdollista. Välillä treenit ovat sujuneet mukavasti, mutta onpa välissä ollut vähän väsyneempää jaksoakin. Tärkeimpänä tällä hetkellä mielessä pyörii kuitenkin lauantaina kisattava Joroisten puolitriathlon. Kisaan on enää muutama päivä aikaa ja fiilis on odottava. Aivan pian pääsen avaamaan kisakauteni triathlonin puolella.

Muistan kuinka viime vuonna jännitin Joroisten starttia aivan tolkuttomissa määrin. En ole yleensä mikään superjännittäjä, mutta viime vuonna pasmani olivat sekaisin useamman päivän ajan. Onneksi sitten sentään kisa-aamuna sain koottua itseni ja käännettyä jännittämisen iloiseksi energiaksi. Loppujen lopuksi kisa meni omiin tavoitteisiini nähden mainiosti. Viime vuonna pääsin tälläiseen tulokseen:

• Uinti 40:35
• Vaihto 3:14
• Pyöräily 3:15
• Vaihto 3:28
• Juoksu 1:49
• Yhteensä ~5:52

Tunnelmia viime vuoden skaboista. Huomaa hieno kisakukka, siitä minut tunnistaa tänäkin vuonna!

Mitähän tänä vuonna sitten sopisi odottaa? 

Uintia uskon pystyväni parantamaan. Uintitekniikkani ja tuntuma veteen on aavistuksen verran parempi viime vuoteen verrattuna. Toisaalta tänä vuonna uinnin lähdössä on viime vuoteen nähden paljon enemmän porukkaa ja heistä suurin osa on miehiä. Saattaapi siis olla etten murskautumisen pelossa uskalla tunkea ihan kärkiporukkaan. En kyllä ajatellut peränurkkiinkaan jäädä maleksimaan. Taktiikkana uinnissa on siis lähteä suht kärjessä siten, että pääsee omaan uintirytmiin mahdollisimman pian. Uinnissa pitää olla reipas tuntuma eikä tekniikka saa hajota.

Pyöräilyajankin pitäisi kaiken järjen mukaan parantua jo ihan sillä logiikalla ettei reittiä ole tänä vuonna venytetty 4 ylimääräisellä kilometrillä. Pyöräilyyn ajattelin soveltaa samaa taktiikkaa kuin viime vuonnakin. Ajan koko osuuden tasaisella temmolla läpi seuraten tehomittarini lukemia. Luultavasti tällä osuudella minusta paukkaa porukkaa jatkuvalla syötöllä ohi, mutta en anna sen häiritä. Taktiikkanani on saada tarpeeksi tuoreet kintut juoksuosuudelle alle.

Juoksuajasta en osaa sanoa mitään. Viime vuonna juoksu lähti kulkemaan heti alusta lähtien kuin unelma ja nakutin kierrokset tasaisen tappavaan tahtiin loppuun saakka. Toivoisin samaa fiilistä tällekin vuodelle ja sitä myötä myös parannusta juoksutulokseen.

Oikean tuloksen näkee ensi lauantaina. Yritän pöhistä radan läpi parhaani mukaan ja pitää pilkkeen silmäkulmassa virkeänä!

Onneksi tänä vuonna on joku juttu mikä pistää jännittämään viime vuoden tyyliin. Meidän perheen vasen laitahyökkääjää asettuu nimittäin starttiviivalle meikäläisen kanssa. Katsotaan kumpi talouden tahtipuikkoa heiluttaa ;)

Siellä se vasen laituri painaa menemään!

Tämän kuvan myötä vielä suuremmoiset tsempit kaikille Joroisilla kisaaville! Tehkää parhaanne, nauttikaa kisasta ja muistakaa hymyillä :) Kiitos myös etukäteen kisajärjestäjille, lukuisille vapaaehtoisille ja maailman parhaimmalle tukiverkostolleni. 

PS. tekemäni Joroisten reittikartta löytyy muuten täältä .

Lue lisää

Jämsä-Jukola 2013

Viikko ennen juhannusta vietettiin maailman suurimpia suunnistusfestareita Jämsä-Jukolan merkeissä. Innokkaana suunnistusnörttinä minun oli tietysti päästävä mukaan ja tuona viikonloppuna viisveisasin triathlontreeneille.

Jukolan viestissä kisataan päivällä neliosuuksinen naisten viesti, joka kulkee nimellä Venlojen viesti. Saman päivän iltana, tarkalleen klo 23.00 pamahtaa liikkeelle sitten seitsenosuuksinen miesten viesti, tuo Jukolana paremmin tunnettu. Aiemmin Jukolan viesti oli sallittu vain miehille, mutta nykyään monissa joukkueissa juoksee myös naisia. Tämä video kertonee jotain tapahtuman tunnelmasta ja suuruusluokasta :

Jukola 2013 from KopterCam on Vimeo.

En itse ehtinyt tänä vuonna juoksemaan oman seurani riveissä naisten viestiä, joten änkesin sitten miesten viestiin. Suunnistin joukkueessa nimeltä Kokkosenkylän Rasti ja Risa, jota ei valitettavasti tänä vuonna nähty palkintopallilla. Syynä tähän lienee se ettemme saaneet ankkuriosuudelle juoksijaa.

Lähdimme ajelemaan kisapaikalle ystäväni Tintin kanssa lauantaina illansuussa. Tintti ei ole aiemmin ollut katsomassa mitään suunnistuskisaa, mutta kunnon urheiluhulluna häntä ei ollut kovin vaikea houkutella matkaan mukaan. Onneksi tiesin Tintiltä löytyvän rutkasti seikkailumieltä, sillä reissussa ei tulisi olemaan tarjolla luksusolosuhteita :) Pyrin kyllä selittämään Tintille kaikki mahdolliset kurjuusskenaariot ennen matkaa, mutta näemmä en ollut kyllin vakuuttava.

Kisapaikalle saavuttuamme kävimme tutkimassa kisakeskusta, tankaamassa kunnon ruoat naamariin, katsomassa miesten viestin lähdön ja tekemässä tarvittavat yöshoppailut. Tulinpa siinä sivussa tavanneeksi muut joukkuetoverini ensimmäisen kerran livenä.

 













Aina valmis shoppailuun & Tintin uusi hieno Garmin.

Kun syömiset, shoppailut ja muut tärkeät asiat oli saatu hoidettua pois alta, siirryimme Tintin autolle hieman lepuuttelemaan jalkoja ja valmistautumaan itse skabaan. Nostimme jalat kojelaudalle ja kääriydyimme makuupusseihin. Saimme oivat "pesät" aikaiseksi :) Niissä oli hyvä chillailla, käkätellä tyhmille väsyneille jutuille, jännittää joukkueen etenemistä live-seurannasta ja höyrytä omaa lähenevää lähtöä.

Joukkueeni kaksi ensimmäistä juoksijaa posottivatkin metsässä melkoista kyytiä enkä sitten ehtinytkään "pesiä" makuupussissani kovin pitkään. Siirryin siis hyvissä ajoin vaihtoalueelle odottelemaan osuuteni alkua. Siinä vaiheessa en viitsinyt kuluttaa energioitani alkuverryttelyyn. Edessäni siinsi nimittäin Jukolan legendaarinen kolmas osuus, eli pitkä yö. Pituutta tällä osuudella oli noin 14,5 kilometriä ja taktitoin homman niin, että ehdin hoitaa verrat kisan aikanakin. 

Hieman kahden jälkeen aamuyöllä sain joukkuetoveriltani kartan käteen ja pääsin tositoimiin. Ensimmäisten kymmenten metrien aikana pyörittelin tuota lakanaa muistuttavaa karttaa kädessäni ja aloin laatia suunnitelmia ensimmäisten rastien löytämiseksi. Fiilikseni olivat melko katossa kun pääsin kirmaamaan aamuyön hämärään metsään suunnistuslampun loisteessa. Edellisen kerran olen tainnut yösuunnistaa joskus kymmenen vuotta sitten :)

Hyvän kelin ja maastotyypin vuoksi metsässä ei ollut missään vaiheessa säkkipimeää ja tämä kyllä helpotti rastien löytämistä. Metsään oli myös ehtinyt tallautua melkoiset urat tuhansien suunnistajien jäljiltä, joten siinäkään mielessä suunnistus itsessään ei ollut kovin vaativaa. Kaikesta tästä helpotuksesta huolimatta haastetta kehiin heitti sitten väsymys. Aamuyöstä ainakaan oma ajatukseni ei aina ollut ihan terävimmillään ja muutamille rastiväleille tuli kehiteltyä erilaisia töhöilyitä ja huonoja reitinvalintoja.

  























Esimerkkiä etenemisestäni. Rastille 15 juoksin väärälle hajonnalle ja rastille 19 tuli huono toteutus.

Esimerkkiä huippujen etenemisestä, sinisellä Kalevan Rastin ja vihreällä Haldenin etenemistä. Rasteilla 13 ja 14 on hajonnat. Joukkueet kiertävät nämä hajontarastit eri järjestyksessä ja näin pyritään estämään se ettei kisassa voi vain seurata toisen joukkueen suunnistajaa itse suunnistamatta. Kartta täältä.

Virheistä huolimatta pyrin etenmään niin vauhdikkaasti kuin pystyin. Hyvästä yrityksestä huolimatta miehenkoltiaisia paineli minusta oikealta ja vasemalta ohitse. Onneksi suurta kismitystäni paikkasi kaunis ja utuinen auringonnousu höystettynä zirputuskonsertilla :)

Osuuteni lopputulema oli se, että tiputin joukkueeni sijoitusta 85 pykälää ja olin osuudellani 867/1550. En siis voi olla täysin tyytyväinen suoritukseeni. Laskeskelin, että realistisesti tuloksestani olisi voinut nipistää noin seitsemän minuuttia pois. Tällöin sijoitukseni osuusajoissa olisi painunut puolen välin paremmalle puolelle.

Osuuteni nopein mies juoksi radan minua noin 47 minuuttia nopeammin. Turpaan tuli siis noin 3 minuuttia per kilometri. Miesten suunnistusmaailman huipulle pääsemiseksi on siis vielä hieman tekemistä!

Maalissa minua odotti iloinen Tintti, joka oli käynyt sympatian vuoksi itsekin aamuöisellä juoksulenkillä uuden Garmininsa kanssa. Huhhuh, melkoinen mimmi. Itse olisin ehkä samassa tilanteessa käynyt ostamassa metrilakuja ja vetänyt torkut makuupussissani :)

Lue lisää