Aurinkoa, treeniä, lepoa ja ruokaa

Edellisen ja tämän viikon tekemiset voisi vallan mainiosti tiivistää otsikon neljään sanaan. Elo Gironassa on siis ollut vallan yksinkertaista ja turistihommat ovat jäänet enimmäkseen luonnonmaisemien ihailuun, museoissa ja kirkoissa en ole paljon käynyt muita häiritsemässä.

Reissun alussa ajattelin, että ehkä olisi järkevä rakentaa jokin treenirunko näiden kahden viikon ajaksi, mutta sitten jotenkin maantie vei mennessään ja olenkin enimmäkseen keskittynyt pitkien matalatehoisten pyörälenkkien tekoon. Tämä on ollut varsin toimiva ratkaisu ja on ollut mukava vedellä vaihtelevia lenkkejä hieman kelien ja omien fiiliksien mukaan. 

Täytyy kyllä todeta, että tuota määrää on tullut tehtyä täällä vähän riskilläkin jos vertaa siihen kuinka paljon normaalisti treenailen kotiolosuhteissa. Toissapäivänä tuli vielä heitettyä sankarilenkin tapainen suraus Ranskanmaan kautta, joten nyt painoin tähän väliin vähän kärijarrua ja vietän pari kevyempää päivää auringosta nauttien. Samassa rytäkässä ehdin rustailla reissumuistot bloggeriin. 

Yhtenä päivänä piti vähän testailla huvin vuoksi paikallista Rocacorban nousua uudelleen. Tömpyrä on siis noin vajaan tonnin korkuinen ja tie ylös huipulle on 14 kilometrin mittainen. Nousun alussa kello käyntiin ja nokka kohti huippua. Tällä kertaa ylösnousemus oli selän puolesta tuskaton, mutta kelloa vastaan tehty kiipeäminen aiheutti vähän edelliskertaan nähden enemmän reisihappoja. Huiputus onnistui hieman reilussa tunnissa ja lopussa sai vähän keräillä itseään. 

Huohottaessani nassu punaisena Rocacorban päällä, paikalle suhautti Specialized-lycrakauris, joka oli noussut huipulle varmaankin 30 minuutissa ja näytti siltä kuin kaveri olisi korkeintaan kiivennyt Ilmalan-juna-aseman sillalle.Hehheh, siinä taas vähän perspektiiviä omaan tekemiseen.

Rocacorban tuuttauksen jälkeisenä päivänä minun oli tarkoitus tehdä joku vähän kevyempi ja ennen kaikkea tasaisempi lenkura. Ajatushan oli mitä mainioin, mutta käytännön toteutus oli vaan hieman erilainen. Noin 15 kilometrin serpentiinirullailun jälkeen totuus valkeni mutkan takaa. Jossain risteyksessä oli käynyt pieni suunnistushassi ja olin lähtenyt kohti yhtä seudun isoimpia mäkiä. Tilanne onneksi helpottui sillä seukunnilla kun pyörän käänsi ympäri. Kismittää kyllä aika paljon, kun luostarin munkit jäi näkemättä, mutta ehkä miä vielä ehdin tuonne ottamaan uusinnan paremmilla eväillä.

Toissapäivänä oli tosiaan aiemmin mainitus sankarilenkin vuoro. Suunnitelmana oli ajaa noin 185 kilometrin pituinen lenkki, joka koukkasi parin mäen ja Ranskan kautta takaisin Kataloniaan. Nousumetrejä tuolle reitille kertyi reilu 3000.

Lenkki oli tosiaan aika raisu, mutta tasaisella etenemisellä sain sen jyrättyä kokonaan läpi. Onneksi sain myös täältä hotellilta yhden hullun matkaan mukaan, joten ei tarvinnut olla omissa ajatuksissa kokonaista päivää. Ihan viimeisimmässä mäessä meinasi tehdä jonkun verran tiukkaa, mutta ylös tultiin! Tämä lenkki toimi myös hyvänä checkpointtina kesän kisoja ajatellen. Niissä tullaan nousemaan jotakuinkin saman verran ja hienoimmillaan kaiken saa vielä kruunata maratonilla. Kaikenlaisiin keitoksiin sitä keksiikin itsensä ilmoittaa :)

Lue lisää

Terkkuja treenileiriltä!

Tulevan kesän mäkivoittoiset koitokset alkoivat jännittää talven pimeinä tunteina sen verran paljon, että päätin lähteä talviloman viettoon Espanjaan Gironan seudulle. Hyppäsin eilen aamulla Finskin sinisille siiville ja en olisi ilmeisesti parempaa lähöpäivää voinut valita, kun Suomessa kevät alkoi juosta takaperin. Gironassa minun on tarkoitus olla seuraavat kaksi viikkoa ja keskittyä hyvien treenien tekoon loisto-olosuhteissa.

Eilinen meni tosiaan pitkälti matkustamiseen, joten illalla en tehnyt muuta kuin kevyttä lihashuoltoa. Tänä aamuna tilanne oli onneksi toinen, kun olin saanut nukuttua matkaväsymykset yöllä pois. Aurinko helotti heti aamusta kirkkaana taivaalla, joten päätin lähteä avaamaan maantiepyöräkauden.

Sain hotelliltani pikkuisen paperikartan, johon oli kirjattu ohjeet noin 100 kilometrin mittaisesta reitistä. Ajattelin, että sehän voisi olla sopivan mittainen lenkki ajella rauhaksiin, katsella maisemia ja totutella taas ulkona ajamiseen. Noh, ihan vähän meni metsään tämä ajatus.

Reitin alkuosaan osui heti melkoinen tömpyrä, joka meinasi ottaa luulot pois. Rocacorban nousulla on mittaa noin 14 kilometriä ja tuossa matkassa ehditään kapuamaan suoraan ylöspäin vajaat 900 metriä. Sinällään tuo ei vielä ole mikään ihmemäki, mutta maastavedoista ja painavan rinkan kantelusta totaalijuntturaan jökkiytynyt selkä tuo ajoon hieman koomisia piirteitä. Matkan varrella minun piti pari kertaa heittäytyä tienposkeen selälleen helpottamaan juntturoita. Luojan kiitos reitti meni keskellä pusikkoa ja se tarjosi riittävästi omaa rauhaa omintakeiselle etenemiselle. Ähäkutti, pääsinpä mäen kuitenkin ylös asti ja maisemat huipulta olivat aivan todella makeat!

Rocacorban valloituksen jälkeen ajelin sitten loppuun vähän taisaisempaa pätkää nautiskellen hyvästä asfaltista ja ihanasti helottavasta auringosta. 100 kilsan lenkki jäi vielä haaveeksi, mutta onneksi tässä on vielä monta mahtavaa zygäilypäivää jäljellä.

Lue lisää

Kohti triathlonkesää 2015

Elossa, hengissä ja treenimoodissa ollaan, vaikka muutakin voisi blogin perusteella luulla. Onneksi kisakausi ei ole vielä ihan heti ovella, joten  nyt on hipeimmät hetket raottaa ensi kauden suunnitelmia. Tervetuloa peesiin mukaan jälleen!

Triathlonkauden ajattelin käynnistää Kiskossa kesäkuun lopussa ja siellä olisi tarkoitus tehdä sprinttimatka (500 m uintia, 20 km fillarilla ja 5 km juoksua).  En ole osallistunut aiemmin Kiskon triathloniin, joten on kiva saada uusi kisakokemus Suomesta. En ole myöskään hetkeen tehnyt sprinttimatkaa ja odotankin innolla tuollaista vähän sähäkämpää suoritusta.

Kauden toiseksi kilpailuksi valikoitui heinäkuun alussa 5.7 Voimarinteellä pidettävät teräsmieskisat. Siellä on luvassa hieman pidempi jotos puolimatkan (1900 m uinti, 90 km fillari ja 21,1 km juoksu) muodossa. Tämäkin kisa on minulle täysin uusi tuttavuus ja on hauska päästä tekemään puolimatka jossain muuallakin kuin Joroisissa.

Ensimmäinen tulevan kesän pääkisoista osuu heinäkuun loppupuolelle Alpe D´Huezin triathloniin. Kisa pidetään siis upeissa alppimaisemissa Ranskassa ja ranskalaisen omintakeisilla matkoilla. Uintia olisi luvassa 2,2 km, fillarointia 115 km ja juoksua puolestaan 22 km henkeäsalpaavalla kisareitillä. Pyöräreitille osuu mm. yksi Ranskan ympäriajossa usein poljettavista legendaarisista nousuista ja juoksu tapahtuu suhteellisen korkeassa ilmanalassa. Ennusmerkit näyttävät siis siltä, että tässä kisassa saa tuupata koko kisamaksun edestä!

Toista sankarisuoritusta lähdetään hakemaan syyskuun puolivälin tienoilla Kaliforniasta Ironman Lake Tahoelta. Tuolla on siis luvassa elämäni toinen täysmatka (uinti 3,8 km, fillari 180 km ja juoksu 42,2 km) ja reitin puolesta jatketaan Ranskan kisan kaltaisella linjalla. Tahoellakin saa siis tuupata sielunsa kyllyydestä ylämäkeen ja lisähaasteen tuo korkea ilmanala, sillä kisa käydään 2000 metrin korkeudessa.

Tahoen kisalla on vähän surkea historia. Se on nimittäin järjestetty vasta kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla oli lähellä ettei kisaa peruttu, koska kisa-aamuna lämpötila oli lähellä nollaa ja yöllä oli satanut lunta. Viime vuonna taas kisa jouduttiin perumaan metsäpalojen pilaamaan ilman takia. Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja tänä vuonna kisataan leppoisissa lämpötiloissa ja auringonpaisteessa.

Viime syksyn Miamin reissusta viisastuneena rekrytoin jo hyvissä ajoin reissuseuran Kaliforniaan mukaan. Rekrytointiprosessi oli suhteellisen helppo ja mitä muutakaan sitä kahden yllytyshullun, Ironmadren ja Tintin, kohdalla voi odottaa. Tintin kohdalla yllyttäminen meni vielä vähän pidemmälle ja sain houkuteltua hänet osallistumaan samaan aikaan järjestettävälle Lake Tahoen puolikkaalle Ironmanille. Mahtavaa saada jakaa kisajännitys huippujen matkaseuralaisten kanssa!

Lue lisää

Kisaraportti: Ironman 70.3 Miami

Iso kiitos omille tukijoukoilleni, ystävilleni ja muille kannustajille! Teidän tsempit kantautuivat Atlantin yli ja niiden voimalla on jälleen rynnitty yksi triathlon maaliin asti. Miamin Ironman oli eittämättä elämys sen kaikissa vivahteissaan ja mahtava huipennus tälle kisakaudelle. Seuraavaksi tarkempi selonteko kisan käänteistä.

Kisa-aamuna kello herätti totutusti ennen viittä ja tajunnantason noustua aloitin normiaamutoimet, eli nautin epämääräisistä eväksistä kootun aamupalan, heitin viimeiset kisakamppeet kokoon ja nappasin taksin kisapaikalle. Taksi hiipi hotelille vähän mañana meiningillä, joten tietenkinhän siinä meinasi taas tulla hoppu ja takahampaat kiristyä.

Ehdin kuitenkin kisapaikalle ihan hyvissä ajoin ja henki alkoi taas kulkea :) Heti ensimmäiseksi kävin "merkkauttamassa" itseni. Merkkauksessa kisajärjestäjät tuhertavat tussilla kisanumeron käsivarteen ja ikä merkattiin pohkeeseen. Ikä piti kertoa sen mukaan mikä se olisi joulukuun 30. päivä tänä vuonna, joten sain numeron 30 koristamaan oikeaa pohjettani. Kyllä kismitti viettää näin viimeistä päivää 29-vuotiaana :)

 Kisarojujen asentelua.

Muiden valmisteluiden jälkeen siirryin rannan tuntumaan katselemaan pro-sarjojen lähtöä. Tässä vaiheessa aurinko oli jo noussut horisontin yli ja satama-alue näytti kauniilta aamuauringon valossa. Kisafiilis nousi huippuunsa siinä vaiheessa kun näin pro-sarjalaisten juoksevan pyörävaihtoon uinnista. Näin muun muassa huipputriathlonisti Leanda Caven. Häneen harvemmin Suomen kisoissa törmää!

 Tyyntä ennen myrskyä. Tämän perusteella voisi odottaa helppoa uintia...

Oma lähtöni tapahtui reilun tunnin pro-sarjojen jälkeen ja pääsimme veteen pari minuuttia ennen starttia. Siinä ei kerennyt juuri muuta kuin hypätä laiturilta mereen ja kauhoa lähtöpoijujen väliin. Yrittäessäni pysyä lähtöpoijujen välissä tajusin, että lähtö tapahtui melkoiseen vastavirtaan. Jos nimittäin poijujen väliin jäi paikoilleen lillumaan, virta tuuppasi aika äkkiä porukan hännille ja pois eturintamasta. En halunnut jäädä uinnissa mihinkään sumppuihin, joten hilasin itseni sinnikkäästi takaisin eturiviin.

Lähtö oli onneksi väljä ja aika nopeasti pääsin uimaan omaan rytmiin. Tuntui, että meressä sai puskea voimalla eteenpäin eikä matka oikein edennyt minnekään. Välillä uin joihinkin meriheinikkoihin ja siemailin perinteisiä suolavesiannoksia. Koitin olla ajattelematta viereisten risteilijöiden septitankkeja...

Lopulta pääsin uinnin loppuun ja vilkaisin kelloani. Uintiajaksi tuli lähes 53 minuuttia ja se oli todellakin yllätys eikä niin kovin kiva sellainen. Vertailun vuoksi todettakoon, että Joroisilla uinti kulki noin 36 minuuttiin. Toki tajusin ettei uintiaika ilman märkkäriä ja noissa virtauksissa tulisi olemaan kovin hyvä, mutta kyllä 53 minuuttia oli silti pettymys. Tuloslistojen mukaan olin uinnin jälkeen sijalla 28/125, joten oli se muillekin ollut hankalaa.

Pyöräilyosuus alkoi noin 10 kilometrin kaupunkipätkällä ja siinä ei vielä päässyt kokemaan suurta vauhdinhurmaa. Pitkän suoran maantiepätkän auetessa päästiin ajon makuun, jota tosin vastatuuli pyrki hillitsemään. Vuokrapyörällä ajo tuntui sujuvan kivuttomasti ja äkkiä olinkin jo lähellä vaihtoaluetta.

Kisainfossa käskettiin poseerata reitin varrella oleville valokuuvaajille.

Pyöräosuus meni muuten oikein mallikkaasti, mutta jouduin pysähtymään yhdelle vessakeikalle ja viimeisen kolmanneksen alkaessa pyörästäni paukahti pinna poikki. Yritin irrottaa katkenneita pinnoja, mutta eihän siitä mitään näillä narukäsillä tullut. Katkenneista pinnoista ei onneksi ollut muuta haittaa kuin rämisevä ääni.

Pyöräajaksi tuli 2.49, joka ei kyllä ole kovin kummoinen, vaan sitä samaa ainaista omaa tasoani :)  Ilman pakollisia pysähdyksiä aika olisi ollut 2.45 tienoilla ja lähempänä omia odotuksiani. Pyöräilyn jälkeen olin kuitenkin kisassa sijalla 21/125, joten sijoituksellisesti sain vähän tikistettyä parempaan suuntaan.

Juoksuun lähdin tekemään tasaista napakkaa suoritusta. En odottanut mitään helppoa tekemistä, sillä kisapäivä oli aurinkoinen eikä reittikään tainnut olla mitenkään erityisen nopea. Juoksu oli alusta saakka aikamoista taistelua eikä se kulkenut ihan totutulla tatsilla. Sawgrass Mills-ostoskeskuksessa juoksentelu kellon ympäri ei ilmeisesti toimi kovin hyvänä valmistautumistreeninä.

Onneksi tällä kertaa kyseessä ei ollut täysmatka, joten maaliin sain jo kirmata toisen juoksukierroksen päätteeksi. Juoksuaika hiipui 1.56 pintaan, joka sekin on oma "ennätykseni" sieltä toisesta päästä. Lopputuloksissa pääsin sijalle 15/125, joten kokonaisuutena kisa taisi mennä kuitenkin hyvin.

Maalissa sain käteeni aivan todella ison mitalin ja hieman hengähdettyäni raahustin palautusmisteltan kautta eväineni merenrannalle huoahtamaan. Nautiskelin kylmää kokistani, tuoreita hedelmiä ja katselin vielä kisareitillä olevia triathleetteja. Kävipä siinä vielä manaattikin moikkaamassa minua ja kramppisia reisiäni.

Manaatti maalissa!

Kaiken kaikkiaan oli mahtavaa päästä kisaamaan näin urbaaneissa olosuhteissa ja loistavasti järjestetyissä kilpailuissa. Vaikka kisa oli ajallisesti pettymys, nautin siitä muuten täysin siemauksin. Kisakausi 2014 sai upean päätöksen ja nyt voi hyvin fiiliksin nauttia Suomen syyssateista kahvikupponen kourassa viltin alla. Toivottavasti levollinen mieli ja kroppa keksii myös hienoja kujeita ensi vuodelle!

Lue lisää

Ironman 70.3 Miami huomenna!

Huomenna on edessä kauan odotettu Miamin puolikas Ironman (uinti 1,9 km, fillari 90 km ja juoksu 21,1 km). Kisaa ajatellen kaikki alkaa vihdoin olla kunnossa vaikka aiemmin päivällä hermojen kestävyyttä koeteltiin useampaan otteeseen. Onneksi leppoisa merituuli vei kaikki hermosauhut mennessään.

Uinti suoritetaan Miamin sataman läheysyydessä yhtenä lenkkinä. Merivesi on sen verran lämmintä ettei kotona kaapissa olevalla Orcalla tee täällä mitään (jes, onneksi en raahannut sitä tänne turhaan). Uintipaikka vaikuttaa myös aika tyynelle, joten homma pitäisi olla lätkyttelyä vaille valmis.

Kävin aiemmin tällä viikolla testaamassa uintia Miami beachillä ja olin suunnitellut uivani oikein kunnon lenkin nyt kun kerta noin hieno mahdollisuus olisi. Sinänsä idea oli loistava, mutta käytännön toteutus jäi torsoksi. Heti alkuun silmiini osui useita pieniä meduusan mötiköitä. Jatkoin kuitenkin uintia ja yritin olla ajattelematta niitä. Hetken päästä meinasin sitten kauhoa pienen taulutelevision kokoisen hytyilijän päälle ja siinä vaiheessa totesin tämän olevan tässä. Yäk.

Uintini starttaa huomenna 8.31 ja samaan aikaan lähtee taivaltamaan kaikki ikäryhmäni naiset eli 125 kisailijaa. Hartain toiveeni on etten törmää uinnin aikana muihin kuin toisten jalkoihin ja käsiin. Kaikki merilillurat saisivat pysyä poissa tieltä säikyttelemästä. 

Fillariosuus tulee olemaan mielenkiintoinen, koska allani on vuokrattu Cervelon triathlonpyörä. Ehdin tehdä sillä vain yhden testilenkin aiemmin tällä viikolla. Mieluusti olisin tehnyt useamman, mutta sateisten kelien puolesta se nyt jäi... Jännä nähdä tuuppaako triathlonpyörällä tavallista maantiepyörää kovempaa?

Minun piti myös käyttää Garminin tehoa mittaavia polkimia, mutta niiden toimintakuntoon saattaminen aiheutti aika paljon päänvaivaa. Sinänsä ne on todella yksinkertaiset ottaa käyttöön, mutta se ei nyt vaan onnistunut. En saa teholukuja millään ulos polkimista vaikka olen käyttänyt kaikki mahdolliset keinot ongelman korjaamiseksi. Olen niin tottunut tehomittarin käyttäjä, että tottahan tuo hieman harmittaa. Toisaalta on kuitenkin kiva päästä ajamaan omien tuntemusten mukaan!

Juoksu mennään taas tutulla kaavalla sen verran mitä irtoaa. Reitille osuu yhden sillan ylitys kahdeksan kertaa, mutta muuten se on tasainen. Oman haasteensa tuo porottava aurinko ja kuumuus. Onneksi Joroisillakin oli hellettä, joten tiedän kyllä mitä on luvassa noin suunnilleen :) 

Toivottavasti huomenna on vetreät kintut ja kova vauhti!

PS. Seuraavaan ulkomaan kisaan haluan oman mekaanikon, oman shoppailjan, oman ruokavastaavaan ja yleisen huolehtijan :) 

Lue lisää

Mallorcalta vauhtia Miamiin

Menneen heinäkuun kohokohta oli Joroisten Finntriathlon, elokuun taas loputon päivänpaiste ja syyskuun Mallorcan Ironman. En kylläkään itse lähtenyt rykimään Ironmania vaan pysyin visusti kannustusjoukkojen puolella.

Kisaturistina olo oli mahtavaa ja tämän reissun päätavoitteeni oli kannustaa Ville hänen ensimmäisellä täysmatkalla maaliin. Meidänhän piti tehdä viime vuonna silloinen Challenge Barcelonan täysmatka yhdessä, mutta ikävien sattumusten vuoksi Ville ei päässyt tuolloin kisaamaan. Lupasin Villelle vuosi sitten, että olen paikalla kun hän viimein pääsee kisamaan oman ensimmäisen Ironmaninsa. Nyt oli aika lunastaa lupaukset ja suunnata syksyn sateista Mallorcan lämpöön.

Saavuin pelipaikoille Mallorcalle pari päivää ennen kisaa ja muu reissuseurue, eli isipappa, Tintti, Ville ja Daniela, olivatkin jo paikalla. Aika kului leppoisasti kisahumuun tutustuessa, hotellin uima-altaassa uidessa, merenrantoja pitkin juostessa, kannustustaktiikoita hioessa ja tietenkin kisakynsiä tuhertaessa. Triathlonisteja kuhisi kaikkialla toinen toistaan hienommilla pyörillä.

Kisa-aamuna kello herätti kannustajatkin hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Perusaamutoimien jälkeen siirryimme lähtöpaikalle ja parkkeerasimme itsemme hyviin asemiin uinnin loppusuoralle. Lähtöpamauksesta päivä lähti virallisesti käyntiin ja pitkä odotus oli ohi. Jännitti Villen puolesta niin pirusti, mutta samaan aikaan olin varma, että hän hoitaa homman kotiin.

Päivän valjettua täyteen mittaansa ohitsemme alkoi juosta tasaisena nauhana uinnin suorittaneita urheilijoita. Yritin valokuvata heitä sen minkä kerkesin, mutta paikoin sai olla tarkkana kameran kanssa ettei se kastu ihan täysin. Vaatteiden kanssa ei ollut mitään toivoa.

Villen suoriuduttua loistavasti uinnista ja siirryttyä pyörälle, kävimme Tintin kanssa tekemässä pienen juoksulenkin. Ensin tuuppasimme kisan juoksuosuuden reitin läpi (~10 km) ja sitten suuntasimme hölköttelemään pyöräilyreitin varteen. Juoksun lomassa yritimme kannustaa pyöräilijöitä sen minkä keuhkojen reservistä jäi yli. Saimme osaksemme huvittuneita katseita ja jopa muutaman kannustuksen takaisin. Villen bongasimme 100 kilometrin krouvissa ja tietenkin sovitussa aikataulussa. Ville kisa oli siis lähtenyt aivan loistavasti käyntiin, joten tähän väliin kannustajat ottivat pienen tauon.

Syömisen ja lepäilyn jälkeen olikin jo aika suunnata juoksureitin varteen. Siellä oli käynnissä jo melkoinen kuhina ja viimeistään tässä vaiheessa päivän kuumuus tuli selväksi. Aurinko porotti valtoimenaan eikä osin talojen välissä kulkeva juoksureitti tarjonnut minkäänlaista viilennystä triatleeteille (eikä kannustajille). Noh, mitä kovempi keli sitä suurempi meteli :) Katsoimme aina juoksijoiden numerolappuvöistä heidän nimensä/kansalaisuutensa ja kannustimme heitä äänekkäästi eteenpäin. Metelöinti kannatti - meitä tultiin siitä kisan jälkeen kiittämään pariin otteeseen. Pääasia, että siitä oli apua.

Pitkä päivä sai hienon päätöksen kun Ville kirmasi komealla askeleella vaikean juoksun jälkeen maalin. Ville - you are an ironman - MAHTAVAA ja onnea!!!!

Loppuloma Mallorcalla meni Villeä juhliessa ja sadetta pidellessä. Meillä oli kyllä tarkoituksena ajella useampikin lenkki maantiefillareilla, mutta kelien puolesta se ei tällä kertaa ollut mahdollista. Onneksi saimme kuitenkin yhden hyvän ajopäivän alle ja pääsimme testaamaan kisareitilläkin kavutun Llucin nousun. Jätetään ne muutamat eksymiset, ukkosmyräkät ja noitumiset tästä kertomuksesta pois :)

Tämä reissu oli sen verran lyhyt ettei Mallorcaan ehtinyt kovin hyvin tutustua. Se kävi kuitenkin selväksi, että saari on aktiivilomailijan/triathleetin/pyöräilijän paratiisi. Hyväpintaista tietä ja kirkasta merivettä riittää loputtomiin. Ehkäpä pääsen sinne vielä uudestaan joku päivä.

Itselläni olisi vielä yksi kisa tälle kaudelle edessä, eli Miamin 70.3 Ironman. Siihen on aikaa tasan kaksi viikkoa. Jaiks!  Tästä lisää ensi viikolla, nyt nukkumaan.

Lue lisää

Kisaraportti: Finntriathlon Joroinen 2014

Tänä vuonna kesälomani alkoi kuumissa ja hikisissä merkeissä kun osallistuin Joroisten triathlonfestareille yhdessä muiden hupsujen ystävieni kanssa. Starttasin perjantaina iltapäivästä kohti Joroisia ja tuo päivä kuluikin hyvin pitkälti kisasäätöjen merkeissä. Onneksi ehdin sentään hetkeksi kannustamaan kakkosvalmentajaani Tinttiä, joka kirmasi huipputahtia päivän pikatriathlonilla. Päivän päätteeksi pidettiin vielä Tintin kanssa hieman kisapalaveria, eli päätettiin lauantain kisakynsien väri. Tiukan palaverin lopputulemana päädyttiin mintunvihreään lakkaan.

Kisakynnet ja erittäin kyseenalainen tsemppibiisi.

Onneksi kaikki tarvittavat säädöt oli tehty mahdollisimman pitkälle valmiiksi jo perjantaina, joten lauantaina ei tarvinnut muuta kuin hiissata itsensä kisapaikalle. Viimeisiä varustetarkistuksia tehdessäni päivittelin mielessäni vallitsevaa lämpötilaa ja pohdiskelin mitenköhän piinaava reissu sitä tässä on edessä. Aiemmin minulle on hieman jäänyt traumoja kuumassa kelissä kisaamisesta, joten nyt päänsisäiset ajatukset piti asettaa kohdilleen. Kovimmille aikatavoitteille oli pakko antaa hieman siimaa ja kuumia kisakelejä kohtaan tuntemani kauhu piti kääntää siisteimmäksi asiaksi ikinä.

Uintiin starttasin lähes eturivistä keskeltä ja lähtöpaukun vinguttua, yritin löytää paikkani taisteluareenalta. Nujuamista jatkui yllättävän kauan ennen kuin löysin oman paikkani, mutta sitten pääsin hyvin omaan uintirytmiin kiinni. Poijut tulivatkin aika vikkelästi vastaan ja aloin myös saada edellisten lähtöryhmien äijiä kiinni. Vedestä nousin ajassa 36.22 ja viime vuoden aikaan tuli parannusta noin nelisen minuuttia. Kisapäiväni sai siis kelpo alun.

Vaihtoalueella vähän höhhäilin alkuun, kun en meinannut löytää vaihtopussukkaani. Pienen jäädytyksen jälkeen selvisin vaihtoalueelta ilman suurempia kommervenkkejä ja olin tässä vaihdossa minuutin vikkelämpi kuin viime vuonna.

Fiilis pyörälle päästäessä oli hyvä ja lähdin polkemaan suunnitelmani mukaan. Jostain syystä Planet X ei kuitenkaan liikahtanut ihan suunnitelluilla tehoilla. Viimeisellä kolmanneksella etuvaihtaja alkoi temppuilla ja se heitti ketjut rattailta useamman kerran. Monesti sain pelastettua tilanteen niin ettei tarvinnut pysähtyä, mutta kerran oli pakko liata kädet ketjurasvaan. Loppumatkasta iski myös aika huono olo ja heikotti. Pyörän aikana nautitut geelit alkoivat mellastaa vatsassa...

Hypättyäni pyörältä pois olo oli niin helpottunut, että teki mieli oksentaa. Huonon olon takia vaihtoaika oli hitaampi kuin oletin, mutta parani se sentään minuutin edellisvuoteen. Hipsiessäni yrjöt kurkussa vaihtoalueella ajattelin, että nyt on kyllä luvassa oikein kunnon taistelujuoksu jollaista en ehkä ole aiemmin kokenut :)

Juoksu tuntui alkuun aika karmealta niin kuin oletinkin. En pystynyt juomaan juuri yhdelläkään juomapisteellä ja tyydyin kaatamaan ihanan viileät juomavedet suoraan päähäni. Käytin myös hyväkseni kaikki paikallisten tarjoamat puutarhaletkuviilennykset ja niistä oli todella iso apu! Tällä taktiikalla taitoin matkaani sen minkä pystyin. Jossain vaiheessa vatsa onneksi rauhottui ja eteneminen helpottui sitä myöten. Puolen välin paikkeilla pystyin jopa vetämään yhden geelin, kun energiavaje alkoi tuntua.

Lopulta juoksusta ei ollut jäljellä kuin yksi piinaava mäentömpyrä ja laskettelu maaliin. Viimeinen kilometri oli aikamoista vaappumista, mutta yritin silti vetäistä jonkin sortin loppukirin. Olin aika pyörryksissä maaliin päästyäni, mutta niin oli moni muukin!

 Lopputiristys with #TeamElinaJouhki!

Maalissa minua oli vastassa ihanat kannustusjoukkoni ja festariseuralaiseni, joita halailin säälimättä ruusuntuoksuisena. Samalla kuulin tulleeni sarjassani sijalle 3/51 eli nappasin ikäluokkasarjani SM-pronssia. Palkintoa en tosin ikinä älynnyt hakea, mutta kuulemma se tulee postilla perästä.

Kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen suoritukseeni ja viime vuoteen verrattuna aikani parani noin kahdeksan minuttia. Pyörätulokseen olen pettynyt ja siihen jäi mielestäni paljon petrattavaa. Täytynee vähän pohtia millä nuo reiskat saisi piiskaamaan polkimia hieman paremmin! Toki kuuma keli vaikutti varmasti loppuaikaan, mutta turha sitä on liikaa miettiä, tämähän oli aivan loistava treenikisa Miamin 70.3 Ironmania ajatellen. 

Iso kiitos kisajärjestäjille, vapaaehtoisille ja reitin varrella kannustaneille. Erityiskiitos myös Villelle kaikista ohjeista ja päivän aikana ottamistasi kuvista. Äidille, Tintille ja Jennille lämpöiset halit, teidän ansiosta tossu nousi lauantaina hieman kepeämmin.

Loppuun vielä erityisonnittelut festariseurueen miehenkoltiaisille, jotka kaikki tekivät loistavat suoritukset ensimmäisellä puolikkaallaan. Onneks mun ei tartte kisata samassa sarjassa teidän kanssa :) 

Lue lisää