Viikko armonaikaa

Tämän kauden päätavoitteeseen on enää vajaa viikko. Tasan viikon päästä olen toivottavasti jo hyvin lähellä maalia tai kaikin mokomin nauttimassa maalitarjoiluista. Kisan ollessa näin lähellä pään sisältö alkaa täyttyä aika mielenkiintoisella hutulla. Itse kisa pulpahtaa ajatuksiin aina tasaisin väliajoin.

Keväällä kun aloitimme tämän projektin näin useana yönä unta kisasta. Noissa unissa oli aina joku asia hassusti tai vinksallaan. Useimmiten uintireitti oli laitettu johonkin omituiseen paikkaan tai en meinannut löytää oikeaa uintireittiä millään. Muistan myös kuinka kisa-ajatukset herättivät tuolloin melkoisia jännityksen tuntemuksia. Ajattelin tuolloin, että mitenköhän selviän jännitykseni kanssa lähempänä kisaa jos se tästä vain pahenee. Kumma kyllä, projektin edetessä pahempi jännittäminen on unohtunut.

Edelleenkään tämän kisaa edeltävä kuukauden aikana jännitys ei ole pahentunut. Uskon vahvasti, että ilman suurempia onnettomuuksia pystyn vetämään kisan läpi. Jännityspeikon sijasta olkapäilleni on muuttanut kaksi apinaa.

Ensimmäinen näistä apinoista pelottelee flunssapöpöillä. Niitähän nimittäin nyt tuntuu leijailevan ilmassa joka henkäyksellä. Ehdin jo yhden flunssan sairastaa muutama viikko sitten, mutta se ei yltynyt mitenkään kovin pahaksi. Apina olkapäälläni ihmettelee nyt antoiko tämä flunssa riittävän vastustuskyvyn 6.10 saakka?

Funssa-apina olisi kuitenkin järkevä asettaa oikeisiin mittasuhteisiin. Jos jompi kumpi meistä, minä tai treenikaverini Ville, ei jostain syystä pääsisi flunssan takia starttaamaan, niin myönnän kyllä, että pettymys olisi valtavan suuri. Kaikki se tsemppi, energia ja panostus, jotka olemme kohdistaneet tuohon kyseiseen päivään menettäisi sillä hetkellä merkityksensä. Tuon valtavan pettymyksen tunteen kääntämiseksi paremmiksi ajatuksiksi olenkin  jo miettinyt erilaisia vaihtoehtoja. Toivotaan vaan ettei näille backup-suunnitelmille löydy käyttöä.  Mielestäni nämä varasuunnitelmat on kuitenkin hyvä olla laadittuina, jottei sitten tule turhaa hukattua aikaa mököttämiseen.

Toinen apinoista kuiskuttelee myös hyvin tutulla linjalla. Viimeinen 1,5 kuukauden treenijakso ei nimittäin mennyt ihan suunnitelmieni mukaan. Sain toki tärkeimmät treenit tehtyä, mutta kokonaisuudessaan viikot ovat olleet hyvin rikkonaisia. Treenileiriltä paluun jälkeen kroppa tuntui melko väsyneeltä, joten oli pakko lepäillä suunniteltua enemmän. Sitten syyskuun puolella pieni pöpö iski kimppuuni ja työkuormakin kasvoi normaalin nähden. Nämä tekijät summaamalla päästään siis tuntuun mantraan "olenko treenannut tarpeeksi"?

Onneksi tämä kassinen treenimääräapina on melko helppo hiljentää. Fakta on se, että olisin voinut treenata paremmin viimeisen 1,5 kuukauden aikana, mutta niinhän sitä aina voi. Toisaalta ei tämä jakso nyt ihan turpeeseenkaan sukeltanut. Sain tehtyä hyviä pitkiä kisamaisia treenejä ja jonkin verran nostettua tehojakin. Uskalsin myös levätä silloin kun se oli oikeasti järkevämpää kuin tokkurassa rykiminen.  

Tälläinen posmennus tänään :) Ensi viikko kuluukin pakkailupuuhissa, kisataktiikan hiomisessa, matkustamisessa paikan päälle jne... Yritän kirjoitella näistä parhaani mukaan mikäli aikaa vaan jää.

Lue lisää

Treenileri, raportti 7

Yksi vielä :)

Treenileirin virallinen osuus Calellassa loppui perjantaina 2.8. Onneksi meidän ei tarvinnut tehdä nopeaa poistumista, joten ehdin aamusta heittää vielä kunnon uintitreenin meressä.

Edellisestä kerrasta sisuuntuneena ajattelin, että perhana vieköön uin siellä kunnon matkan yrjötti miten paljon tahansa. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin tottua siihen. Niinpä sitten aamuinnoissani painelin rannalle mustanahka kainalossa ja aloin kiskoa sitä ylleni muiden päivänpaistattelijoiden katsellessa ihmeissään. Turisteilla on ilmeisesti tapana pikemminkin vähentää vaatetta rannalle tullessaan...

Kaikesta tuijottamisesta huolimatta painelin mustaan verhoutuneena uhmaamaan mereneläviä. Loppujen lopuksi sain uitua meressä liki tunnin ja homma tuntui sujuvan ihan nätisti. Onneksi kävin tekemässä tämän treenin. Sain nyt varmuuden siitä, että kyllä uintiosuuskin tulee menemään läpi kunhan en lähde koheltamaan. Ja milloinkas tämä sutki mitään koheltaisi :)

Iltapäivästä otimme junan kohti Barcelonaa ja tarkoituksenamme oli viettää siellä viimeiset pari päivää. Näille päiville ei oltu suunniteltu niin paljon treenejä. Lähinnä kai tarkoitus oli vähän shoppailla.

Vasemman laiturin hotellisuositus osui kohdilleen. Heti aulassa odotti jättikuppo karkkia.

Viimeiset päivät Barcelonassa kuluivat sukkelasti. Lauantaina olimme jo suuntaamassa rannalle, mutta sitten pilvet ehtivätkin hyökätä taivaalle ja vaihdomme suunnitelmaksi turrejuoksun. Kävimme Tintin kanssa kartta kädessä juoksemassa muutamalta turistikohteelta toiselle. Oikeasti tuo oli aika hauska tapa tutustua kaupunkiin!

Turrerundanilla Montjuicille tikkaamassa.

Monjuicin huipulla olevan linnan muurilla temppuilemassa. Siinä ei olisi saanut temppuilla. Kerran jo saatin vartijalta huomautukset. Heti hänen silmänsä välttäessä hiiret alkoivat taas hyppiä muurille. Vähän meinas olla kankeeta. 20 vuotta sitten oli vähän helpompaa vääntää ihteään mutkalle.

Paulautusjuomissa ei ollut kertaakaan valittamista.



Lauantai-illasta kävimme sitten illallistamassa koulukavereideni kanssa, jotka sattuivat myös samaan aikaan reissuun. Kävimme syömässä oikein kunnon tapassetit ja pikkuisen myös tutustumassa Barcelonan yöelämään. Homma ei kuitenkaan yltynyt miksikään himotamppaamiseksi, joten sunnuntaina jaksoi vielä lähteä kaupoille. Paitsi kaupat olivatkin kiinni. Jeps. Se siitä shoppailusta sitten :)

Tilattiin tapastelun päätteeksi kaikki kyseisestä ravintolasta löytyvät jälkkärit. Oliko vähän siistiä :)

Tintin kanssa fiilistelemässä Malesian opiskeluaikoja missäs muualla kuin Starbucksissa. Traditio, jota ei voi muuttaa.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 6

Ja aihepiiri pyöriköön edelleen treenileirin ympärillä.

Treenileirin keskiviikko ja torstai (31.7 & 1.8) omistettiin hyvin pitkälti pyöräilylle. Keskiviikkona kävimme ajamassa hieman lyhyemmän töräyksen, jotta Tintti ehtisi edes vähän tottua vuokrapyöräänsä. Aluksi yritimme suunnata rauhallisemmille kyläteille ylös kukkuloille, mutta paikallinen kartta tekikin meille jekut. Puolen tunnin kapuamisen jälkeen asfaltti katosi altamme ja päätimmekin aika äkkiä ottaa 180 asteen kiepsaukset. Pikaisen uudelleenreitityksen tuloksena päätimme suunnata nuuskimaan tulevaa pyöräilyosuuden kilpailureittiä. Ajoimme reitin Calellasta Mataroon ja takaisin. Saimme siis tosiaan ajaa kokoajan autojen seassa. Treeniympäristönä tämä ei ollut se kaikkein viehättävin vaihtoehto, mutta espanjalaisia autolijoita on pakko kehua. He huomioivat liikenteen seassa sotkevat pyöräilijät erinomaisen hyvin, eivätkä todellakaan tule pörinäpömpeleillään takarenkaaseen ahdistamaan :)

Oli muuten hyvä, että kävimme nuuskimassa tulevan kisan pyöräilyreittiä. Asfaltin kunto on pikkuisen eri luokkaa kuin Suomessa ja tuntui, että tuolla tuuppasi aika vaivattomasti ihan hyviä vauhteja. Täytyy vain toivoa ettei kisapäivästä tulisi kovin tuulista!

Pyöräilyn päätteeksi lähdimme vielä tekemään uintitreeniä mereen. Meriuinnin treenaaminen olikin yksi tärkeimpiä tavoitteita tämän treenileirin osalta ja se on asia mitä ehkä vähän jännitän varsinaisen kisan osalta. Muistan nimittäin oikein hyvin ne kerrat kun olen surffausta räpeltäessäni vetäissyt suolavettä kitusiini. Siinä vaiheessa homma on aina kääntynyt yrjön puolelle. Onneksi Calellassa ei ollut tällä kertaa surffaamiseen kelpaavia aaltoja, joten siinä mielessä homma oli helpompaa. Aaltojen pienuudesta huolimatta minulla on edelleen hieman tottumista märäntyneen hummerin makuun suussa, suolan kirvelemiseen nenukissa ja puhumattakaan niistä jättimäisistä merihirviöistä, jotka veden kirkkaudesta johtuen näkyvät jo hyvän matkan päästä :)

Namia. Maistoin ensimmäisen kerran jugurttijätskiä. 

Noh, koska en edelleenkään kelvannut minkään hirviön ruokalistalle, sain lähteä treenaamaan seuraavanakin päivänä. Viimeisen päivän kunniaksia otimme pyörät olille ja suuntasimme kaksiraiteisella ensiksi Gironaan. Paistattelimme hetken päivää kierrellen vanhaa kaupunkia ja lopulta pääsimme ihan treenin makuun. Ajelimme jälleen pitkin pikkuteitä auringon tiristäessä meistä nesteitä pihalle.

Taukopaikka. 

Ei se tämäkään treeni ihan kommelluksitta mennyt kun ensimmäiset puolituntia Tintti sai kitkuttaa takajarru lukkiutuneena. Onneksi tämä huomattiin kuitenkin suht ajoissa ettei Tintin tarvinnut loppumatkaa olla ihan täysin hapoilla.

Jano!

Seuraava kommellus sattui sitten navigoinnin kanssa kun jotenkin vaan yht'äkkiä tajusimme ajavamme moottoritiellä. Jep. Jännitti niin kuin tuktukissa konsanaan. Rauhallisella jännittämisellä selvisimme tästäkin autopista-kommelluksesta.

Aurinko lasissa.

Lopputreeni menikin oikein mukavasti. Ainut pettymys oli se kun lähdimme innokkaina jynssäämään ennalta jyrkäksi povattua mäkeä yhden kirkon päälle. Mäessä piti olla nousua kuulemma 14 %. Pyh ja pah. Mäki olikin ihan iisibiisi. Pitää varmaankin lähteä ensi kesänä ajelemaan Ranskan ympäriajon mäkiä. Eiköhän siellä saa reiskat tarpeeksi kyytiä :)

  
















Näissä maisemissa kelpasi ajella.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 5

Turinat treenileiristä saa jatkua, koska sieltä on olemassa edes jonkinmoista kuvamateriaalia.

Treenileirin maanantai oli tosiaan suunniteltu hieman kevyemmäksi päiväksi, mutta tiistaina palattiin heti ruotuun ja treenattiin enemmän kuin 1H/päivä. Aamu alkoi tuttuun tyyliin uintitreenillä Calellan Crol Centressä. Siellä ei ollut edelleenkään ruuhkaa ja aurinko piti selkälihakset vetreinä. Keskityin tässä uintitreenissä oikeastaan vain tekniikan  hiomiseen, kun ei oikein muuta jaksanut. Samalla opetin Tintille parit perusjipot uintitekniikasta tavoitteenani käännyttää hänetkin tämän lajin pariin :) Tinttihän hoksasi tekniikan sukkelasti, joten käännytyksen suhteen kaikki näyttää lupaavalle.

Videoitiin myös vähän uintitekniikkaa. BÖÖ!


Iltapäivästä sipaistiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin hikoilemaan kohti Pineda de Marin-kaupunkia. Tarkoituksena oli siis juosta sinne ja käydä vuokraamassa sieltä Tintillekin hieno maantieruoska pyörälenkkejä varten. Olin jo heti alkuun masentunut kun sain lähteä kahden entisen pikajuoksijan peesiin. Lopullisesti surkastuin kun otimme vähän loppukiriä pyörakaupan pihaan. Onneksi Ironman kestää pikkusen pidempään kuin 10 sekuntia.

Tappiosta huolimatta Pineda de Marista piti vielä länkyttää takaisin Calellaan noin 8 kilometrin verran. Matkahan meni oikein mukavasti kun onnistuin kehittämään itselleni valtavan juoksutekniikkakriisin ja jaksoin vatvoa sitä juoksukumppaneilleni. Kriisi jatkaa kyllä edelleen eloaan ja ensi talven aikana asialle varmaan tartteis tehdä jotain ja ehkä aika paljonkin :)

Näin se kului tämäkin treenipäivä aurinkoisissa ja iloisissa merkeissä. Illalla syötiin muuten jänistä ja juotiin Cava-sangriaa. Hups.

Blob-blob-blob

PS. Jos meinasi juoksutekniikka ahdistaa, niin illalla sain lisää päänvaivaa. Oman uintitekniikan videolta katselu herätti nimittäin lisää ajatuksia. Eihän tuokaan lapiointi ihan parhaalla mahdollisella tavalla suju ja tekniikassa olisi vielä rutkasti kehitettävää. Onneksi nyt on tuota videomateriaalia käytettävissä korjaavien toimenpiteiden hahmottamiseksi.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 4

Nyt tulisi vihdoin raportti numero neljä Calellan treenileiristä! Palataanpa siis ajassa reilusti taaksepäin, aina maanantaihin 29.7.

Heräsin maanantaihin melko voipuneena sunnuntaisesta seikkailusta. Onneksi tällä kertaa oli kyseessä hieman spesiaalimpi päivä, joten väsymyksestä viis. Heti aamun alkajaisiksi Tintti nimittäin löyttäityi meidän sporttijengiin. Alunperin Tintin tosin piti tulla jo sunnuntai-illasta meitä ilahduttamaan, mutta Finskin siivissä ei ollut tällä kertaa luvattua pitoa. Noh, aamuksi perille :)

Aloitimme aamun yhdessä syömällä oikein tuhdin aamupalan ja nautiskelemalla vakkarikahvilastani hakeemaani aamukahvia. Pupeltamisen lomassa aloimme kartoittaa päivän action plania. Lopulta suunnitelmaksi muodostui kevyt uintitreeni päivälle ja illaksi katsomaan MM-uinteja Barcelonaan.

Uintireenit käytiin vetäisemässä paikallisessa Crol Centressä, joka on ilmeisesti suhteellisen suosittu huippu-uimareiden harjoitusmekka. Kun me sinne ensi kertaa astelimme, niin meinasihan siinä leuka loksahtaa auki itse kultakin. Paikka oli käytännössä tyhjä ja meillä oli kymmenen 50 metrin ulkouimarataa käytössämme. Ei kyllä käynyt kaakeleiden katselu kyrsimään!

  


















Päivän treenit hoidettuamme hyppäsimme iltapäivästä Barcelonaan vievään junaan ja suuntasimme kohti MM-uinteja. Olimme ostaneet liput etukäteen netistä, joten sen kummempia säätöjä ei tarvinnut enää vääntää. Kävelimme vain kisapaikalle ja istahdimme nautiskelamaan kisatunnelmasta. Harmillisesti maanantai-iltana ei uinut yhtään suomalaista. Olisi ollut kiva kannustaa heitä!

Kisahalli

Kannustettiin hulluna ja mietittiin miten tuollaiset lihakset saa ;)

Tapasteltiin pimientoseja, patataseja ja quesoja.

Jotain sattumanlaukaisuja kännykästä. Olin aika huono turisti tällä reissulla.

Illan kruunasi mikäs muukaan kuin Justin Bieber-gelato, se maistui ihan HubbaBubba-purkalle. Olisihan se pitänyt arvata :)

Lue lisää

Treenileiri, raportti 3

Lauantaisen testilenkin tuupattuani ja havahduttuani hikoillen sunnuntaihin, sain onnekseni todeta, ettei flunssani ollut halukas kiusaamaan minua sen enempää. Oloni oli siis hieman parempi ja pystyimmekin lähteä taas pyörän selkään tutustumaan Calellan ympäristöön. Jos olisin tiennyt etukäteen millainen lenkki minua odotti, minulla olisi saattanut olla mielihaluja livistää tästä setistä pakoon.
 

Suunnittelimme reittimme etukäteen ja tiesimme kyllä, että pitkä ajo olisi tiedossa. Arviomme mukaan lenkki tulisi olemaan noin neljä tuntia. Tosin arvioiteassa reitin pituutta perinteiseltä paperilituskakartalta, suattaapi siihen tulla heittoa.

Lähdimme aamusta liikeelle ja jälleen sataprosenttinen auringonpaiste toi hyvää fiilistä ajoon. Tällä kertaa reitinvalinta osui kohdille ja pääsimme varsin nopeasti ajamaan rauhallisia ja kauniita pikkuteitä. Maisemien ja pikkuteiden ansiosta taisin päästä ensimmäistä kertaa maantiepyöräilyn tunnelmiin a la España.

Heti alkuun minulla oli myös vaikeuksia havaita reitille osuvia ylämäkiä. Suomessa niiden havainnointi on mielestäni helpompaa. Ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa eniten ajelen, ylämäet ovat lyhyitä ja teräviä. Espanjan suunnalla taas ylämäki saattaa olla esim. 10 kilometriä pitkä, mutta se hivuttautuu ylöspäin aika ovelasti. Jaloissa tuntuu mäki, mutta jos puusto saattuu sopivasti peittämään, niin silmissä mäki ei oikein näytä miltään.
 
Loppujen lopuksi päivän treeni taukoineen kesti noin 9 tuntia, noususummaksi muodostui 3 kilometriä ja matkaa taisi kertyä 140 kilometriä. Helteisessä kelissä ja hieman haastavassa energiansaantipolitiikassa väliin mahtui muutamia synkkiä hetkiä.

Ensimmäinen näistä tummumisista tapahtui ennen puoliväliä. Olimme kinkanneet Villen kanssa yhtä syntistä ylämäkeä jo ties kuinka kauan ja juomamme alkoivat olla vähissä. Kieli pitkällä odotimme jokaisen mutkan jälkeen ensimmäistä paikkaa, josta saisi juomista. Onneksi sellainen löytyikin melko pian kun saavutimme mäen päällä olevan hylätyn juoma-automaatin. Tarjosimme sille rusinaisin suupielin viimeisiä kolikoitamme, mutta alkuun mokoma vehje hylki niitä. Noh, lopulta rakkine virkosi lepotilasta, nielaisi rahamme ja antoi meille vastineeksi kylmää kokista. Eipä ole kokis ihan hetkeen yhtä hyvälle maistunut.
















Toinen tummuminen taisi sattua reitin puoliväin tienoille, kun tienristeyksen jälkeen nenän eteen tupsahti liikennemerkki, joka kertoi tämmöiselle yksinkertaiselle ihmiselle mäen nousukulman. Se oli 10 astetta se, ei tarvinnut enää arpoa ollako vai eikö olla mäessä. Tottumattomalle helteen piiskaamalle pohjoismaalaiselle se oli täydellisintä herkkua niin kauan kunnes iski verensokerien vajaukset. Geelilimaa innolla suuhun ja vointi oli hetken päästä taas kohdillaan.

Kolmas selkärangan nitkahdus osui aivan viimeisille kilometreille. Loppumatka oli nimittäin tasaista hyväpintaista asfalttia ja tuntui että siinä sai paahdettua vähän kovempaa vauhtia. Paahtaminen loppui tosin lyhyeen kun verensokerit olivat alhaalla jälleen. Siinä vaiheessa päätin hidastaa tahtia ja ajella rauhaksiltaan kämpille. Mielessä pyöri tasan yksi haave, KitKat-suklaapatukka. Hoin mielessä rimpsua ”kitkatkitkat” ja painelin loppumatkan kotiin. Kämpän pihassa ryöstin Villen rahat ja painelin suklaakaupoille ennennäkemätöntä vauhtia.

Tässä se taas nähtiin kuinka pitkissä suorituksissa on tärkeää huolehtia tasaisesta energian ja nesteen nauttimisesta. Täydenmatkan trillä ei ole varaa kokea kovin voimakkaita KitKat-hetkiä.

Lue lisää

Treenileiri, raportti 2

Ensimmäisestä yöstä selvittiin kunnialla ja yritin aloittaa uuden päivän (sunnuntai 28.7) taas reippain mielin. Kotisuomessa niskaan puskenut flunssa piti kuitenkin edelleen minua pienessä pinteessä ja tahtomattaan tämä veti fiilismittaria hieman alaspäin. Tällekin päivälle jäi kuitenkin vielä muutamia käytännön asioita hoitamatta, joten onneksi suurta painetta täysimääräiselle treenaamiselle ei vielä ollut.

Kävimme aamusta muun muassa vuokraamassa minulle maantiepyörän. En jaksanut raahata omaa pyörääni tuhansien kilometrien päähän vaan katsoin parhaaksi vuokrata paikan päältä maantiemenopelin. Olin katsonut netistä, että Calellassa pitäisi olla maantiepyöriä vuokraava firma nimeltänsä Medbikes. Lopulta selvisikin, ettei se ollut ihan Calellassa, vaan parin ”kylän” päässä pohjoisessa. Ei siis muuta kuin junan nokka kohti rannikkoa pohjoiseen. Lopulta vuokraamo löytyi ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen Medbikesin toimintaan. Sain heiltä ystävällistä ja ammattitaitoista palvelua sekä loistavan menopelin viikoksi käyttöön.

Pyörä uudemman kerran samassa fotossa

Käytännön asioiden ratkettua pyörän testailu alkoi poltella takaraivossa. Päätin tehdä kevyen testitreenin lauantain päätteeksi yhdessä Villen kanssa. (Ville on siis ystäväni ja aivan julmetun kova valmentautumis/varustementorini näissä trihommissa) Testitreenin tarkoituksena oli totuttaa minut uuteen pyörään ja katsoa mitä nuhainen nenä tuumaisi urheilusta. Pieni reitin plänäys siis alkuun ja ei muuta kuin sitkuttamaan.
















Aurinko nousee Espanjassakin
 
Ensimmäiseksi reitiksi emme osanneet valita sitä kaikkein rauhallisinta ja kauneinta vaihtoehtoa. Tulimme ajaneeksi melko paljon autojen joukossa ruuhkaisten teiden varressa. Aloimme jo hieman pohtia joskohan täällä Calellassa onkaan kovin hyvät mahdollisuudet maantiepyöräilylle. Seuraavat tarinat osoittavat tämän pelon onneksi turhaksi.

Justin Ice, oli tietenkin pakko maistaa (maistui hubbabubba-purkalle yllättäen)

Lue lisää